Riedel

Kun Laetizia Riedel kutsui minut samppanjalasilliselle, en mitenkään pystynyt kieltäytymään. No ehkä kutsu ei tullut suoraan häneltä ja taisi paikalla olla muitakin, mutta hänen esiintyessä ei muiden läsnäoloa edes huomannut. Parituntinen vierähti Laetiziaa kuunnellessa ja omiin aisteihin keskittyessä.

Tomi Naarvala ja Laetizia Riedel

Tomi Naarvala ja Laetizia Riedel

Riedel samppanjalasit

Riedel Fatto a Mano samppanjalasit

Edellisestä Riedel tastingistä oli kulunut jo useita vuosia. Riedel on ollut viinilasien edelläkävijä. Vuonna 1959 se tuotti ensimmäisenä tulppaaninmuotoisen lasin. Aiemmat viinilasit olivat leveneviä vesilasin muotoisia, värikkäitä, painavia, ehkä kultakaiverruksin. Lasi kertoi omistajan varallisuudesta.

Uusimpana tulokkaana maistelimme nyt samppanjaa laseista, joissa on käsintehdyt värikkäät jalat ja suurempi pesä aromien kehittymiselle.

Vaikka laseja on kehitelty jo kaikelle mahdolliselle, on työ jatkuvaa kehittelyä. Viinimaailma laajenee ja viinien tyyli muuttuu vuosien mittaan ja jatkuvasti haetaan parhaita mahdollisia ratkaisuja, joilla viini maistuu parhaimmalta. Myös kilpailijat pakottavat pysymään hereillä ja yrittämään kovemmin. Viime kerralla suurempaa lasikokoa, Vinum XL sarjaa, Maximilian Riedel perusteli nykyaikaisilla korkeamman alkoholipitoisuuden ja konsentraation viineillä, jotka vaativat isomman lasin. Riedel on myös erittäin tunnettu kauniista dekanttereista.

Aloitimme lasitastingin juomalla vettä – suoraan pullosta ja eri viinilaseista. Pullosta tai kapeasta Syrah lasista juotaessa vesi jatkaa kielen keskellä Riedel dekantterimatkaa nieluun eikä koko suu edes kastu. Leveästä Pinot Noir lasisita viini kaatuu kielen alle ja sivuille ja poskien kautta nieluun. Parhaiten vedelle toimi Cabernet-lasi, josta nautittuna koko suu kastuu ja vie janontunteen suusta. Lasin muodolla vaikutetaan miten juoma virtaa suuhun.

Tähän kun yhdistetään viinin hapokkuus, makeus, tanniinisuus, alkoholi ja hedelmäisyys, ollaan jo asian ytimessä: mitä viinin ominaisuuksia halutaan korostaa ja mitä hillitä, ja mitkä suunosat näihin reagoivat. (Voit lukea lisää viinin maistamisesta ja arvioimisesta täällä.) Pinot Noir liian pienestä ja kapeasta lasista juotaessa maistuu happamalle, kun taas suuressa leveässä lasissa maku on silkkisen pehmeä ja hedelmäinen.

Riedel

Riedel Veritas lasit vasemmalta: Pinot Noir, Syrah, Cabernet

Tämä on helppoa testata myös kotona. Ota pullo suosikkiviiniäsi ja kaada sitä tilkka erimuotoisiin ja kokoisiin laseihin, mukeihin, kuppeihin, ja mitä kotoasi sattuukaan löytymään. Vertaile miten viinin tuoksu ja maku muuttuvat eri astioissa.

Laetizian vinkit:

Miten valita sopiva lasi eri tuotesarjoista? Lasin hinnan tulisi vastata pullon hintaa. Jos juot 20 € viinejä, sopivanhintainen lasi olisi 20 € hintaluokkaa.
Tarvitaanko kotiin useita laseja? Ei. Hanki aluksi lasi omalle suosikkiviinillesi. Sama lasi toimii usein myös muiden viinien kanssa. Muutamilla eri laseilla päästään jo pitkälle. Puhelimelle ladattavalla Riedel applikaatiolla voi etsiä omalle suosikkirypäleelle sopiva lasi.

Viiniuutuuksia Alkossa

Viiniuutuuksia saapui marraskuussa Alkon valikoimaan yli 40, jotka maistelin ja arvioin sokkona. Lopullisiin suosituksiin vaikuttavat lisäksi myös viinin hinta, kiinnostavuus ja uutuusarvo, kuten harvinaisempi lajike tai viinimaa. Marraskuun viinisuositusten listalle pääsi muun muassa joukko saksalaisia viinejä:

viiniuutuuksiaKuohuviinit

Maistuvin kuohuviiniuutuus saapuu Saksasta Pfalzin alueelta Spürnasen Rielsing Brut 2015 (14,90€). Tämä Deutscher Sekt kuohviini on valmistettu perinteisellä menetelmällä Riesling rypäleistä ja kypsyminen hiivasakan päällä on kestänyt 9 kuukautta. Aromeilta viini on hedelmäinen, omenaa, sitruunaa, persikkaa, ja hennon paahteinen. Maku on kevyen elegantti ja miellyttävän tasapainoinen.

viiniuutuuksiaValkoviinit

Valkoviineistä suosikikseni nousi Johannishof Johannisberger Auf der Höll Riesling Trocken VDP Erste Lage 2016 (14,86€ 0,375l) Saksan Rheingausta, joka myydään siis puolikkaassa pullossa. Tuoksussa on kypsää persikkaa ja hunajamelonia. Myös maku on runsaan hedelmäinen ja korkeaa hapokkuutta on tasapainottamassa pieni määrä jäännössokeria.

viiniuutuuksiaPunaviinit

Myös suosikkipunaviinini tuli Saksasta Pfalzin alueelta. Philipp Kuhn Laumersheimer Kirschgarten Pinot Noir GG 2014 (39,89€). Tyylikkäässä viinissä löytyy runsaasti punaisia marjoja ja tammea sopivassa suhteessa. Alkon esitteen mukaan viini on kypsynyt 21 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista viidesosa uusia.

viiniuutuuksiaJälkiruokaviinit

Kiehtova jälkiruokaviini Kracher Cuvée Beerenauslese 2015 (19,95€ 0,375l) tulee Itävallan Neusiedlerjärven rannalta Burgenlandista. Alueella on otolliset olosuhteet jalohomeviinien valmistukseen. Voimakkaassa tuokussa lötyy persikkaa, aprikoosia, mangoa ja ananasta. Maku on erittäin makea (160g/l jäännössokeria), mutta runsas hapokkuus tuo viiniin mukavaa raikkautta.

 

viiniuutuuksiaGraham’s 30 Years Old Tawny Port (26,50€ 0,2l) pikkupullossa kutsuu tutustumaan tähän keskimäärin 30 vuotta tammitynnyreissä kypsyneeseen portviini-tyyliin. Alkoholi on tyylikkäästi integroitunut vuosien saatossa ja mausta löytyy kuivattua hedelmää ja pähkinää. Todella moniulotteinen tuoksu ja maku.

Suomelle 5. sija sokkomaistelun MM-kilpailuissa.

