Mitä tehdä jos viiniä on jäänyt yli edelliseltä päivältä? Tämä onkin hyvin harvinainen ongelma eikä koske läheskään kaikkia meistä. Mutta välillä näin pääsee kuitenkin käymään, jos on vaikka ylimitoittanut edellisen illan viinitarpeen tai halunnut availla useampaa eri viiniä.

whitesangriaHieman väljähtänyttä tai hapettunutta viiniä ei suinkaan kannata kaataa viemäriin vaan tehdä siitä joku kiva kesäinen viinidrinkki. Ulkomailla matkusteltaessa tulee vastaan paljonkin kevyitä viinipohjaisia drinkkejä joita on helppo juoda rannalla ja terassilla. Viinit ovat lähes ilmaisia ja muutenkin suhtautuminen niihin on usein paljon suomalaisia rennompaa. Täällä viini maksaa paljon eikä sitä saa tuhlata. Alkostakin viiniä saa melko edullisesti jos tarkoituksen ei ole juoda niitä sellaisenaan vaan käyttää drinkkeihin. Muutaman siideripullon hinnalla saa jo pullollisen viiniäkin.

Viinibaarissa työskennellessäni vastaan tulee paljonkin avattuja pulloja joista testailen erilaisia juomia. Blandiksina omien kokeilujen perusteella kannattaa kokeilla viinin aromeja korostavia aineksia. Sekaan voi laittaa sitruunasta  ja appelsiinista puristettua mehua, hedelmiä, limonadia ja jääpaloja. Vähän kerrallaan lisäämällä löytää sopivan tasapainon. Tarpeen vaatiessa lisään myös hieman sokerilientä, riippuen kuinka kuiva viini on kyseessä. Usein baarilusikallinen, eli 0,5 cl, riittää tekemään drinkistä tasapainoisemman.

Sokeriliemen cocktaileja varten tekee helpoimmillaan laittamalla pieneen kierrekorkilliseen lasipulloon puolet tavallista taloussokeria ja puolet vettä. Sokerin annetaan sulaa ja välillä kannattaa vähän ravistella pulloa. Itse käytän tähän tarkoitukseen Fentimansin tyhjiä pikkupulloja. Kierto on nopeaa eikä säilyvyyden kanssa ole ongelmaa. Sokeriliemen saa säilymään pidempään lisäämällä siihen pienen tilkan vodkaa. Kun sokeriliemi alkaa haisemaan ja maistumaan pahalta, on aika tehdä uusi pullollinen. Sokeriliemen sijasta makeutukseen voi käyttää myös hunajaa. Toimii hyvin Alsacelaisten valkoviinien kanssa.

Täyteläisyyttä ja syvyyttä drinkkiin saa lisäämällä Cointreauta tai muuta appelsiinipohjaista Triple Sec likööriä. Punaviineihin lisään mieluusti myös brandya. Valkoviineissä toimii myös gini tai vodka. Jos omasta baarikaapista sattuu löytymään bittereitä niin valkoviinidrinkit viimeistelee appelsiinibitteri esim. Angostura Orange Bitters, ja tehdessäni punaista sangriaa lisään tätä ja tavallista Angostura Bitteriä.

Kokeile näitä:

6 cl valkoviiniä, 1 cl triple sec likööriä, sitruunan ja appelsiinin mehua ja palasia, pidennä juoma Fentimansin Elderflower limonadilla.

6 cl punaviiniä, 1 cl brandya, sitruunan ja appelsiinin mehua ja palasia, pidennä Fentimans Victorian Lemonadella.

Fentimansin voi korvata tavallisillakin limonadeilla. Sprite ja vastaavat toimivat myös. Kokeilemalla selviää.

Mimosa on klassikkococktail. Puristan siihen neljänneksen appelsiinia ja toppaan kuohuviinillä. Kuohuviiniksi soveltuu parhaiten hieman makeat ja hedelmäisen kuohuviinit kuten Proseccot ja muut aromaattiset tankkikäymismenetelmällä tuotetut. Kehnommat kuohuviinit paranevat tästä selkeästi. Kuivat samppanjat taas maistuu paremmalta sellaisenaan. Jos kuohuviinistä kuplat ovat jo kadonneet voi sitä käyttää drinkeissä valkoviinin tavoin.

Viinidrinkit

Erilaisia valmiitakin kuohuviinipohjaisia juomia löytyy Alkon hyllystä. Mansikkainen Fresita on jo monille tuttu. Bellinissä yhdistyy persikkanektari ja kuohuviini. RedBeviltä sain pullon Belliniä ja Mango-Passio kuohuviiniä. Nämä otan kokeiluun juhannuksena. Juhannuspäivä kuulemma lähtee näillä hyvin käyntiin.

RoyalStrawberryMojitoRoyal Strawberry Mojito on kestosuosikkini. Tavalliseen mojitoon lisätään mansikoita ja murskataan limen ja ruokosokerin kanssa (osan sokerista voi korvata mansikkasiirapilla). Lisätään mintunlehtiä, jäämurskaa ja 4 cl rommia ja sekoitetaan lusikalla ainekset sekaisin. Lopuksi juoma topataan samppanjalla (ei soodalla kuten tavallinen mojito). Juoman voi vielä koristella mansikoilla ja mintun tupsuilla ja pari pilliä tarvitaan juomista varten.

Oletko kokeillut jotain viinidrinkkejä? Löytyykö sinulta omia tai varastettuja reseptejä? Laita viestiä kommenttikenttään tai lähetä meilitse info@wineserver.fi

×

 

Hei!

Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!

× Ota yhteyttä - Contact me