Vuoden Viinit 2017Vuoden Viinit 2017 -kilpailun kaikki tulokset on nyt julkistettu. Koko kilpailun voittajaviiniksi valittiin uusi-seelantilainen kuohuviini Lindauer Cuvée Brut.

20. kertaa järjestettyyn Vuoden viinit -kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna ennätysmäärä viinejä, yli 670. Olin mukana tuomaristossa kolmatta kertaa ja tuomarointipäiviä minulle kertyi 5 ja niiden aikana arvioin15 kilpailusarjaa ja yhteensä noin 500 viiniä. Yksin viinejä ei tarvitse tuomaroida, vaan mukana on aina 12-15 tuomaria. Jokainen laittaa sarjan viinit paremmuusjärjestykseen ja sarjan voittajaksi selviytyy parhaiten menestynyt viini. Koko kilpailun voittajaksi selviytyy oman sarjansa suvereenisesti voittanut viini.

Viinin hinnan perässä löydät minun viinille antamani sijaluvun, jos olen sijoittanut viinin omaan top10 joukkoon. Tänä vuonna useassa sarjassa oma suosikkini löytyy palkintosijojen ulkopuolelta ja olen nämä viinit lisännyt oma suosikkini riville. Lindauer on useampana vuonna voittanut oman kuohuviinisarjansa ja oli minullakin ykkössijalla. Eli oikeaan osoitteeseen mielestäni meni Vuoden Viiini -titteli.

Vuoden Viinit 2017 voittaja! — Lindauer Cuvée Brut

Oljenkeltaisen viinin avoin ja voimakas tuoksu on miellyttävä, hieman paahteinen, kypsän omenainen ja samppanjamainen. Kuivasta, hapokkaasta ja runsaasta mausta löytyy kypsää omenaa ja sitrusta, pahteisuutta ja mineraalisuutta. Moniulotteista makua seuraa pitkä, vivahteikas jälkimaku. Tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus.


Sarja 01: Euroopan punaviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Faustino VII 2014 9.70 € (7.)
Hopea Pata Negra Gran Reserva 2007 10.98 € (2.)
Pronssi Emilia Appetitoso 2013 10.48 €
Kunniamaininta What Else? 2014 9.98 €
Kunniamaininta Zenato Veneto Rosso Parziale Appassimento 2013 10.98 € (1.)
Kunniamaininta Epicuro Z Zinfandel 2014 10.90 €
Kunniamaininta El Cuarto 2014 9.99 € (4.)

Sarja 02: Euroopan punaviinit, hinta 11-17 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Femar Vini Gran Appasso 2015 12.99 €
Hopea Baron de Ley Reserva 2012 16.98 €
Pronssi Marques de Arienzo Reserva 2011 15.98 €
Kunniamaininta Pasqua Villa Borghetti Valpolicella Classico 2015 11.29 €
Kunniamaininta Cesari Jùsto 2014 11.50 €
Kunniamaininta Château Timberlay 2012 14.90 €
Kunniamaininta Marqués de la Concordia Crianza 2013 11.48 €

Sarja 03: Euroopan punaviinit, hinta yli 17 euroa

Kulta Baron de Ley Gran Reserva 2010 24.90 €
Hopea Villa Cafaggio Cortaccio 2005 36.55 € (9.)
Pronssi Allegrini Corte Giara Amarone 2012 39.89 € (10.)
Kunniamaininta Dominio De Tares Cepas Viejas 2013 26.50 € (5.)
Kunniamaininta Gabriel Meffre Laurus Côte Rôtie 49.90 €
Oma suosikkini CH by Chocapalha Touriga Nacional 2012 33,49 € (1.)