Suomi sijoittui viidennelle sijalle sokkomaistelun MM-kilpailuissa Ranskan Bourgognessa. Voiton vei Ruotsin joukkue ja toiseksi sijoittui Englannin joukkue. Meitä paremmin menestyivät myös Luxemburgin ja Uuden-Seelannin joukkueet.

Viides sija kilpailussa oli lopulta hyvä suoritus. Kisassa oli paljon viinintuottajamaita mukana ja monilla joukkueet muodostuivat alan ammattilaisista, viinitekijöistä ja sommeliereista. Taakse jäivät Italian, Espanjan ja Ranskan joukkueet, sekä viime vuoden maailmanmestarimaa Kiina.

Parhaiten kilpailussa tällä kertaa menestyivät kuitenkin amatöörijoukkueet. Suomenkin joukkue muodostui lähinnä amatööreistä. Olin mukana ainoana viiniammattilaisena. Olen vuosia opettanut viinien maistelua ja arviointia Wineserver yritykseni tilaisuuksissa. Nyt oli aika laittaa itseni likoon ja erilaiset kilpailut ja tutkinnot antavat lisämotivaatiota viinien opiskeluun.

Minun lisäksi joukkueessa olivat Kimmo Räntilä, Erkki Piitulainen ja Samu Viljanen. Mukana matkassa oli myös Munskänkarnan Suomen puheenjohtaja Ari Tuutti. Muihin joukkueen jäseniin olen tutustunut Vuoden Viinit – kilpailun tuomaristossa, johon liityin mukaan valmistuttuani Viinimestariksi kolme vuotta sitten.

Sokkomaistelun mm-kisat 1

MM-joukkue: (takarivi vasemmalta) Tomi Naarvala , Erkki Piitulainen, Kimmo Räntilä, (eturivi vasemmalta) Samu Viljanen, Ari Tuutti. Taustalla Vosne-Romanéen viinitarhoja.

Osallistuin viininmaistelun MM-kilpailuihin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Osallistuminen kilpailuun ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Ensin tulee selvitä aluekarsinnasta sekä Suomen karsinnasta. Oma taival kilpailussa alkoi vuosi sitten viinimessuilla kun Erkki kutsui minut mukaan heidän treeniporukkaan. Olin syksyllä aloittanut WSET Diploma tutkinnon ja osallistumalla sokkomaisteluihin sain hyvää harjoitusta kevään suureen viinitenttiin, joka menikin kerralla läpi.

Vain viikkoa ennen Helsingin karsintaa päätimme Kimmon kanssa muodostaa joukkueen ja osallistua kilpailuun. Karsinta käytiin kahden hengen joukkueissa ja selvisimme mukaan Suomen finaaliin, jonka onnistuimme voittamaan. Kisajoukkueen täydensi toiseksi sijoittuneet Erkki ja Samu. Keväällä ja syksyllä harjoittelimme viinien tunnistamista lähes viikoittain ja sen lisäksi kävin ahkerasti messuilla ja niiden yhteydessä järjestetyillä luennoilla. Viinien tunnistamisessa tärkeintä ei ole makuaistin paremmuus, vaan muistijälkien luominen kertauksen kautta.

Vasemmalla joukkueet valmistautuvat kilpailupaikalla. Oikealla tuomarina toiminut Jancis Robinson ja Tomi Naarvala.

Sokkomaisteluakin on erilaista. Vuoden Viinit – tuomaristossa päämäärä on laittaa viinit paremmuusjärjestykseen laadun mukaan eikä tunnistaa viinin alkuperää. WSET tutkinnossa keskitymme viinin kuvailuun, sekä laadun ja kypsytyspotentiaalin analysointiin. Sokkomaistelukilpailussa yritämme vain löytää viinin rypäleen, alkuperämaan ja alueen, sekä vuosikerran. WSET tenteissä niillä on melko pieni painoarvo. Toisaalta jos kilpailuissa annettaisiin pisteitä viinien analyyseistä, saisivat kaikki maat yhtä paljon pisteitä ja lopulta oikea rypäle, maa, alue ja vuosikerta kuitenkin ratkaisisivat voittajan. Erilaiset aromien kuvaukset ovat hyvin subjektiivisia ja on vaikea sanoa kuka on oikeassa ja kuka ei.

Sokkona maistellessa kaikki aiemmin viineistä opittu tieto joudutaan ottamaan käyttöön. Eri rypälelajikkeilta löytyy tunnistusta helpottavia ominaistuoksuja. Maun perusteella voidaan todeta onko viinissä viileän ilmaston hapokkuutta vai lämpimämmän ilmaston kypsempää hedelmäisyyttä ja korkeampaa alkoholipitoisuutta. Kun tiedetään rypälelajike ja minkälaisesta ilmastosta viini tulee, tarvitsee enää tietää missä kyseisiä viinejä valmistetaan. Viinin terroir ei käsitä pelkästään alueen ilmastoa ja maaperää, vaan myös alueen kulttuuria ja viininvalmistusperinteitä. Esimerkiksi Riojassa viiniä kypsytetään usein amerikkalaisessa tammitynnyrissä, jonka aromi eroaa ranskalaisesta tammesta.

Viinin värin, aromin ja maun kypsyyden perusteella pystyy myös päättelemään minkä ikäistä viini on. Kun vielä tietää minkälaiset sääolosuhteet alueella on ollut siihen aikaan, voidaan tarkemmin valita oikea vuosi. Teoriassa viinin tunnistaminen ei ole tuon vaikeampaa. Käytännössä se ei niin helppoa olekaan, varsinkin kun viinit saattoivat tulla mistä tahansa ja rypälelajikkeita on tuhansia. Meksikolaisen Nebbiolon tunnistaminen on suorastaan mahdotonta (kilpailun 7. viini).

Kilpailun järjesti Ranskan suurin viinilehti La Revue du Vin de France. Puitteet kilpailulle olivat hienot. Kisapaikkana toimi Château de Gilly ja illallisen nautimme legendaarisessa Hospices de Beaunessa.

sokkomaistelun mm-kisat 2

Château de Gilly (vas.), Hospices de Beaune (oik.)

Kilpailu etenee niin, että aluksi edessäsi on kolme tyhjää lasia. 10 minuutin välein kaadetaan aina uusi viini. Muutaman viinin voi siis jättää lasiin kehittymään, mutta yhden lasin tulee aina olla valmiina seuraavaa viiniä varten. Kilpailussa maistelut menivät joukkueella hyvin ja aikaa jäi eri vaihtoehtojen pohdiskeluun ja poissulkemiseen, mutta osassa viineistä päädyimme vääriin lopputuloksiin. Emme kuitenkaan tehneet typeriä virheitä. Vaikka harmitti hävitä Ruotsille, oli siinä myös jotain positiivista. He ovat lähteneet kilpailuun mukaan samoista lähtökuopista ja jos heille voitto on mahdollista, on se mahdollista myös Suomelle.

