Vuoden Viinit 2018 -kilpailun tulokset on nyt julkistettu. Koko kilpailun voittajaviiniksi valittiin Domaines Schlumberger Riesling Grand Cru Saering 2014 Ranskan Alsacesta.
Tuomaristo luonnehti viiniä seuraavasti:
”Vaaleankeltaisen viinin avoin ja rehevä tuoksu on moniulotteinen, kypsän hedelmäinen, sitruksinen, hunajainen, hennon yrttinen ja hieman pähkinäinen. Viini on kuiva, erittäin hapokas ja sen maussa toistuu tuoksun moniulotteinen aromipaletti. Kypsä hedelmäisyys yhdessä tiukan hapokkuuden kanssa tekevät viinistä maukkaan ja tasapainoisen kokonaisuuden. Hieno tyylikäs viini, jolla on pitkä ja polveileva jälkimaku.”
21. kertaa järjestettyyn Vuoden viinit -kilpailuun ilmoitettiin jälleen tänä vuonna ennätysmäärä viinejä, yli 830. Olin mukana tuomaristossa neljättä kertaa. Yksin viinejä ei tarvitse tuomaroida, vaan mukana on aina 12-15 tuomaria. Jokainen laittaa sarjan viinit paremmuusjärjestykseen ja sarjan voittajaksi selviytyy parhaiten menestynyt viini. Koko kilpailun voittajaksi selviytyy oman sarjansa suvereenisesti voittanut viini.
Sarja 01: Euroopan punaviinit, hinta alle 12 euroa
Kun Laetizia Riedel kutsui minut samppanjalasilliselle, en mitenkään pystynyt kieltäytymään. No ehkä kutsu ei tullut suoraan häneltä ja taisi paikalla olla muitakin, mutta hänen esiintyessä ei muiden läsnäoloa edes huomannut. Parituntinen vierähti Laetiziaa kuunnellessa ja omiin aisteihin keskittyessä.
Tomi Naarvala ja Laetizia RiedelRiedel Fatto a Mano samppanjalasit
Edellisestä Riedel tastingistä oli kulunut jo useita vuosia. Riedel on ollut viinilasien edelläkävijä. Vuonna 1959 se tuotti ensimmäisenä tulppaaninmuotoisen lasin. Aiemmat viinilasit olivat leveneviä vesilasin muotoisia, värikkäitä, painavia, ehkä kultakaiverruksin. Lasi kertoi omistajan varallisuudesta.
Uusimpana tulokkaana maistelimme nyt samppanjaa laseista, joissa on käsintehdyt värikkäät jalat ja suurempi pesä aromien kehittymiselle.
Vaikka laseja on kehitelty jo kaikelle mahdolliselle, on työ jatkuvaa kehittelyä. Viinimaailma laajenee ja viinien tyyli muuttuu vuosien mittaan ja jatkuvasti haetaan parhaita mahdollisia ratkaisuja, joilla viini maistuu parhaimmalta. Myös kilpailijat pakottavat pysymään hereillä ja yrittämään kovemmin. Viime kerralla suurempaa lasikokoa, Vinum XL sarjaa, Maximilian Riedel perusteli nykyaikaisilla korkeamman alkoholipitoisuuden ja konsentraation viineillä, jotka vaativat isomman lasin. Riedel on myös erittäin tunnettu kauniista dekanttereista.
Aloitimme lasitastingin juomalla vettä – suoraan pullosta ja eri viinilaseista. Pullosta tai kapeasta Syrah lasista juotaessa vesi jatkaa kielen keskellä matkaa nieluun eikä koko suu edes kastu. Leveästä Pinot Noir lasisita viini kaatuu kielen alle ja sivuille ja poskien kautta nieluun. Parhaiten vedelle toimi Cabernet-lasi, josta nautittuna koko suu kastuu ja vie janontunteen suusta. Lasin muodolla vaikutetaan miten juoma virtaa suuhun.