Sarja 04: Uuden maailman punaviinit, alle 11 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Santa Helena Selección del Directorio

Gran Reserva Cab. Sauvignon 2014

10.18 €
Hopea Casillero del Diablo Pinot Noir 2015 10.01 €
Pronssi Llai Llai Pinot Noir 2015 9.99 €
Kunniamaininta Doña Paula Syrah 2015 8.99 €
Kunniamaininta Trapiche Pinot Noir Oak Cask 2015 10.98 €
Kunniamaininta Rothschild Carmenère Reserva 2014 9.99 €

Sarja 05: Uuden maailman punaviinit, hinta 11-17 euroa

Kulta Kleine Zalze Vineyard Selection C.Sauvignon 2013 16.89 €
Hopea Mayu Reserva Carménère 2015 13.98 €
Pronssi Wakefield Cabernet Sauvignon 2014 12.99 €
Kunniamaininta Nugan Estate Durif 2014 14.99 € (4.)
Kunniamaininta Brancott Estate Pinot Noir 2014 13.08 €
Kunniamaininta Mud House Central Otago Pinot Noir 2015 14.99 € (5.)
Oma suosikkini Finca Las Moras Reserva Sangiovese 2015 11,19 € (1.)

Sarja 06: Uuden maailman punaviinit, hinta yli 17 euroa

Kulta Greywacke Pinot Noir 2014 36.40 €
Hopea Cono Sur Ocio 2013 49.90 €
Pronssi Mt. Difficulty Pinot Noir 2016 39.80 €
Kunniamaininta Substance Cabernet Sauvignon 2014 19.98 € (8.)
Kunniamaininta Robert Mondavi Private Selection Pinot Noir 2014 17.99 €
Oma suosikkini Robert Mondavi Cabernet Sauvignon 2013 38.90 € (1.)

Sarja 07: Euroopan valkoviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Frame Riesling Trocken 10.99 € (1.)
Hopea Raimat Castell de Raimat Chardonnay 2016 9.99 €
Pronssi Steinschaden Grüner Veltliner Löss & Stein 2015 9.91 € (2.)
Kunniamaininta Sommelier Selection Pinot Grigio Riesling 2015 8.90 €
Kunniamaininta Adega de Pegões Colheita Seleccionada 2015 9.49 € (7.)

Sarja 08: Euroopan valkoviinit, hinta 11 euroa tai yli

Kulta Lionel Osmin Cami Salié Jurançon 2014 18.89 € (6.)
Hopea Dal Cero Vigneto Runcata 2014 22.80 € (4.)
Pronssi Antonin Rodet Château de Rully 1er Cru

Clos La Bressande 2013

30.90 € (2.)
Kunniamaininta Binz + Bratt Riesling Gewürztraminer 2015 13.50 € (5.)
Kunniamaininta Louis Jadot Les Petites Pierres

Bourgogne Chardonnayn 2014

19.96 € (10:)
Kunniamaininta Spanier Gillot Riesling Kalkglimmer 2015 18.87 €
Oma suosikkini That’s Neiss White 2015 17,50 € (1.)

Sarja 09: Uuden maailman valkoviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Yali Wetland Reserva Gewürztraminer 2016 9.99 €
Hopea Torres Santa Digna Sauvignon Blanc Reserva 2016 9.74 € (2.)
Pronssi Nederburg The Winemasters Sauvignon Blanc 2016 9.99 €
Kunniamaininta Castillo de Molina Reserva Chardonnay 2016 10.48 € (4.)
Oma suosikkini Lindemans Bin 65 Chardonnay 2016 9,99 € (1.)

Sarja 10: Uuden maailman valkoviinit, 11 euroa tai yli (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Vicarage Lane Canterbury Riesling 2011 11.99 €
Hopea Sileni Cellar Selection Sauvignon Blanc 2016 13.96 €
Pronssi Fraser Gallop Parterre Chardonnay 2014 32.89 €
Kunniamaininta Brancott Estate Marlborough Sauvignon Blanc 2016 12.30 €
Kunniamaininta Mayu Riesling 2015 11.99 €
Kunniamaininta Greywacke Wild Sauvignon 2014 29.89 €

Sarja 11: Punaiset laatikkoviinit (BIB, pussit, tölkit)

Kulta Faustino Tempranillo 32.90 €
Hopea Gato Negro 9 Lives Reserve Cab. Sauvignon 2015 31.90 € (6.)
Pronssi Mezzomondo Negroamaro 34.90 € (8.)
Kunniamaininta Juno Shiraz 2015 9.49 € (10.)
Kunniamaininta Vinã Albali Gran Selección Tempranillo 2012 31.90 € (9.)
Oma suosikkini Lindeman’s Bin 50 Shiraz 2015 34.90 € (1.)

