fbpx

 

Picture 226

Picture 310

Enemmän kuvia messuilta löytyy Facebookin sivuiltani: www.facebook.com/wineserver 

Barcelonassa järjestetään joka toinen vuosi suuret ruoka-alan messut. Ja tietenkin viinikin on hyvin edustettuna. Suurin paviljonki oli omistettu viineille, ja viinejä oli tarjolla myös esim. orgaanisten tuotteiden osastolla sekä kansainvälisellä osastolla. Viiniosastolta löytyi lähinnä vain espanjalaisia viinejä, mutta onnistuimme löytämään sieltä myös Samppanjaa.

Picture 296

Barcelonassa ostoksilla saatu palvelu voi välillä olla melko tylyä, mutta täällä messuilla saimme todella hyvää palvelua. En tiedä auttoiko se, että olimme Suomesta asti tulleet tutustumaan paikallisiin viineihin ja ruokiin. Ja vaikka espanjan kielelläkin pärjään, niin lähes aina paikalle haettiin myös sujuvaa englantia puhuva esittelijä.

Picture 317

Pienoismallissa messukeskuksen yläpuolella on neliönmuotoinen Gran Via 2 ostoskeskus. Kaikki siellä ostoksilla käyneet tietävät, ettei se ole ihan pieni ostoskeskus, vaan pikemminkin Sellon kokoinen, vaikka se messukeskukseen vieressä näyttääkin pieneltä.

Picture 276

Picture 284

Aluksi tarkoituksena oli muutamana päivänä käväistä messuilla kiertelemässä ja katselemassa, mutta vietimmekin messuilla neljä päivää ja kuitenkaan aika ei riittänyt läheskään kaikkeen. Kaikkia viinejä ei mitenkään pysty käymään läpi ja niitä maistellessa keskityimme erikoisempiin viineihin ja paikallisiin lajikkeisiin. Ja usein päädyimme maistamaan viinitalon koko tuotannon. Vaikka maistelimme lähinnä espanjalaisia viinejä, niin niistäkin löytyy riittävästi erilaisia makuja ja tyylejä.

Picture 266

Picture 303

Paikalliset kuohuviinit, Cavat, olivat hyvin edustettuina ja tiedossa olisi kymmeniä mielenkiintoisia tuottajia. Osan luona olisi tarkoitus lähteä syyskuussa vierailemaan. Vietämme silloin muutaman päivän Barcelonassa ja sen jälkeen lähdemme Voyager of the Seas luksusristeilijällä viikoksi kiertämään Välimerta ja viinitiloilla Katalonian lisäksi Campaniassa, Toscanassa, sekä Provencessa.

Mukaan voivat lähteä kaikki viineistä kiinnostuneet. Lisätietoja Viiniristeilystä.

Perjantain messupäivänä tuntui, että aika loppui kesken. En ehtinyt käydä läheskään kaikilla osastoilla. Päivä alkoi vierailulla naapurissa olevilla Gastro messuilla, jossa nopea aamupala, kahvia ja vaikka mitä pullia, ja sitten viiniluennoille. Perjantaina olin ilmoittautunut kolmelle luennolle ja aikataulujen vähän venyessä ne pidettiin lähes yhteen putkeen. Ensin oli vuorossa Fosters Groupin luento Australian eri alueiden huippuviineistä ja eri alueiden maaperän vaikutuksesta viiniin. Kävimme läpi kolme Rieslingiä, kaksi Pinot Noiria ja kolme Cabernet Sauvignoniin pohjautuvaa viiniä. Tuottajina olivat Penfolds, Wynns, Wolf Blass ja Rosemount. Jos pitää jotain viinien nimiä pudotella niin ehkä valkoisista pidin eniten Wolf Blass Gold Label 2007 Rieslingistä ja punaisista Goldstream Hills 2007 Pinot Noirista, Devils Lair 2004 Cab.-Merlot sekoituksesta sekä Penfold’s Bin 389 Cab.-Shiraz sekoituksesta.

100_0599

Kun lasit ja pullot oli vaihdettu vuorossa oli Pares Balta tuottajan luento heidän orgaanisesta viininviljelystä asiaankuuluvilla viineillä. Pares Balta sijaitsee Kataloniassa, Espanjassa, niin tietenkin aloitimme luomu Cavalla ja sen jälkeen samoista rypäleistä valmistetulla valkoviinillä. Valkoviini olikin yllättävän hyvää ja hyvin erilaista kuin siitä valmistettu cava. Lopuksi maistomme kaksi punaviiniä. Tänne viinitilalle olisi tarkoitus lähteä syyskuussa vierailulle järjestämällämme Välimeren Viiniristeilyllä. Tila sijaitsee Torresin naapurissa niin ehkä vierailemme sitten molemmissa. Risteilystä on tulossa lähiaikoina lisätietoa myös tänne. Miellyttävimmän viinit näistä oli valkoinen Blanc De Pacs ja punainen Mas Elena.