Tähän kun yhdistetään viinin hapokkuus, makeus, tanniinisuus, alkoholi ja hedelmäisyys, ollaan jo asian ytimessä: mitä viinin ominaisuuksia halutaan korostaa ja mitä hillitä, ja mitkä suunosat näihin reagoivat. (Voit lukea lisää viinin maistamisesta ja arvioimisesta täällä.) Pinot Noir liian pienestä ja kapeasta lasista juotaessa maistuu happamalle, kun taas suuressa leveässä lasissa maku on silkkisen pehmeä ja hedelmäinen.
Tämä on helppoa testata myös kotona. Ota pullo suosikkiviiniäsi ja kaada sitä tilkka erimuotoisiin ja kokoisiin laseihin, mukeihin, kuppeihin, ja mitä kotoasi sattuukaan löytymään. Vertaile miten viinin tuoksu ja maku muuttuvat eri astioissa.
Laetizian vinkit:
Miten valita sopiva lasi eri tuotesarjoista? Lasin hinnan tulisi vastata pullon hintaa. Jos juot 20 € viinejä, sopivanhintainen lasi olisi 20 € hintaluokkaa.
Tarvitaanko kotiin useita laseja? Ei. Hanki aluksi lasi omalle suosikkiviinillesi. Sama lasi toimii usein myös muiden viinien kanssa. Muutamilla eri laseilla päästään jo pitkälle. Puhelimelle ladattavalla Riedel applikaatiolla voi etsiä omalle suosikkirypäleelle sopiva lasi.
Viiniuutuuksia saapui marraskuussa Alkon valikoimaan yli 40, jotka maistelin ja arvioin sokkona. Lopullisiin suosituksiin vaikuttavat lisäksi myös viinin hinta, kiinnostavuus ja uutuusarvo, kuten harvinaisempi lajike tai viinimaa. Marraskuun viinisuositusten listalle pääsi muun muassa joukko saksalaisia viinejä:
Kuohuviinit
Maistuvin kuohuviiniuutuus saapuu Saksasta Pfalzin alueelta Spürnasen Rielsing Brut2015 (14,90€). Tämä Deutscher Sekt kuohviini on valmistettu perinteisellä menetelmällä Riesling rypäleistä ja kypsyminen hiivasakan päällä on kestänyt 9 kuukautta. Aromeilta viini on hedelmäinen, omenaa, sitruunaa, persikkaa, ja hennon paahteinen. Maku on kevyen elegantti ja miellyttävän tasapainoinen.
Valkoviinit
Valkoviineistä suosikikseni nousi Johannishof Johannisberger Auf der Höll Riesling Trocken VDP Erste Lage 2016 (14,86€ 0,375l) Saksan Rheingausta, joka myydään siis puolikkaassa pullossa. Tuoksussa on kypsää persikkaa ja hunajamelonia. Myös maku on runsaan hedelmäinen ja korkeaa hapokkuutta on tasapainottamassa pieni määrä jäännössokeria.
Punaviinit
Myös suosikkipunaviinini tuli Saksasta Pfalzin alueelta. Philipp Kuhn Laumersheimer Kirschgarten Pinot Noir GG 2014 (39,89€). Tyylikkäässä viinissä löytyy runsaasti punaisia marjoja ja tammea sopivassa suhteessa. Alkon esitteen mukaan viini on kypsynyt 21 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista viidesosa uusia.
Jälkiruokaviinit
Kiehtova jälkiruokaviini Kracher Cuvée Beerenauslese 2015 (19,95€ 0,375l) tulee Itävallan Neusiedlerjärven rannalta Burgenlandista. Alueella on otolliset olosuhteet jalohomeviinien valmistukseen. Voimakkaassa tuokussa lötyy persikkaa, aprikoosia, mangoa ja ananasta. Maku on erittäin makea (160g/l jäännössokeria), mutta runsas hapokkuus tuo viiniin mukavaa raikkautta.
Graham’s 30 Years Old Tawny Port (26,50€ 0,2l) pikkupullossa kutsuu tutustumaan tähän keskimäärin 30 vuotta tammitynnyreissä kypsyneeseen portviini-tyyliin. Alkoholi on tyylikkäästi integroitunut vuosien saatossa ja mausta löytyy kuivattua hedelmää ja pähkinää. Todella moniulotteinen tuoksu ja maku.