Sarja 12: Valkoiset laatikkoviinit (BIB, pussit, tölkit)

Kulta Castillo de Molina Reserva Sauvignon Blanc 2016 34.50 € (3.)
Hopea The Crossings Sauvignon Blanc 2016 39.94 € (4.)
Pronssi Mud House Sauvignon Blanc 2015 22.50 €
Kunniamaininta Matua Sauvignon Blanc 2016 22.90 € (9.)
Kunniamaininta Two Oceans Sauvignon Blanc 2016 29.98 €
Kunniamaininta Santa Helena Chardonnay 2016 26.90 € (2.)
Oma suosikkini Moselland Riesling Kabinett 2015 29.90 € (1.)

Sarja 13: Luomupunaviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Trapiche Zaphy Organic Cabernet Sauvignon Syrah 2016 8.98 €
Hopea Allegro Organic Primitivo 10.48 €
Pronssi Savia Viva Organic A Tinto 2014 8.99 € (4.)
Kunniamaininta Domaine Bousquet Malbec Organic 10.89 € (6.)
Oma suosikkini Jacob’s Creek Organic Shiraz Cabernet 2015 9,99 € (1.)

Sarja 14: Luomupunaviinit, hinta 11 euroa tai yli

Kulta Domaine Bousquet Ameri Single Vineyard 2012 29.90 € (1.)
Hopea Tenuta Vignega Ripasso Valpolicella Superiore 2014 18.98 € (7.)
Pronssi Villa Valentina Sangiovese Organic 2015 11.99 € (8.)
Kunniamaininta Gérard Bertrand Naturalys Cabernet Merlot 2014 11.90 € (4.)
Kunniamaininta Gemstone Petit Verdot 2014 13.90 € (6.)
Kunniamaininta Ca’Marrone Appassimento 2015 13.98 € (9.)

Sarja 15: Luomuvalkoviinit, hinta alle 11 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Cono Sur Organic Sauvignon Blanc 2016 10.50 €
Hopea Jacob’s Creek Organic Chardonnay 2016 9.99 €
Pronssi Château de la Jaubertie 2016 10.68 €

Sarja 16: Luomuvalkoviinit, hinta 11 euroa tai yli

Kulta Villa Maria Private Bin Organic Sauvignon Blanc 2015 15.98 € (8.)
Hopea Marigny Neuf Sauvignon 2015 13.98 € (4.)
Pronssi Gysler Sandstein Riesling Trocken 2015 14.50 € (7.)
Kunniamaininta Barth Fructus Riesling 2015 13.90 € (1.)

Sarja 17: Roseeviinit mukaanlukien Rosee laatikkoviinit

Kulta Thandi Shiraz Rosé 2016 8.99 € (2.)
Hopea Raimat Abadia Rosé 2016 10.48 € (4.)
Pronssi That’s Neiss Pinot Noir Rosé Trocken 2015 13.50 €
Kunniamaininta Château Ksara Sunset Rosé 2015 13.98 € (7.)
Kunniamaininta Allegro Organic Rosato 10.98 € (9.)
Oma suosikkini Zaccagnini Cerasuolo d’Abruzzo Rosé 2015 14,29 € (1.)