Sijoitukset:

1. Ruotsi, 2. Iso-Britannia, 3. Luxemburg, 4. Uusi-Seelanti, 5. Suomi, 6. Espanja, 7. Unkari, 8. Kanada, 9. Kiina, 10. Puola, 11. Ranska, 12. Brasilia, 13. Tanska, 14. Etelä-Afrikka, jaettu 15. Hollanti ja Yhdysvallat, 17. Sveitsi, 18. Venäjä, 19. Monaco, jaettu 20. Portugal ja Andorra, 22. Belgia, 23. Zimbabwe, 24. Italia.

Viinit:

  1. Chasselas, Sveitsi, Fendant Fully, Cave des Armandiers, 2015
  2. Vermentino, Ranska, Bellet, Clos Saint Vincent, 2016
  3. Riesling, Saksa, Pfalz, Fredrich Becker, 2011
  4. Chenin Blanc, Etelä-Afrikka, Stellenbosch, Ken Forrester the FMC, 2015
  5. Chardonnay, Ranska, Puligny Montrachet, Boisset les Trezins, 2015
  6. Garganega, Italia, Soave Classico, Gini la Frosca, 2013
  7. Nebbiolo, Meksiko, Baja California, La Cetto, 2012
  8. Cabernet Sauvignon 57%, Syrah 30%, Libanon, Chateau Kefraya, 2012
  9. Grenache 60%, Syrah 40%, Ranska, Vacqueyras, Domaine de La Fourmone, 2014
  10. Grenache, Espanja, Rioja, Remondo Palacios Propriedad, 2012
  11. Cab. Sauvignon 35%, Cab. Franc 35%, Merlot 30%, Ranska, Saint Emilion, Chateau Figeac, 2009
  12. Touriga Nacional ym., Portugal, Porto, Dirk Niepoort, 1987

Tomi Naarvala
tomi.naarvala@wineserver.fi

Vuoden Viinit 2017

Vuoden Viinit 2017Vuoden Viinit 2017 -kilpailun kaikki tulokset on nyt julkistettu. Koko kilpailun voittajaviiniksi valittiin uusi-seelantilainen kuohuviini Lindauer Cuvée Brut.

20. kertaa järjestettyyn Vuoden viinit -kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna ennätysmäärä viinejä, yli 670. Olin mukana tuomaristossa kolmatta kertaa ja tuomarointipäiviä minulle kertyi 5 ja niiden aikana arvioin15 kilpailusarjaa ja yhteensä noin 500 viiniä. Yksin viinejä ei tarvitse tuomaroida, vaan mukana on aina 12-15 tuomaria. Jokainen laittaa sarjan viinit paremmuusjärjestykseen ja sarjan voittajaksi selviytyy parhaiten menestynyt viini. Koko kilpailun voittajaksi selviytyy oman sarjansa suvereenisesti voittanut viini.

Viinin hinnan perässä löydät minun viinille antamani sijaluvun, jos olen sijoittanut viinin omaan top10 joukkoon. Tänä vuonna useassa sarjassa oma suosikkini löytyy palkintosijojen ulkopuolelta ja olen nämä viinit lisännyt oma suosikkini riville. Lindauer on useampana vuonna voittanut oman kuohuviinisarjansa ja oli minullakin ykkössijalla. Eli oikeaan osoitteeseen mielestäni meni Vuoden Viiini -titteli.

Vuoden Viinit 2017 voittaja! — Lindauer Cuvée Brut

Oljenkeltaisen viinin avoin ja voimakas tuoksu on miellyttävä, hieman paahteinen, kypsän omenainen ja samppanjamainen. Kuivasta, hapokkaasta ja runsaasta mausta löytyy kypsää omenaa ja sitrusta, pahteisuutta ja mineraalisuutta. Moniulotteista makua seuraa pitkä, vivahteikas jälkimaku. Tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus.


Sarja 01: Euroopan punaviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Faustino VII 2014 9.70 € (7.)
Hopea Pata Negra Gran Reserva 2007 10.98 € (2.)
Pronssi Emilia Appetitoso 2013 10.48 €
Kunniamaininta What Else? 2014 9.98 €
Kunniamaininta Zenato Veneto Rosso Parziale Appassimento 2013 10.98 € (1.)
Kunniamaininta Epicuro Z Zinfandel 2014 10.90 €
Kunniamaininta El Cuarto 2014 9.99 € (4.)

Sarja 02: Euroopan punaviinit, hinta 11-17 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Femar Vini Gran Appasso 2015 12.99 €
Hopea Baron de Ley Reserva 2012 16.98 €
Pronssi Marques de Arienzo Reserva 2011 15.98 €
Kunniamaininta Pasqua Villa Borghetti Valpolicella Classico 2015 11.29 €
Kunniamaininta Cesari Jùsto 2014 11.50 €
Kunniamaininta Château Timberlay 2012 14.90 €
Kunniamaininta Marqués de la Concordia Crianza 2013 11.48 €

Sarja 03: Euroopan punaviinit, hinta yli 17 euroa

Kulta Baron de Ley Gran Reserva 2010 24.90 €
Hopea Villa Cafaggio Cortaccio 2005 36.55 € (9.)
Pronssi Allegrini Corte Giara Amarone 2012 39.89 € (10.)
Kunniamaininta Dominio De Tares Cepas Viejas 2013 26.50 € (5.)
Kunniamaininta Gabriel Meffre Laurus Côte Rôtie 49.90 €
Oma suosikkini CH by Chocapalha Touriga Nacional 2012 33,49 € (1.)

Sarja 04: Uuden maailman punaviinit, alle 11 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Santa Helena Selección del Directorio

Gran Reserva Cab. Sauvignon 2014

10.18 €
Hopea Casillero del Diablo Pinot Noir 2015 10.01 €
Pronssi Llai Llai Pinot Noir 2015 9.99 €
Kunniamaininta Doña Paula Syrah 2015 8.99 €
Kunniamaininta Trapiche Pinot Noir Oak Cask 2015 10.98 €
Kunniamaininta Rothschild Carmenère Reserva 2014 9.99 €

Sarja 05: Uuden maailman punaviinit, hinta 11-17 euroa

Kulta Kleine Zalze Vineyard Selection C.Sauvignon 2013 16.89 €
Hopea Mayu Reserva Carménère 2015 13.98 €
Pronssi Wakefield Cabernet Sauvignon 2014 12.99 €
Kunniamaininta Nugan Estate Durif 2014 14.99 € (4.)
Kunniamaininta Brancott Estate Pinot Noir 2014 13.08 €
Kunniamaininta Mud House Central Otago Pinot Noir 2015 14.99 € (5.)
Oma suosikkini Finca Las Moras Reserva Sangiovese 2015 11,19 € (1.)

Sarja 06: Uuden maailman punaviinit, hinta yli 17 euroa

Kulta Greywacke Pinot Noir 2014 36.40 €
Hopea Cono Sur Ocio 2013 49.90 €
Pronssi Mt. Difficulty Pinot Noir 2016 39.80 €
Kunniamaininta Substance Cabernet Sauvignon 2014 19.98 € (8.)
Kunniamaininta Robert Mondavi Private Selection Pinot Noir 2014 17.99 €
Oma suosikkini Robert Mondavi Cabernet Sauvignon 2013 38.90 € (1.)