Suomi sijoittui viidennelle sijalle sokkomaistelun MM-kilpailuissa Ranskan Bourgognessa. Voiton vei Ruotsin joukkue ja toiseksi sijoittui Englannin joukkue. Meitä paremmin menestyivät myös Luxemburgin ja Uuden-Seelannin joukkueet.
Viides sija kilpailussa oli lopulta hyvä suoritus. Kisassa oli paljon viinintuottajamaita mukana ja monilla joukkueet muodostuivat alan ammattilaisista, viinitekijöistä ja sommeliereista. Taakse jäivät Italian, Espanjan ja Ranskan joukkueet, sekä viime vuoden maailmanmestarimaa Kiina.
Parhaiten kilpailussa tällä kertaa menestyivät kuitenkin amatöörijoukkueet. Suomenkin joukkue muodostui lähinnä amatööreistä. Olin mukana ainoana viiniammattilaisena. Olen vuosia opettanut viinien maistelua ja arviointia Wineserver yritykseni tilaisuuksissa. Nyt oli aika laittaa itseni likoon ja erilaiset kilpailut ja tutkinnot antavat lisämotivaatiota viinien opiskeluun.
Minun lisäksi joukkueessa olivat Kimmo Räntilä, Erkki Piitulainen ja Samu Viljanen. Mukana matkassa oli myös Munskänkarnan Suomen puheenjohtaja Ari Tuutti. Muihin joukkueen jäseniin olen tutustunut Vuoden Viinit – kilpailun tuomaristossa, johon liityin mukaan valmistuttuani Viinimestariksi kolme vuotta sitten.
MM-joukkue: (takarivi vasemmalta) Tomi Naarvala , Erkki Piitulainen, Kimmo Räntilä, (eturivi vasemmalta) Samu Viljanen, Ari Tuutti. Taustalla Vosne-Romanéen viinitarhoja.
Osallistuin viininmaistelun MM-kilpailuihin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Osallistuminen kilpailuun ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Ensin tulee selvitä aluekarsinnasta sekä Suomen karsinnasta. Oma taival kilpailussa alkoi vuosi sitten viinimessuilla kun Erkki kutsui minut mukaan heidän treeniporukkaan. Olin syksyllä aloittanut WSET Diploma tutkinnon ja osallistumalla sokkomaisteluihin sain hyvää harjoitusta kevään suureen viinitenttiin, joka menikin kerralla läpi.
Vain viikkoa ennen Helsingin karsintaa päätimme Kimmon kanssa muodostaa joukkueen ja osallistua kilpailuun. Karsinta käytiin kahden hengen joukkueissa ja selvisimme mukaan Suomen finaaliin, jonka onnistuimme voittamaan. Kisajoukkueen täydensi toiseksi sijoittuneet Erkki ja Samu. Keväällä ja syksyllä harjoittelimme viinien tunnistamista lähes viikoittain ja sen lisäksi kävin ahkerasti messuilla ja niiden yhteydessä järjestetyillä luennoilla. Viinien tunnistamisessa tärkeintä ei ole makuaistin paremmuus, vaan muistijälkien luominen kertauksen kautta.
Vasemmalla joukkueet valmistautuvat kilpailupaikalla. Oikealla tuomarina toiminut Jancis Robinson ja Tomi Naarvala.
Sokkomaisteluakin on erilaista. Vuoden Viinit – tuomaristossa päämäärä on laittaa viinit paremmuusjärjestykseen laadun mukaan eikä tunnistaa viinin alkuperää. WSET tutkinnossa keskitymme viinin kuvailuun, sekä laadun ja kypsytyspotentiaalin analysointiin. Sokkomaistelukilpailussa yritämme vain löytää viinin rypäleen, alkuperämaan ja alueen, sekä vuosikerran. WSET tenteissä niillä on melko pieni painoarvo. Toisaalta jos kilpailuissa annettaisiin pisteitä viinien analyyseistä, saisivat kaikki maat yhtä paljon pisteitä ja lopulta oikea rypäle, maa, alue ja vuosikerta kuitenkin ratkaisisivat voittajan. Erilaiset aromien kuvaukset ovat hyvin subjektiivisia ja on vaikea sanoa kuka on oikeassa ja kuka ei.