Sarja 18: Kuohuviinit, hinta alle 13 euroa

Kulta Lindauer Cuvée Brut 12.95 € (1.)
Hopea Monistrol Seleccion Especial Rosé 10.48 €
Pronssi Jaume Serra Cava Brut 8.69 € (2.)
Kunniamaininta Lindauer Rosé Brut 12.95 € (3.)
Kunniamaininta Hardys Crest Sparkling Chardonnay Pinot Noir Brut 12.49 €
Kunniamaininta Mionetto Gran Rosé Extra Dry 8.99 €

Sarja 19: Kuohuviinit, hinta 13 euroa tai yli (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Pongrácz Méthode Cap Classique Brut 15.30 €
Hopea Vincent Chaudray Crémant de Bourgogne Brut 14.99 €
Pronssi André Delorme Crémant de Bourgogne

Blanc de Blancs Brut

18.98 €
Kunniamaininta Taltarni Taché 16.90 €
Kunniamaininta André Delorme Crémant de Bourgogne Organic Brut 17.89 €
Kunniamaininta Pongrácz Méthode Cap Classique Rosé Brut 15.30 €

Sarja 20: Samppanjat

Kulta Paul Goerg Champagne Brut Réserve 32.99 € (4.)
Hopea Lanson Gold Label Vintage Champagne Brut 2008 57.30 €
Pronssi Pannier Sélection Champagne Brut 18.98 €
Kunniamaininta Drappier Grande Sendrée Champagne Brut 2008 69.94 € (5.)
Kunniamaininta Leclerc Briant Réserve Champagne Brut 44.90 € (6.)
Kunniamaininta Alfred Gratien Rosé Champagne Brut 43.90 € (1.)

Eli näitä viinejä kannattaa tänä vuonna juoda. Viime vuoden tulokset ja tunnelmat voit lukea täältä.

Kävin tuttuun tapaan maistelemassa maaliskuun viiniuutuudet Alkossa ja esittelen niistä omat suosikkini. Maisteltavana oli lähes 20 uutuusviiniä jotka alkuun maistelin ja arvioin sokkona. Lopuksi oli vielä mahdollista tutustua tuotteisiin tarkemmin ja maistaa niitä uudelleen. Lopulliseen valintaan vaikuttaa sekä viinin hinta/laatu -suhde että viinin uutuusarvo – eli löytyykö valikoimasta jo vastaavia tuotteita edullisemmalla hinnalla.

maaliskuun viiniuutuudet 1Valkoviinit

Valkoviineistä suurimman vaikutuksen teki magnum pullossa myytävä Schloss Johannisberger Gelblack Riesling Trocken 2015 (49,93€, 1,5l). Viini on kuiva (7 g/l jäännössokeria), hapokas ja melko täyteläinen suuntuntuma ja runsas maku. Aromeista löytyy kypsää sitruunaa, persikkaa, melonia sekä mineraalisuutta. Tyypillinen ja laadukas saksalainen riesling näyttävässä korkeassa magnum-pullossa.

Punaviinit

maaliskuun viiniuutuudet 2

Maaliskuun suosikkini punaisista oli William Hill Napa Valley Cabernet Sauvignon 2013 (35,85€). Cabin lisäksi viiniin on sekoitettu pieni määrä Petit Verdot, Petit Sirah ja Cabernet Franc rypäleitä. Voimakkaasta tuoksusta löytyy tummia hedelmiä, tummaa kirsikkaa ja karhunvadelmaa sekä tammea, setriä ja tupakkaa. Maku on voimakas ja täyteläinen.

Hieno viini oli myös Italian Piemontesta tuleva Augusta 2011 (23,95€) Barbera d’Asti DOCG. Tuoksusta löytyy tammea, tummia marjoja ja hieman vaniljaa ja nahkaa. Viinissä on hyvä hapokkuus ja runsaat tanniinit. Täyteläisessä ja runsaassa maussa on tammea, kirsikkaa ja karhunvadelmaa.

Helmikuun uutuudet Alkossa tarjosi tällä kertaa muutaman mielenkiintoisen viinin Portugalista. Maisteltavana oli lähes 20 uutuusviiniä jotka alkuun maistelin ja arvioin sokkona. Lopuksi oli vielä mahdollista tutustua tuotteisiin tarkemmin ja maistaa niitä uudelleen.