Sarja 07: Euroopan valkoviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Frame Riesling Trocken 10.99 € (1.)
Hopea Raimat Castell de Raimat Chardonnay 2016 9.99 €
Pronssi Steinschaden Grüner Veltliner Löss & Stein 2015 9.91 € (2.)
Kunniamaininta Sommelier Selection Pinot Grigio Riesling 2015 8.90 €
Kunniamaininta Adega de Pegões Colheita Seleccionada 2015 9.49 € (7.)

Sarja 08: Euroopan valkoviinit, hinta 11 euroa tai yli

Kulta Lionel Osmin Cami Salié Jurançon 2014 18.89 € (6.)
Hopea Dal Cero Vigneto Runcata 2014 22.80 € (4.)
Pronssi Antonin Rodet Château de Rully 1er Cru

Clos La Bressande 2013

30.90 € (2.)
Kunniamaininta Binz + Bratt Riesling Gewürztraminer 2015 13.50 € (5.)
Kunniamaininta Louis Jadot Les Petites Pierres

Bourgogne Chardonnayn 2014

19.96 € (10:)
Kunniamaininta Spanier Gillot Riesling Kalkglimmer 2015 18.87 €
Oma suosikkini That’s Neiss White 2015 17,50 € (1.)

Sarja 09: Uuden maailman valkoviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Yali Wetland Reserva Gewürztraminer 2016 9.99 €
Hopea Torres Santa Digna Sauvignon Blanc Reserva 2016 9.74 € (2.)
Pronssi Nederburg The Winemasters Sauvignon Blanc 2016 9.99 €
Kunniamaininta Castillo de Molina Reserva Chardonnay 2016 10.48 € (4.)
Oma suosikkini Lindemans Bin 65 Chardonnay 2016 9,99 € (1.)

Sarja 10: Uuden maailman valkoviinit, 11 euroa tai yli (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Vicarage Lane Canterbury Riesling 2011 11.99 €
Hopea Sileni Cellar Selection Sauvignon Blanc 2016 13.96 €
Pronssi Fraser Gallop Parterre Chardonnay 2014 32.89 €
Kunniamaininta Brancott Estate Marlborough Sauvignon Blanc 2016 12.30 €
Kunniamaininta Mayu Riesling 2015 11.99 €
Kunniamaininta Greywacke Wild Sauvignon 2014 29.89 €

Sarja 11: Punaiset laatikkoviinit (BIB, pussit, tölkit)

Kulta Faustino Tempranillo 32.90 €
Hopea Gato Negro 9 Lives Reserve Cab. Sauvignon 2015 31.90 € (6.)
Pronssi Mezzomondo Negroamaro 34.90 € (8.)
Kunniamaininta Juno Shiraz 2015 9.49 € (10.)
Kunniamaininta Vinã Albali Gran Selección Tempranillo 2012 31.90 € (9.)
Oma suosikkini Lindeman’s Bin 50 Shiraz 2015 34.90 € (1.)

Sarja 12: Valkoiset laatikkoviinit (BIB, pussit, tölkit)

Kulta Castillo de Molina Reserva Sauvignon Blanc 2016 34.50 € (3.)
Hopea The Crossings Sauvignon Blanc 2016 39.94 € (4.)
Pronssi Mud House Sauvignon Blanc 2015 22.50 €
Kunniamaininta Matua Sauvignon Blanc 2016 22.90 € (9.)
Kunniamaininta Two Oceans Sauvignon Blanc 2016 29.98 €
Kunniamaininta Santa Helena Chardonnay 2016 26.90 € (2.)
Oma suosikkini Moselland Riesling Kabinett 2015 29.90 € (1.)

Sarja 13: Luomupunaviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Trapiche Zaphy Organic Cabernet Sauvignon Syrah 2016 8.98 €
Hopea Allegro Organic Primitivo 10.48 €
Pronssi Savia Viva Organic A Tinto 2014 8.99 € (4.)
Kunniamaininta Domaine Bousquet Malbec Organic 10.89 € (6.)
Oma suosikkini Jacob’s Creek Organic Shiraz Cabernet 2015 9,99 € (1.)

Sarja 14: Luomupunaviinit, hinta 11 euroa tai yli

Kulta Domaine Bousquet Ameri Single Vineyard 2012 29.90 € (1.)
Hopea Tenuta Vignega Ripasso Valpolicella Superiore 2014 18.98 € (7.)
Pronssi Villa Valentina Sangiovese Organic 2015 11.99 € (8.)
Kunniamaininta Gérard Bertrand Naturalys Cabernet Merlot 2014 11.90 € (4.)
Kunniamaininta Gemstone Petit Verdot 2014 13.90 € (6.)
Kunniamaininta Ca’Marrone Appassimento 2015 13.98 € (9.)

Sarja 15: Luomuvalkoviinit, hinta alle 11 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Cono Sur Organic Sauvignon Blanc 2016 10.50 €
Hopea Jacob’s Creek Organic Chardonnay 2016 9.99 €
Pronssi Château de la Jaubertie 2016 10.68 €

Sarja 16: Luomuvalkoviinit, hinta 11 euroa tai yli

Kulta Villa Maria Private Bin Organic Sauvignon Blanc 2015 15.98 € (8.)
Hopea Marigny Neuf Sauvignon 2015 13.98 € (4.)
Pronssi Gysler Sandstein Riesling Trocken 2015 14.50 € (7.)
Kunniamaininta Barth Fructus Riesling 2015 13.90 € (1.)

Sarja 17: Roseeviinit mukaanlukien Rosee laatikkoviinit

Kulta Thandi Shiraz Rosé 2016 8.99 € (2.)
Hopea Raimat Abadia Rosé 2016 10.48 € (4.)
Pronssi That’s Neiss Pinot Noir Rosé Trocken 2015 13.50 €
Kunniamaininta Château Ksara Sunset Rosé 2015 13.98 € (7.)
Kunniamaininta Allegro Organic Rosato 10.98 € (9.)
Oma suosikkini Zaccagnini Cerasuolo d’Abruzzo Rosé 2015 14,29 € (1.)

Sarja 18: Kuohuviinit, hinta alle 13 euroa

Kulta Lindauer Cuvée Brut 12.95 € (1.)
Hopea Monistrol Seleccion Especial Rosé 10.48 €
Pronssi Jaume Serra Cava Brut 8.69 € (2.)
Kunniamaininta Lindauer Rosé Brut 12.95 € (3.)
Kunniamaininta Hardys Crest Sparkling Chardonnay Pinot Noir Brut 12.49 €
Kunniamaininta Mionetto Gran Rosé Extra Dry 8.99 €

Sarja 19: Kuohuviinit, hinta 13 euroa tai yli (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Pongrácz Méthode Cap Classique Brut 15.30 €
Hopea Vincent Chaudray Crémant de Bourgogne Brut 14.99 €
Pronssi André Delorme Crémant de Bourgogne

Blanc de Blancs Brut

18.98 €
Kunniamaininta Taltarni Taché 16.90 €
Kunniamaininta André Delorme Crémant de Bourgogne Organic Brut 17.89 €
Kunniamaininta Pongrácz Méthode Cap Classique Rosé Brut 15.30 €

Sarja 20: Samppanjat

Kulta Paul Goerg Champagne Brut Réserve 32.99 € (4.)
Hopea Lanson Gold Label Vintage Champagne Brut 2008 57.30 €
Pronssi Pannier Sélection Champagne Brut 18.98 €
Kunniamaininta Drappier Grande Sendrée Champagne Brut 2008 69.94 € (5.)
Kunniamaininta Leclerc Briant Réserve Champagne Brut 44.90 € (6.)
Kunniamaininta Alfred Gratien Rosé Champagne Brut 43.90 € (1.)