Sokkona maistellessa kaikki aiemmin viineistä opittu tieto joudutaan ottamaan käyttöön. Eri rypälelajikkeilta löytyy tunnistusta helpottavia ominaistuoksuja. Maun perusteella voidaan todeta onko viinissä viileän ilmaston hapokkuutta vai lämpimämmän ilmaston kypsempää hedelmäisyyttä ja korkeampaa alkoholipitoisuutta. Kun tiedetään rypälelajike ja minkälaisesta ilmastosta viini tulee, tarvitsee enää tietää missä kyseisiä viinejä valmistetaan. Viinin terroir ei käsitä pelkästään alueen ilmastoa ja maaperää, vaan myös alueen kulttuuria ja viininvalmistusperinteitä. Esimerkiksi Riojassa viiniä kypsytetään usein amerikkalaisessa tammitynnyrissä, jonka aromi eroaa ranskalaisesta tammesta.
Viinin värin, aromin ja maun kypsyyden perusteella pystyy myös päättelemään minkä ikäistä viini on. Kun vielä tietää minkälaiset sääolosuhteet alueella on ollut siihen aikaan, voidaan tarkemmin valita oikea vuosi. Teoriassa viinin tunnistaminen ei ole tuon vaikeampaa. Käytännössä se ei niin helppoa olekaan, varsinkin kun viinit saattoivat tulla mistä tahansa ja rypälelajikkeita on tuhansia. Meksikolaisen Nebbiolon tunnistaminen on suorastaan mahdotonta (kilpailun 7. viini).
Kilpailun järjesti Ranskan suurin viinilehti La Revue du Vin de France. Puitteet kilpailulle olivat hienot. Kisapaikkana toimi Château de Gilly ja illallisen nautimme legendaarisessa Hospices de Beaunessa.
Château de Gilly (vas.), Hospices de Beaune (oik.)
Kilpailu etenee niin, että aluksi edessäsi on kolme tyhjää lasia. 10 minuutin välein kaadetaan aina uusi viini. Muutaman viinin voi siis jättää lasiin kehittymään, mutta yhden lasin tulee aina olla valmiina seuraavaa viiniä varten. Kilpailussa maistelut menivät joukkueella hyvin ja aikaa jäi eri vaihtoehtojen pohdiskeluun ja poissulkemiseen, mutta osassa viineistä päädyimme vääriin lopputuloksiin. Emme kuitenkaan tehneet typeriä virheitä. Vaikka harmitti hävitä Ruotsille, oli siinä myös jotain positiivista. He ovat lähteneet kilpailuun mukaan samoista lähtökuopista ja jos heille voitto on mahdollista, on se mahdollista myös Suomelle.
Sijoitukset:
1. Ruotsi, 2. Iso-Britannia, 3. Luxemburg, 4. Uusi-Seelanti, 5. Suomi, 6. Espanja, 7. Unkari, 8. Kanada, 9. Kiina, 10. Puola, 11. Ranska, 12. Brasilia, 13. Tanska, 14. Etelä-Afrikka, jaettu 15. Hollanti ja Yhdysvallat, 17. Sveitsi, 18. Venäjä, 19. Monaco, jaettu 20. Portugal ja Andorra, 22. Belgia, 23. Zimbabwe, 24. Italia.
Viinit:
Chasselas, Sveitsi, Fendant Fully, Cave des Armandiers, 2015
Vermentino, Ranska, Bellet, Clos Saint Vincent, 2016
Riesling, Saksa, Pfalz, Fredrich Becker, 2011
Chenin Blanc, Etelä-Afrikka, Stellenbosch, Ken Forrester the FMC, 2015
Chardonnay, Ranska, Puligny Montrachet, Boisset les Trezins, 2015
Garganega, Italia, Soave Classico, Gini la Frosca, 2013
Nebbiolo, Meksiko, Baja California, La Cetto, 2012
Syyskuussa Alkon valikoimaan saapui reilut kolmekymmentä viiniuutuutta, jotka maistelin ja arvioin sokkona. Lopullisiin suosituksiin vaikuttavat lisäksi myös viinin hinta, kiinnostavuus ja uutuusarvo, kuten harvinaisempi lajike tai viinimaa. Syyskuun viinisuositusten listalle pääsivät seuraavat viinit:
Samppanjat
Uutuussamppanjat eivät sinänsä olleet uutuuksia, mutta voi olla hyödyllistä tietää, että valikoimaan on tullut paljon puolikkaita pulloja. Ne voivat olla käteviä kiireeseen tai jos haluaa nauttia lasilliset aperitiiviksi. Positiivisen vaikutuksen teki varsinkin Drappierin Rosé de Saignée Champagne Brut (21,98€ 0,375cl).