Valkoviinit

Jean Biecher Réserve Riesling 2015 (29,90€ 1,5l) myydään näyttävissä korkeissa magnum pulloissa. Viini on kotoisin Ranskan Alsacesta. Tuoksussa on kypsää hedelmää, melonia, persikkaa ja taisin löytää siitä myös mineraalisuutta ja kukkia. Maku on kuivahko (9g/l jäännössokeria) ja melko hapokas ja runsas. Puhdaspiirteinen ja tasapainoinen viini, jonka mausta löytyy hunajaa, melonia, persikkaa ja mineraalisuutta.

uutuudet alkossa helmikuu

Punaviinit

Punaviinit eivät olleet yhtä helposti tunnistettavissa. Suosikikseni nousi 90 pisteellä Sagrado Reserva 2008 (19,90€). Luulin olevani Bordeaux’ssa, mutta tämä viini tulikin Portugalista Douron laaksosta ja sekoituksessa on Portviinillekin tyypilliset Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Amarela ja Tinta Roriz. Esitteen mukaan viinitalon on perustanut Bordeaux’laisen viinintekijän poika. Väriltään viini on tumma purppurainen ja voimakkaasta tuoksusta löytyy kypsiä tummia marjoja, tummaa kirsikkaa ja luumua, sekä tammea, paahteisuutta, savua ja tummaa suklaata. Täyteläinen maku on kuiva, melko runsas hapokkuus, voimakaat rypsät tanniinit. Viini on jo kivasti kehittynyt ja saanut vivahteikkuutta, mutta tanniinien johdosta sopii vielä kypsytettäväksikin tai dekantoituna ruoan kanssa nautittavaksi.

Hieman edullisempi vaihtoehto on Symington Altano Organic 2014 (14,49€). Tämäkin viini tulee Portugalista Douron laaksosta ja on sekoitus Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Barroca, Tinta Roriz, Tinto Cao ja Alicante Bouschet lajikkeita. Voimakkaasta tuoksusta löytyy tammea, vaniljaa ja suklaata, tummia marjoja, tummaa kirsikkaa ja luumua, sekä kehittyneitä aromeja kuten kuivattuja hedelmiä ja rusinaa. Maku on kuiva, korkea hapokkuus ja voimakkaat puuterimaiset tanniinit.

Portviinit

uutuudet alkossa helmikuu portKrohn Vintage Port 1967 (136,50€) on hieman harvinaisempi herkku. 50 vuotta vanha vintage port on jo menettänyt runsaasti punaista väriään ja muistutti ulkonäöltään nuorta tawny portia. Omasta lasistani ei pahemmin vintagelle tyypillistä sakkaakaan löytynyt. Voimakkaasta tuoksusta löytyi viikunaa, pähkinää ja rusinaa. Maku on makea, keskihapokas ja tanniinit ovat pehmeät ja kypsät. Täyteläinen, kehittynyt, tasapainoinen ja tyylikäs port, jota on saatavilla Alkosta 240 pulloa.

Tämä blogi osallistuu viinibloggaajien yhteiseen projektiin. Valitsimme yhden viinin, Travaglini Gattinara 2011, jonka kaikki maistavat ja kirjoittavat oman arvionsa blogiin.

Gattinara

Travaglini 2Gattinara on pieni, mutta historiallisesti merkittävä alue luoteis-Piemontessa Italiassa. Rypälelajikkeena on Nebbiolo ja vuonna 2011 alue kattoi 95 hehtaaria. Korkeimman laatuluokituksen eli DOCG statuksen alue sai vuonna 1990. Mutta alue oli tunnettu jo 1500- ja 1600-luvulla ja paljon kuuluisampi kuin Barolo tai Barbaresco. Viinit kypsytetään suurissa tammisäiliöissä vähintään 35 kuukauden ajan ja lopputuloksena on Baroloa kevyempi, hapokkaampi ja aromaattisempi viini, joka kestää hyvin pitkän kypsytyksen. Olen päässyt maistamaan Travaglinin yli 40 vuotta vanhoja viinejä, jotka ovat yhä olleet hyvässä kunnossa.