Eli näitä viinejä kannattaa tänä vuonna juoda. Viime vuoden tulokset ja tunnelmat voit lukea täältä.

Uuden Maailman Viinit

Vuoden 2017 ensimmäisessä viiniklubimme maistelutilaisuudessa tutustuimme tarkemmin uuden maailman viineihin. Uudella maailmalla tarkoitetaan löytöretkien ja ristiretkien jälkeisiä alueita, joilla viininviljely on alkanut 1500-luvulla tai sen jälkeen.

Uuden maailman viinit ovat usein lajikeviinejä. Yhdestä rypälelajikkeesta valmistettuja hedelmäisiä, pehmeitä ja täyteläisiä viinejä, jotka ovat valmiita juotaviksi ostohetkellä. Käytössä ovat modernit valmistusmenetelmät – mehun viilennys, käymisen lämpötilakontrolli, suojakaasut, hygienia sekä kaupallisia hiivoja ja entsyymejä.

Viinien tuotannossa onkin ollut havaittavissa kolme eri vaihetta. Ensimmäisenä on tullut teknisesti virheettömät ja helpot viinit uusinta teknologiaa käyttämällä. Seuraava askel laadussa on otettu viinitarhoilla. Uusia paikalliseen ilmastoon ja maaperään sopivia viiniköynnösten leikkaus- ja sidontatapoja on kehitelty ja tarkemmin valitut sopivat lajikkeet, kloonit ja juurakot ovat kohottaneet laatua entisestään. Kolmannessa vaiheessa aletaan valmistaa persoonallisia yhden tarhan viinejä jotka ilmentävät kasvuympäristöään, terroiria.

Ero uuden ja vanhan maailman viinien välillä onkin hiljalleen katoamassa ja enemmän löytyy yhtäläisyyksiä kuin eroja. Sama teknologia ja pitkälti samat lajikkeet ovat käytössä kaikkialla. Lentävät viinintekijät ja konsultit tuottavat samankaltaisia viinejä ympäri maailmaa ja viinintekijät käyvät ulkomailla hakemassa oppia. Ranskasta saatetaan lähteä Australiaan harjoitteluun ja päinvastoin.

uuden maailman viinit 1

 Maistetut valkoviinit:

  • Ant Moore Sauvignon Blanc 2014, Uusi-Seelanti, 14,40€
    • Raikas, elegantti, kypsän sitruksinen, kevyen ruohoinen, pitkä tasapainoinen maku.
  • Oveja Negra Sauvignon Blanc-Carmenere 2014, Chile, 9,00€
    • ”Musta Lammas”. Harvinainen Sauvignon Blanc – Carmenere sekoitus. Sur lie kypsytys antaa viinille pehmeän tekstuurin ja Carmenere tuo viiniin mausteisuutta. Kuiva ja raikas valkoviini.
  • McPherson Chardonnay 2014, Australia, 8,25€
    • Täyteläinen valkoviini aromeina tammea – vaniljaa ja toffeeta, sekä kypsää sitruunaa, omenaa, persikkaa ja melonia.
  • McMannis Viognier 2015, USA, 10,90€
    • Täyteläinen ja hedelmäinen valkoviini. Kypsää melonia, persikkaa, häivähdys parfyymia ja valkopippuria.

uuden maailman viinit 2

Maistetut punaviinit:

  • Ant Moore Pinot Noir 2010, Uusi-Seelanti 14,90€
    • Kehittynyt tasapainoinen punaviini. Kypsää tummaa kirsikkaa, rusinaa, karpaloa, tammea, savua, suklaata.
  • Apaltagua Carmenere Reserva 2013, Chile, 9,30€
    • Pehmeäntäyteläinen punaviini. Mustaherukkaa, karhunvadelmaa ja raikasta eucalyptusta.
  • McPherson Shiraz 2014, Australia, 8,25€
    • Täyteläinen pehmeä punaviini. Tummia marjoja, paahdettua tammea, lakritsia, minttua ja mustapippuria.
  • McMannis Zinfandel 2013, USA 10,70€
    • Täyteläinen punaviini, jossa on pehmeät tanniinit. Hedelmäinen maku – Karhunvatukkaa, kypsiä tummia kirsikoita ja tammea.
  • Swinto Malbec 2010, Argentiina, 23,10€
    • Tummia marjoja – karhunvadelmaa, luumua, tummia marjoja, sekä tummaa suklaata tammesta. Voimakas, täyteläinen ja tasapainoinen punaviini, josta löytyy potentiaalia pidempäänkin kypsytykseen. Yli 100 vuotiaat köynnökset.

Hinnat ovat Tallinnasta noudettaessa. Tarkemmat toimitusohjeet löytyvät viinikaupan sivuilta. Koko viinikaupan valikoimaamme pääset tutustumaan hinnastostamme.

Seuraavat viiniklubin tilaisuudet:

Helmikuu: to 16.2 klo 18:30. Ranska (Bordeaux, Bourgogne, Rhone)

Maaliskuu: pe 17.3 klo 18:30. Italia

Huhtikuu: ke 12.4 klo 18:30. Kuohuviinit ja Samppanjat

Toukokuu: to 18.5 klo 18:30. Espanja

Kesäkuu: to 8.6 klo 18:30. Saksa ja Ranska (Loire, Alsace)

Osallistumismaksu 25€/hlö (Kuohuviinit ja Samppanjat 30€/hlö). Ilmoittautumiset: viiniklubi@wineserver.fi. Tarkemmat ohjeet viiniklubin sivuilta.

Tallenna

Gustave Lorentz Alsace tasting

Viiniklubillamme oli suuri ilo ja kunnia saada Pascal Shiele Gustave Lorentzilta vierailulle Suomeen ja esittelemään meille Alsacen viinialuetta ja toinen toistaan parempia viinejä.

gustave lorentz 3

Alsace

Alsace on viinialueena yllättävän vaihteleva. Alueen 800 tuottajan viinit vaihtelevat tyyliltään, laadultaan, makeudeltaan ja rypälelajikkeiltaan toisistaan. Jokaiselle löytyy tilanteeseen sopiva viini, mutta sen löytäminen saattaa olla hankalaa. Parhaimman viinin löytämistä vaikeuttaa myös suuri määrä Grand Cru tarhoja, joiden määrä on noussut yli viidenkymmenen. Pascalin mielestä alkuperäiset 25 Grand Cruta olisi riittävä. Sallittuja rypälelajikkeita Grand Cru tarhoilla ovat Riesling, Muscat, Pinot Gris ja Gewurztraminer. Sen lisäksi Alsacessa viljellään mm. Sylvaneria, Pinot Blancia, ja Pinot Noiria. Cremantia varten myös Chardonnayta ja Auxerroista.