Valkoviinit
Koko tastingin ehdottomaksi ykköseksi nousi tyylikäs Puligny-Montrachet 1er cru Les Champs Gains 2015 (68,99€) Chardonnay Bourgognesta, mutta hintakin on sen mukainen. Tuoksusta löytyy tammea, omenaa, limeä ja voita. Viinin runsas hapokkuus, hedelmäisyys, täyteläisyys ja maku ovat hyvin tasapainossa keskenään jättäen pitkään viipyilevän jälkimaun. Chateau de Riquewihr Riesling Grand Cru Schoenenbourg 2012 (15,89€) on maukas puolikuiva Riesling Alsacesta. Tuoksussa löytyy rieslingille tyypillisiä aromeja, persikkaa, melonia, ja jälkimaussa kepeää petrolisuutta. Pieni jäännössokeri tasapainottaa korkeaa hapokkuutta ja tekee suuntuntumasta runsaamman.
Punaviinit
Punaviineistä muutama keksihintainen viini teki miellyttävän vaikutuksen, kuten Trivento Golden Reserve Syrah 2013 (18,89€) Argentiinan Mendozasta. Voimakas tuoksu, josta löytyy runsaasti tammea, suklaata ja kookosta, sekä tummia marjoja. Maku on täyteläinen, voimakas ja tanniininen. Viini on kypsynyt vuoden ranskalaisissa tammitynnyreissä ja jatkanut kypsymistä pullossa useamman vuoden.
Rio Claro Cabernet Sauvignon 2015 (12,89€) on Miguel Torresin Chilen luomutuotantoa Curicon laaksosta. Voimakkaasta tuoksusta löytyy mustaherukkaa, yrttejä, minttua ja tämänkin maku on voimakas ja tanniininen.
Kesäkuussa Alkon valikoimaan saapui lähes kolmekymmentä viiniuutuutta, jotka maistelin ja arvioin sokkona. Lopullisiin suosituksiin vaikuttavat lisäksi myös viinin hinta, kiinnostavuus ja uutuusarvo, kuten harvinaisempi lajike tai viinimaa. Kesäkuun viinisuositusten listalle pääsivät seuraavat viinit:
Kuohuviinit
Gloria Ferrer Sonoma Brut 34,47€ on perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini Kaliforniasta. Rypäleinä on käytetty Champagnestakin tuttuja Pinot Noiria ja Chardonnayta ja kypsynyt 18 kk kellarissa. Kohtalaisen runsaasta tuoksusta löytyy paahteisuutta, omenaa ja hieman paahdettua sokeria, maku on kuiva (12 g/l jäännössokeria) hapokas ja keskitäyteläinen. Tasapainoinen ja laadukas kuohuviini. Viiniä on saatavilla 600 pullon erä.
Valkoviinit
Rutherford Hills Chardonnay 2014 (28,89€) tulee myös Kaliforniasta ja Napa Valleyn alueelta. Voimakkaasta tuokusta löytyy selveästi amerikkalaista tammea: vaniljaa, kookosta, voita sekä omenan hedelmäisyyttä. Maku on kuiva, korkea hapokkuus ja kohtalaisen runsas alkoholi ja täyteläisyys. Sopii hyvin grillatulle kalalle ja vaalealle lihalle. Viini on vielä nuori ja tammi on etualalla, mutta runsaan hapokkuutensa ansiosta sopii kellariin kyspymään muutamaksi vuodeksi, jolloin tammen vaikutus pehmenee ja viini paranee entisestään.