100_0604

Melkein heti perään jatkuikin Itävalta tasting Samuil Angelovin johdolla. Aloitimme kolmella Grüner Veltlinerilla, sitten kaksi Sauvignon Blancia ja lopuksi neljä punaviiniä mm. Zveigelt rypäleestä. Grüner Veltliner on Itävallan oma rypäle ja viineissä on raikkautta, vihreyttä, valkopippuria, ja kuten Samuil sopivasti sanoikin, ne ovat Gastronomisia viinejä, eli sopivat oikein hyvin nautittavaksi ruokien kanssa. Sauvingon Blancit sijoittuvat vanhan ja uuden maailman välimaastoon. Niissä on mineraalisuutta ja raikkautta, mutta samalla kypsyyttä ja hedelmäisyyttä. Punaviinitkin olivat oikein miellyttäviä. Jos pitäisi nimiä luetella niin joutuisin varmaan luettelemaan kaikki kymmenen maistettua viiniä. Ehkä teen sen sitten myöhemmin.

Nämä olivat mielenkiintoisia luentoja ja suosittelenkin näitä kaikille aloitteleville viiniharrastajille. Näin viininmaistamisesta saa paljon enemmän irti kuin vain sattumanvaraisesti valitsemalla maistiaisia tiskiltä.

Tämän jälkeen ei paljoa aikaa enää messuilla kiertelemiseen jäänyt. Nopea vierailu taas Gastro messuille syömään maha täyteen ja sitten vielä kiertelemään viiniständejä. Tulihan sitä kokeiltua paljon uusia viinejä. Lähinnä ehkä keskityin Samppanjoihin ja jälkiruokaviineihin, joita ei niin paljoa ole tullut maisteltua. Ja joitakin viinejä, joista on aiemmin vain lukenut mutta ei ole tullut ostettua: White Zinfandel, Petit Sirah, Coppola Wines, Torres Mas la Plana jne.

Lauantaina olisi vielä Kalifornia luento tiedossa, ja ehkä ehtii paremmin kierrellä ja tutustua messujen Alkon tarjontaan. Lauantaista ehkä tulossa päivitys myöhemmin. Sunnuntaina matkaamme Barcelonaan lomailemaan ja samalla osallistumme siellä Alimentaria 2010 ruoka ja viini –messuille. Ja vähän pohjustamme tulevaa Viiniristeilyä. Barcelonasta onkin sitten seuraavaksi tulossa raporttia.

Minulta tiedusteltiin ennen joulua, mitä viiniä aion juoda tai suosittelen muille. Tässä jälkikäteen omat viinivalintani: Alkupalojen kanssa Ayala Brut Majeur samppanja. Pääruoan kanssa Torres Gran Coronas 2005 reserva punaviini. Ja jälkiruoaksi Graham’s Late Bottled Vintage Port 2003 portviini.

 

100_0276

Ayala samppanja oli oiva valinta jouluaterian aluksi. Monta päivää kestäneiden jouluvalmistelujen jälkeen korkin poksahdus kertoi, että nyt voi istua pöydän ääreen rentoutumaan ja nauttimaan kaikista herkuista. Samppanja luo välittömästi juhlatunnelman ja mielestäni myös maistuu todella hyvältä. Alkuruokapöytää hallitsivat graavilohi ja kirjolohenmäti, jotka sopivat oikein hyvin samppanjan kanssa nautittavaksi.

 

100_0283

Gran Coronas on 85% Cab. Sauvignon ja 15% Tempranillo ja miellyttävä punaviini jo pelkältäänkin nautittuna. Pääruokana oli kinkkua ja karjalanpaistia sekä peruna- ja lanttulaatikkoa. Jatkoimme saman viinin juontia myös juustotarjottimella olevien kovien juustojen kanssa.

Grahams LBV portviiniä nautimme juustotarjottimen sekä jälkiruokana olevan suklaisen jouluhalon kanssa.

 

100_0292

Portviini oli oikeastaan ainoa, jonka olin ostanut joulua varten. Muut viinit löytyivät kotoota viinitelineestä. Joulu on muutenkin mukavaa aikaa viiniharrastajalle. Sain lahjaksi lisää viinitarvikkeita ja -kirjallisuutta. Ja viinitelinekin on taas täynnä pulloja. Alkava vuosi vaikuttaakin lupaavalta ja vuoden vaihtumista juhlistetaan taas jollain kuohuvalla juomalla.