Alsacen läntisellä reunalla kohoavat Vosges vuoret aina 1400 metriin asti ja idässä virtaa Rhein-joki. Viinitarhat sijaitsevat Vosgesin itään ja kaakkoon viettävillä rinteillä kattaen 120 km pitkän ja muutaman kilometrin leveän alueen. Näillä rinteillä esiintyy parhaimmat maaperät, joista osa on saanut Grand Cru luokituksen. Grand Cru alueita Alsacesta löytyy 51 ja nämä tarhat tuottavat 4 % alueen viineistä. Vaatimattomammat maaperät sijaitsevalla tasamaalla. Vuoret myös estävät sateiden pääsyn Alsaceen ja alue onkin Ranskan aurinkoisinta ja vähäsateisinta. Yhteisiä nimittäjiä alueen viineille ovat raikkaus, hedelmäisyys, aromaattisuus, puhdaspiirteisyys, ja tammettomuus.

Rhein-joki on aikanaan ollut merkittävä viinitynnyrien kuljetuksessa ja edelleen Belgia, Saksa ja Hollanti ovat alueen tärkeitä vientimarkkinoita. Myös Ruotsi, Tanska ja Suomi mahtuvat 10 suurimman vientimaan joukkoon. Suomessa viime vuonna juotiin 1,1 miljoonaa pulloa Alsacelaista viiniä.

Gustave Lorentz

Gustave Lorentz perustettiin 1836 ja on yhä perheyhtiö. 95% rypäleistä tuotetaan sen kotikylässä Bergheimissa, jossa Gustave Lorentz omistaa 33 hehtaaria viinitarhoja. Vuodesta 2012 koko tuotanto on ollut luomusertifioitua. He omistavat myös kolmanneksen Altembergin 36 ha Grand Cru tarhasta sekä puolet Alsacen pinimmästä Grand Crusta Kanzelbergista. Jonkin verran rypäleitä ostetaan myös muilta viljelijöiltä.

gustave lorentz 1

Maistetut viinit

  • Sylvaner Réserve 2015 10,48€
  • Evicence Pinot Blanc Biologique 2014 tv
  • Riesling Réserve 2015 Magnum 29,90€
  • Grand Cru Kanzlerberg Resling 2008 32,90€ tv
  • Evidence Pinot Noir Biologique 2012
  • Pinot Noir Rosé 2015 Magnum

gustave lorentz 2

Neljä ensimmäistä viiniä on saatavilla Alkosta ja hinnat ovat Alkon hintoja. TV tarkoittaa tilausvalikoiman tuotetta.

Gustave Lorentzin viinit ovat nuorina puhdaspiirteisiä, kuivia ja raikkaan hedelmäisiä, mutta illan ehdoton kohokohta oli vuoden 2008 Riesling Grand Cru Kanzlerbergilta. Vuosien saatossa viinistä on kehittynyt kompleksinen (petroolia, kypsää persikkaa, aprikoosia, ruutia ja hunajaa) ja miellyttävän tasapainoinen.

Kaiken kaikkiaan iltamme oli todella onnistunut ja viinit saavuttivat suuren suosion. Kiitokset kaikille osallistujille! Viiniklubimme tuleviin tilaisuuksiin pääset osallistumaan tilaamalla uutiskirjeemme.

TILAA UUTISKIRJE:

Please wait...

Kiitos tilauksesta!

 

Tallenna

Tallenna

Valdesil tasting 24.5.2016

Viiniklubillamme oli suuri kunnia saada Bodegas Valdesil-viinitalon edustaja Luis Nuñez Fernandez kertomaan meille viinitalon taustoista ja viineistä.

Valdesil sijaitsee Valdeorrasin kylässä Galiciassa Sil-joen varrella. Valdeorras puolestaan sijaitsee Galician itäosassa ja jopa kaksi kilometriä korkeiden vuorten takana suojassa Atlantilta. Valdeorras onkin muuta Galiciaa vähäsateisempi ja yön ja päivän lämpötilaerot ovat suuremmat. Rypäleet kypsyvät hitaasti säilyttäen hapokkuutensa. Maaperä on lähinnä liuskekiveä tuoden viineihin mineraalisuutta muun Galician ollessa graniittipitoista maaperää.

Godello on paikallinen valkoinen lajike. Se on hankala viljellä ja satomäärät ovat pieniä. Lajike ei olekaan levinnyt laajemmille alueille. Rajan takaa Portugalin Vinho Verden alueelta sitä myös löytyy jonkin verran. Valdesililta löytyy maailman vanhimmat godello-köynnökset. Pedrouzos viinitarhan köynnökset on istutettu vuonna 1885 ja viiniä tuotetaan vuodessa 500 magnumpulloa. Myös muiden tarhojen istutukset tehdään tämän palstan klooneista.

Valdesil

Maistetut viinit:

Valdesil Godello Sobre Lias 2014 on kypsynyt 6kk terästankeissa hiivasakan päällä (sobre lias), joka tuo viiniin kompleksisuutta ja täyteläisyyttä. Viini on saatavilla myös Alkosta hintaan 18.89 €. Viini on kuiva, hapokas ja mineraalinen. Mausta löytyy sitrusta, keltaluumua ja fenkolia.

Pezas de la Portera 2013 tulee nimensä mukaan Porteran kylästä ja siellä sijaitsevilta yhdeltätoista palstalta (peza). Jokainen palsta on käynyt viiniksi ja kypsynyt puoli vuotta ranskalaisessa tammessa erillään ja vasta lopuksi ne sekoitetaan yhteen. Maussa tammea, omenaa, sitrusta ja mineraalisuutta.

O Chao 2013 on valmistettu yhden tarhan vanhoista Godello-köynnöksistä. Viini on käynyt 2 kk ja kypsynyt 6 kk ranskalaisessa 500-litran tynnyrissä, jonka jälkeen viinin on kypsynyt terästankissa 12 kk ja pulloissa vielä 6 kk ennen kuin se lasketaan myyntiin. Viiniä valmistetaan vuosittain vain yksi tynnyrillinen eli hyvin harvinaisesta ja vaikeasti saatavasta viinistä on kyse. Muuten joisin tätä jatkuvasti. Viinissä on tyylikäs ja elegantti tammen käyttö ja mineraalisuus.

Valdeorra Carballo 2014 valmistetaan vanhoista, 50-90 vuotiaista, Mencia-köynnöksistä. Viini kypsyy hetken aikaa tammessa, mutta maku on lähinnä hedelmäinen ja pehmeäntäyteläinen. Tanniinisuus on pehmeämpää kuin Bierzon Menciassa.

Valteiro 2012 valmistetaan Maria Ardoña –lajikkeesta. Kyseessä on sama lajike kuin Bastardo Portugalissa. Viinitarha on istutettu 1985 ja viini valmistuu terästankeissa ja kypsyy 12 kk ranskalaisissa 500 litran tammitynnyreissä. Tämäkin viini oli yllättävän pehmeäntäyteläinen ja hedelmäinen. Tanniinit tai tammi ei viinissä maistu vaan maku on runsaan hedelmäinen tummine marjoineen. Ei muistuta lainkaan Portugalin Bastardoa.