Juliusspital Würzbuger Abtsleite Silvaner Trocken 2015 (21,89€) tulee Saksan Frankenista ja on pullotettu alueen perinteiseen leveään bocksbeuteliin. Tila on perustettu jo vuonna 1576. Osa viinistä on kypsynyt suurissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja lopuksi vielä vuoden pullossa. Raikkaasta tuoksusta löytyy omenaa, sitruunaa, melonia ja hunajaa. Maku on kuiva ja hapokas.
Samantyylinen uutuus on myös Sibaris Special Edition Single Vineyard Las Gaviotas Riesling 2016 (13,98€) Chilen Leydasta San Antonion laaksosta. Kuiva ja hapokas Riesling jonka aromeista löytyy persikkaa, ananasta, omenaa ja sitruunaa sekä runsaasti mineraalisuutta.
Punaviinit
Kiinnostavin uutuuspunaviini tuli tällä kertaa Kreikasta. Kir-Yanni Dyo Elies 2013 (19,89€) on Syrah, Merlot ja Xinomavro sekoitus. Voimakkaasta tuoksusta löytyy tammea, setriä, tupakkaa, luumua ja kirsikkaa. Maku on kuiva, viinissä on melko runsaasti hapokkuutta ja tanniinia. Loppumaku on pitkä ja tasapainoinen.
Edellinen kuukausi jäi väliin Alkon uutuusviinien arvioinnissa, koska olimme viiniklubimme kanssa Champagnessa. Nyt toukokuussa Alkon valikoimaan saapui yli neljäkymmentä uutuutta, mm. useita roseviinejä. Viinit maistelin ja arvioin sokkona, mutta lopullisiin suosituksiin vaikuttavat myös viinin hinta, kiinnostavuus ja uutuusarvo, kuten harvinaisempi lajike tai viinimaa. Kesäiset uutuusviinit listalle pääsivät seuraavat viinit:
Kuohuviinit ja Samppanjat
Päivän parhaimpia kuohuvia oli Kracher Rosé Brut (18,90€) Itävallasta Zweigelt, Chardonnay ja Pinot Blanc rypäleistä. Kuiva, raikas ja hapokas rosekuohuviini, jonka tuoksussa on punaisia marjoja ja maku on tasapainoinen ja hennon paahteinen. Gustave Roché Champagne Brut (24,60€) ja Baron-Fuenté Grande Réserve Champagne Brut (24,89€) ovat uusia edullisia samppanjoita valikoimassa. Gustave Roché on elegantin paahteinen (Chardonnay-Pinot Noir) ja Baron-Fuenté hedelmäisempi ja raikkaampi (Meunier-Chardonnay-Pinot Noir).
Valkoviinit ja Roseviinit
Valkoviineistä kiehtovin uutuus tulee Portugalista. Muros Antigos 2016 (11,90€) on kotoisin Pohjois-Portugalista Vinho Verden alueelta ja on sekoitus Avesso, Loureiro ja Alvarinho rypäleitä. Aromeina löytyy omenaa, persikkaa ja aprikoosia. Aavistus jäännössokeria (6g/l) tasoittaa sopivasti viinin korkeaa hapokkuutta antaen viinille miellyttävän suuntuntuman.
Roseviinejä oli yhteensä 15 ja taso vaihteli huomattavasti. Takuuvarmoja ranskalaisia klassikkojakin oli joukossa mm. Cave de la Petite Fontaine (16,87€) Sancerresta ja Domaine du Valdaray (18,89€) Bandolista. Suurimman vaikutuksen roseviineistä tekivät Saksalainen Zähringen Spätburgunder Rosé 2016 (12,89€) Badenin alueelta sekä Josef & Philipp Bründlmayer Zweigelt 2016 (13,97€). Molemmat viinit ovat kuivia, hapokkaita ja raikkaita roseviinejä. Spätburgunderissa jäännössokeria on 10 g/l, mutta suuntuntuma siinäkin kuitenkin kuiva korkean hapokkuuden ansiosta. Aromeina molemmissa sitrusta ja punaisia majoja kuten vadelmaa ja punaherukkaa.
Punaviinit
Parhaimman punaviinin tittelin toukokuussa vei Etelä-Afrikkalainen Elgin Vintners Pinot Noir 2013 (21,95€). Keskisyvä rubiininpunainen väri ja voimakkaasta tuoksusta löytyi kirsikkaa, luumua ja hieman kuivattuakin hedelmää yhdistettynä tammen tuomaan setrin ja tupakan aromiin. Keskitäyteläinen maku, hapokkuus ja tanniinisuus olivat miellyttävässä tasapainossa.
Myös Rhebokskloof Flat Rock Red 2015 (13,94€) tulee Etelä-Afrikasta ja on Shiraz, Durif, Cabernet Sauvignon ja Mourvedre sekoitus. Syvä purppura väri ja tuoksusta löytyi mustaherukkaa, luumua ja karhunvadelmaa sekä tammen paahteisuutta ja kaakaota. Viinissä on runsaat tanniinit ja kaipaa ruokaa seurakseen.
Vuoden Viinit 2017 -kilpailun kaikki tulokset on nyt julkistettu. Koko kilpailun voittajaviiniksi valittiin uusi-seelantilainen kuohuviini Lindauer Cuvée Brut.
20. kertaa järjestettyyn Vuoden viinit -kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna ennätysmäärä viinejä, yli 670. Olin mukana tuomaristossa kolmatta kertaa ja tuomarointipäiviä minulle kertyi 5 ja niiden aikana arvioin15 kilpailusarjaa ja yhteensä noin 500 viiniä. Yksin viinejä ei tarvitse tuomaroida, vaan mukana on aina 12-15 tuomaria. Jokainen laittaa sarjan viinit paremmuusjärjestykseen ja sarjan voittajaksi selviytyy parhaiten menestynyt viini. Koko kilpailun voittajaksi selviytyy oman sarjansa suvereenisesti voittanut viini.
Viinin hinnan perässä löydät minun viinille antamani sijaluvun, jos olen sijoittanut viinin omaan top10 joukkoon. Tänä vuonna useassa sarjassa oma suosikkini löytyy palkintosijojen ulkopuolelta ja olen nämä viinit lisännyt oma suosikkini riville. Lindauer on useampana vuonna voittanut oman kuohuviinisarjansa ja oli minullakin ykkössijalla. Eli oikeaan osoitteeseen mielestäni meni Vuoden Viiini -titteli.
Oljenkeltaisen viinin avoin ja voimakas tuoksu on miellyttävä, hieman paahteinen, kypsän omenainen ja samppanjamainen. Kuivasta, hapokkaasta ja runsaasta mausta löytyy kypsää omenaa ja sitrusta, pahteisuutta ja mineraalisuutta. Moniulotteista makua seuraa pitkä, vivahteikas jälkimaku. Tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus.
Sarja 01: Euroopan punaviinit, hinta alle 11 euroa
Kävin tuttuun tapaan maistelemassa maaliskuun viiniuutuudet Alkossa ja esittelen niistä omat suosikkini. Maisteltavana oli lähes 20 uutuusviiniä jotka alkuun maistelin ja arvioin sokkona. Lopuksi oli vielä mahdollista tutustua tuotteisiin tarkemmin ja maistaa niitä uudelleen. Lopulliseen valintaan vaikuttaa sekä viinin hinta/laatu -suhde että viinin uutuusarvo – eli löytyykö valikoimasta jo vastaavia tuotteita edullisemmalla hinnalla.
Valkoviinit
Valkoviineistä suurimman vaikutuksen teki magnum pullossa myytävä Schloss Johannisberger Gelblack Riesling Trocken 2015 (49,93€, 1,5l). Viini on kuiva (7 g/l jäännössokeria), hapokas ja melko täyteläinen suuntuntuma ja runsas maku. Aromeista löytyy kypsää sitruunaa, persikkaa, melonia sekä mineraalisuutta. Tyypillinen ja laadukas saksalainen riesling näyttävässä korkeassa magnum-pullossa.