Maistetut kolme godelloa erosivat toisistaan huomattavasti paljastaen kuinka monikäyttöinen rypälelajike on kyseessä. Myös punaviinit olivat yllättävän kevyitä ja hedelmäisiä. Jos tammitetut godellot muistuttivat Chablista ja Montrachet’a olivat punaiset lähellä Beaujolais’n kyläviinejä.

Kiitos kaikille osallistujille ja Fine Brandsille mielenkiintoisen tilaisuuden järjestämisestä.

Tallenna

Collet Champagne tasting

Viiniklubillamme oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä ennakkoon maistelemaan Collet samppanajatalon valikoimaa. Varsinainen Suomen lanseeraus tapahtuu vasta huhtikuun Grand Champagne tapahtumassa.

Collet Champagne

Teemu Laaksonen Arvid Nordquistilta saapui maistattamaan viiniklubillemme Colletin samppanjoita. Samppanjat saapuvat uutena heidän valikoimaansa, mutta talon historia ulottuu vuoteen 1921. Colletilla on ollut keskeinen asema Champagnen appellaation muodostumisessa. Viljelijät halusivat suojata omat samppanjansa väärennöksiltä ja estää muilta alueilta saapuvien rypäleiden käytön niiden valmistuksessa. Aikanaan asia ratkaistiin verisillä mellakoilla. Voidakseen paremmin pitää huolta oikeuksistaan, perustivat viljelijät alueen ensimmäisen osuuskunnan COGEVIn, jonka tuotemerkki Collet on, Ay:n kylään Champagnen sydämeen. Nykyään osuuskuntaan kuuluu reilut 600 viljelijää kattaen 650 hehtaaria viinitarhoja lähinnä Grand Cru ja Premier Cru kylistä. Vuosittainen tuotanto on 5-6 milj. pulloa.

Casa Gheller and Vouvray

Ennen itse asiaan pääsyä maistelimme myös muutaman kuohviinin. Aluksi maistettu Casa Gheller Prosecco Brut (11.90€) oli Proseccoksi miellyttävän kuiva ja hedelmäisen raikas. Viini on tilausvalikoiman tuote, mutta ainakin useammasta keskustan Alkosta tätä löytyy valmiina hyllystäkin.

Seuraavana maistelimme vanhan tutun Vouvray Tete de Cuvee Brutin (16,50€). Tätä olemme maistaneet aikaisemminkin tilaisuuksissamme. Viini tulee Loiren laaksosta Vouvrayn kylästä ja rypäleenä on Chenin Blanc. Kuohuviini on valmistettu perinteisellä menetelmällä ja pullokypsytetty vähintään 15 kuukautta. Kyseinen viini oli 2012 vuosikertaa, eli viini on ehtinyt kypsyä useamman vuoden. Maku on runsas,tyylikäs ja miellyttävän paahteinen. Tässä aletaan jo lähestymään samppanjan piirteitä.

Collet Champagne

Lopuksi maistelemme kolme Colletin samppanjaa: Brut (39,90€), Blanc de Blancs (53,80€), ja Brut Art Deco (44.90€). Viinit löytyvät tällä hetkellä Alkon tilausvalikoimasta. Collet Brut on Pinot Meunier voittoinen samppanja (50% PM, 25-30% CH, 20-25% PN). Collet Blanc de Blancs valmistetaan nimensä mukaan pelkästään Chardonnaysta ja dosage on muutaman gramman pienempi, 7,5g/l jäännössokeria. Collet Art Deco on kypsytetty vuoden pidempään, vähintään 4 vuotta, ja maku on runsas ja mineraalinen. Pinot Noir ja Chardonnay ovat pääosassa (40% PN, 40% CH, 20% PM). Vaikea sanoa mikä viineistä olisi paras, mutta tässä ainakin hinta/laatu-suhde on kohdillaan.

Maistetut viinit:

  • Casa Ghelleri Prosecco Brut
  • Vouvray Tete de Cuvee Brut
  • Collet Brut
  • Collet Blanc de Blancs
  • Collet Art Deco

Ilta eteni rennosti viinejä maistellen ja keskustellen ja hienosti Teemu otti tilanteen haltuun. Paljon enemmän tietoa ehtii yhden illan aikana tulvia kuin muistiinpanoja tehdä. Teemun kanssa olemme järjestäneet useampiakin viininmaisteluita vuosien varrella. Valitettavasti hän viettä pari seuraavaa vuotta Saksassa. Onnea ja menestystä matkalle!

Ensi viikolla viiniklubimme suuntaa Champagneen ja vierailemme mm. Colletilla. Voit lukea matkastamme täällä blogissa. Tietoa tulevista matkoista saat ensimmäisenä liittymällä postituslistalle.

Tallenna

La Chablisienne tasting 4.11.2015

Marraskuussa viiniklubimme tutustui Chablis’n alueeseen. Maahantuojan edustaja Heta Kangasmaa vieraili viiniklubissamme esittelemässä La Chablisiennen viinejä ja kertomassa tuottajan ja alueen taustoja.

Chablis jaetaan neljään laatuluokkaan: AC Petit Chablis, AC Chablis, AC Chablis Premiere Cru, AC Chablis Grand Cru. Alueena Chablis sijoittuu Bourgognen ja Champagnen väliin. Maaperästä löytyy samaa fossiilipitoista Kimmeridge-kalkkikiveä kuin Champagnessakin, sekoitettuna savimaahan. Viineistä tulee hapokkaita, mineraalisia ja pitkäikäisiä. Chablis’n ainoa käytetty rypälelajike on Chardonnay.

 

Chablis

 

Ilmasto on viileä ja soveltuu juuri ja juuri viininviljelyyn. Palstan sijainnilla ja etenkin ilmansuunnalla on hyvin suuri merkitys ja eri laatuluokitukset menevätkin sen mukaan. AC Grand Cru on jaettu seitsemään osaan, mutta kaikki palstat löytyvät samalta etelään viettävältä rinteeltä Chablis-kylän laidalta. AC Premier Cru tarhat löytyvät lähistöltä etelään viettäviltä rinteiltä. AC Chablis kattaa Grand Cru ja Premier Cru tarhojen ympäröivät alueet ja AC Petit Chablis levittäytyy näitä vielä laajemmalle alueelle.

La Chablisienne on yli 300 viininviljelijän osuuskunta, joka perustettiin 1923. Tällä hetkellä osuuskunnan viinipalstat kattavat lähes neljäsosan koko Chablis’n viljelyalasta, yli 11 000 hehtaaria. Suuresta koostaan huolimatta se on alueen arvostettu tuottaja.