Punaviinit
Maaliskuun suosikkini punaisista oli William Hill Napa Valley Cabernet Sauvignon 2013 (35,85€). Cabin lisäksi viiniin on sekoitettu pieni määrä Petit Verdot, Petit Sirah ja Cabernet Franc rypäleitä. Voimakkaasta tuoksusta löytyy tummia hedelmiä, tummaa kirsikkaa ja karhunvadelmaa sekä tammea, setriä ja tupakkaa. Maku on voimakas ja täyteläinen.
Hieno viini oli myös Italian Piemontesta tuleva Augusta 2011 (23,95€) Barbera d’Asti DOCG. Tuoksusta löytyy tammea, tummia marjoja ja hieman vaniljaa ja nahkaa. Viinissä on hyvä hapokkuus ja runsaat tanniinit. Täyteläisessä ja runsaassa maussa on tammea, kirsikkaa ja karhunvadelmaa.
Helmikuun uutuudet Alkossa tarjosi tällä kertaa muutaman mielenkiintoisen viinin Portugalista. Maisteltavana oli lähes 20 uutuusviiniä jotka alkuun maistelin ja arvioin sokkona. Lopuksi oli vielä mahdollista tutustua tuotteisiin tarkemmin ja maistaa niitä uudelleen.
Valkoviinit
Jean Biecher Réserve Riesling 2015 (29,90€ 1,5l) myydään näyttävissä korkeissa magnum pulloissa. Viini on kotoisin Ranskan Alsacesta. Tuoksussa on kypsää hedelmää, melonia, persikkaa ja taisin löytää siitä myös mineraalisuutta ja kukkia. Maku on kuivahko (9g/l jäännössokeria) ja melko hapokas ja runsas. Puhdaspiirteinen ja tasapainoinen viini, jonka mausta löytyy hunajaa, melonia, persikkaa ja mineraalisuutta.
Punaviinit
Punaviinit eivät olleet yhtä helposti tunnistettavissa. Suosikikseni nousi 90 pisteellä Sagrado Reserva 2008 (19,90€). Luulin olevani Bordeaux’ssa, mutta tämä viini tulikin Portugalista Douron laaksosta ja sekoituksessa on Portviinillekin tyypilliset Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Amarela ja Tinta Roriz. Esitteen mukaan viinitalon on perustanut Bordeaux’laisen viinintekijän poika. Väriltään viini on tumma purppurainen ja voimakkaasta tuoksusta löytyy kypsiä tummia marjoja, tummaa kirsikkaa ja luumua, sekä tammea, paahteisuutta, savua ja tummaa suklaata. Täyteläinen maku on kuiva, melko runsas hapokkuus, voimakaat rypsät tanniinit. Viini on jo kivasti kehittynyt ja saanut vivahteikkuutta, mutta tanniinien johdosta sopii vielä kypsytettäväksikin tai dekantoituna ruoan kanssa nautittavaksi.
Hieman edullisempi vaihtoehto on Symington Altano Organic 2014 (14,49€). Tämäkin viini tulee Portugalista Douron laaksosta ja on sekoitus Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Barroca, Tinta Roriz, Tinto Cao ja Alicante Bouschet lajikkeita. Voimakkaasta tuoksusta löytyy tammea, vaniljaa ja suklaata, tummia marjoja, tummaa kirsikkaa ja luumua, sekä kehittyneitä aromeja kuten kuivattuja hedelmiä ja rusinaa. Maku on kuiva, korkea hapokkuus ja voimakkaat puuterimaiset tanniinit.
Portviinit
Krohn Vintage Port 1967 (136,50€) on hieman harvinaisempi herkku. 50 vuotta vanha vintage port on jo menettänyt runsaasti punaista väriään ja muistutti ulkonäöltään nuorta tawny portia. Omasta lasistani ei pahemmin vintagelle tyypillistä sakkaakaan löytynyt. Voimakkaasta tuoksusta löytyi viikunaa, pähkinää ja rusinaa. Maku on makea, keskihapokas ja tanniinit ovat pehmeät ja kypsät. Täyteläinen, kehittynyt, tasapainoinen ja tyylikäs port, jota on saatavilla Alkosta 240 pulloa.
×
Hei!
Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!