Maistetut viinit:

  • Blason de Bourgogne Macon-Villages 2014
  • La Chablisienne Petit Chablis – Vibrant 2013
  • La Chablisienne Chablis – Le Finage 2014
  • La Chablisienne 1er Cru La Valourent 2010
  • La Chablisienne Grand Cru Les Preuses 2012
  • La Chablisienne Grand Cru Chateau Grenouilles 2009
  • La Chablisienne Grand Cru Chateau Grenouilles 2010

 

Viinit maistettiin kahdessa setissä ja vertailun vuoksi aloitimme etelämmästä Bourgognesta tulevalla Macon-Villages viinillä. Macon-Villages, Petit Chablis ja Chablis olivat kaikki hyvin kevyitä, raikkaita ja hapokkaita viinejä. Aromit ovat sitruunaisia, omenaisia ja mineraalisia. Täyteläisyys kasvoi siirryttäessä viinistä seuraavaan.

 

Chablisienne

 

Seuraavan setin viinit olivatkin jo aivan toista luokkaa. Viineihin on käytetty kypsempiä rypäleitä ja kypsytysajat tammessa sekä hiivasakan päällä ovat pidempiä. La Valourent 1er Cru viinin hinta kohoaa n. 25 euroon ja Grand Cru tarhojen viinit yli 40 euron. La Chablisienne on ainoa tuottaja, joka omistaa ja tuottaa Chateau Grenouilles Grand Cru palstalta viiniä. Viiniä maistettiin kaksi vuosikertaa, 2009 ja 2010. Vuosikerta 2009 oli jo hyvinkin kehittynyt ja aromit olivat maanläheisiä ja sienimäisiä. 2010 oli vielä paljon raikkaampi ja ehkä helpommin lähestyttävä. Huikeita viinejä molemmat.

Viinien terroirista puhutaan paljon, mutta tällä alueella se korostuu selvästi eikä sitä voi olla sivuuttamatta. Vaikka viinit olivat samasta Chardonnay rypäleestä ja tulivat samalta alueelta ja tuottajalta, olivat erot viinien välillä huomattavia.

Hyvien viinien lisäksi meillä oli myös erittäin hauskaa. Ja juustotkin olivat hyviä. Näillä näkymin seuraava tilaisuus pidetään 4.12. Nähdään taas silloin! Ja Veronaan suuntautuvan viinimatkamme ohjelma on lähes valmis ja tulee myyntiin pian. Liity viiniklubin postituslistalle. Saat tietoa tulevista viinitastingeista ja viinimatkoista.

Tallenna

Sokkotasting 12.6.2015

Kesäkuussa viinikubimme ohjelmana oli sokkotasting. Jokainen toi mukanaan pullon viiniä ja muut yrittivät arvata mitä viiniä lasissa oli. Tehtävänä oli tunnistaa rypälelajike, alkuperämaa ja alue, sekä vuosikerta.

Sokkomaisteluista olen kirjoittanut useasti aiemminkin, joten siirrytään suoraan asiaan.

 

Maistetut viinit:

  • Alma 4, Pinot Noir, Argentiina 2011
  • Van Volxen, Riesling, Saksa 2008
  • Filippo Grasso Etna Bianco DOC, Sisilia, Italia 2012
  • Leyda Sauvignon Blanc, Chile 2013
  • Joseph Mellot Poilly-Fumé, Sauvignon Blanc, Loire, Ranska 2013
  • Chateau de Gaure Limoux Oppidum, Chardonnay, Languedoc-Roussillon, Ranska 2012
  • Les Baronnes Sancerre, Pinot Noir, Loire, Ranska 2009
  • Chateau de Mercey, Maranges Premier Cru, Pinot Noir, Bourgogne, Ranska 2007
  • Angove, Grenache, McLaren Vale, Australia 2012
  • AN/2, Anima Negra, Callet, Mallorca, Espanja
  • Protos Reserva, Tempranillo, Ribera del Duero, Espanja 2010
  • Esporao Reserva, Alentejo, Portugal 2011
  • Norton Privada, Malbec-Merlot-Cabernet Sauvignon, Mendoza, Argentiina 2011

Lihavoidut viinit äänestettiin lopuksi illan parhaimmiksi.

 

Sokko4

 

Ensimmäistä kertaa sokkomaistelussa olin enemmän oikeassa kuin väärässä. Kuohuviineissä rypäleet olivat melko helppo tunnistaa. Rosékuohuviinit ovat lähes aina Pinot Noirista ja tällä kertaa looginen päättely kannatti Alma 4:n kannalta. Van Volxen oli kuohuva Riesling ja siinäkin rypäle oli selkeästi tunnistettavissa. Filippo Grasson viini tuli Etnan rinteiltä Sisiliasta ja oli paikallisten vaaleiden rypäleiden sekoitus. Tämän viinin luokittelisin mahdottomaksi tunnistaa – eli ei pisteitä mutta ei jäänyt harmittamaankaan. Leydan Sauvignon Blancin kohdalla tunnistin/veikkasin heti maan ja rypäleen oikein. Seuraavana ollut Poilly-Fumé oli huti. Vaikka maa menikin oikein, niin rypäle olisi pitänyt tunnistaa Sauvignon Blanciksi. Oppidum Chardonnay oli melko selkeä Chardonnay, tai siihen voimakas tammisuus vihjasi, myös maa oli oikein, mutta alue Limoux Languedoc-Roussillonista väärin.

 

Sokko5

 

Punaviineissä aloitimme punaisella Sancerrella, eli Pinot Noir Sancerren kylästä Loiren laaksosta. Pitkään arvoin mikä viini olisi kyseessä, mutta lopulta päädyin Pinot Noiriin läpinäkyvän värin johdosta. Jälleen rypäle ja maa olivat oikein. Seuraavana maisteltiin minun tuoma Pinot Noir Bourgognesta. Viini oli yllättävänkin kehittynyt ja täyteläinen ja osoittautui vaikeaksi tunnistaa. Angaven Grenache Australiasta vei minut heti Australiaan, mutta veikkasin sitä Shiraz’ksi enkä edes pohtinut muita vaihtoehtoja. Mallorcalta tuleva Anima Negra AN/2 on Calle-rypäleestä. Olen kyseisestä viinistä joskus kuullut, mutta taisi olla ensimmäinen kerta kun maistoin sitä. Eli en tunnistanut. Protos Tempranillo Ribera del Duerosta meni tuurilla melkein oikein. Veikkasin sitä moderniksi Riojalaiseksi, mutta alue menikin väärin. Esporao Reserva Portugalista jäi sekin tunnistamatta. Vuosikerran veikkasin oikein, mutta se lasketaan lähinnä säälipisteeksi. Viimeisenä oli vuorossa Norton Privada. Alkuvalmisteluissa ehdin jo kyseisen viinin nähdä niin jätin veikkauksen tämän osalta väliin.

Jälleen kerran meillä oli todella hauska ilta. Tähän olisi hyvä lopettaa sokkomaistelut. Minulle jäi hyvä tunne, että pystyn tunnistamaan viinejä, enkä halua ihan heti palata takaisin maan pinnalle. Syksyllä voitaisiin taas ottaa uusiksi.

Tästä voit liittyä viiniklubin postituslistalle. Kesällä lomailemme ja syksyllä lähdemme viinimatkalle Riojaan. Tervetuloa mukaan!

Tallenna