Travaglini Gattinara 2011

Travaglini 1Ulkonäkö: Väri on keskisyvä rubiininpunainen.

Tuoksu: Tuoksu on melko runsas ja siitä voi löytää tyypillistä hapankirsikkaa ja hyvinkin kehittyineitä aromeja, rusinaa ja nahkaa. Tammikypsytyksestä löytyy merkkejä paahteisuutena, muistuttaa tummaa suklaata. Toisaalta viinistä löytyy myös kepeyttä ja kukkaisuutta. Tuoksu on monivivahteinen ja houkutteleva.

Maku: Kuiva, korkea hapokkuus, voimakkaat kypsät hieman karheat tanniinit, keskitäyteläinen, kohtalaisesti alkoholia ja makua. Mausta löytyy samat aromit kuin tuoksusta ja maku jatkuu pitkään.

Arvio: Erittäin hyvä. Hapokkuus antaa viinille hyvän ryhdin ja tanniinit antavat viinille kivasti särmää. Aromit eivät ole kovinkaan voimakkaita vaan melko hienostuneet ja hyvin monivivahteiset – hapankirsikkaa, nahkaa, suklaata ja kukkia. Maku jatkuu tasapainoisena hyvinkin pitkään. Hyvä hinta/laatu-suhde. Viinin hinta Alkossa on 23,99 € ja ainakin tämä ostamani pullo oli pakattu puulaatikkoon.

Viini on mielestäni ja valmis juotavaksi, varsinkin ruoan kanssa nautittuna. Tanniinisuuden ja hapokkuuden ansiosta viiniä voi kypsyttää rauhassa vielä useita vuosia.

Muita osallistuvia viiniblogeja ovat:

Kävin eilen maistelemassa Alkon joulukuun uutuudet. Joukossa oli mukana huikeita samppanjoita ja Suomi 100 juhlavuoden tuotteita. Viinit maistelin aluksi sokkona ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus tutustua viineihin tarkemmin. Tähän olen listannut itseäni kiehtovimmat ja kiinnostavimmat viinit. Lopullisiin suosituksiin vaikuttaa siis myös kokemani hinta/laatu -suhde.

Kuohuviinit ja Samppanjat

Suomi 100 juhlavuoden samppanja

Suomi 100 juhlavuoden samppanjatalo on Ayala. Ayala Wine Gallery Suomi Finland 100 Champagne Brut (34,90€) on tyylikäs samppanja eikä pahan hintainenkaan. Samppanja on runsaan paahteinen ja hedelmäinen – kypsää omenaa ja sitruunaa, hieman paahdettua sokeria. Olen jo pitkään pitänyt heidän tyylistä ja tämä oli oikein miellyttävä samppanja.

Miellyttävä kuohuviiniuutuus André Delorme Crémant de Bourgogne Blanc de Blancs Brut (18,98€) tulee Burgundista. Cremantit tehdään pitkälti samoilla spekseillä kuin samppanjatkin, tämä tulee lisäksi melko läheltä Champagnea ja käytössä on samoja lajikkeitakin. Tässä Blanc de Blancsissa tosin on Chardonnayn lisäksi myös Aligotea. Aromeista löytyy tammea ja vaniljaa, kypsää hedelmää mm. persikkaa. Paahteinen ja runsas maku. Tähän hintaan ei saa Bourgonesta näin hyviä viinejä yleensä saa.

Lisäksi perusvalikoimaan tuli kolme kovaa nimeä, Krug, Roederin Cristal ja Taittingerin Comtes de Champagne. Dekantoidut samppanjat eivät aina erotu edukseen, mutta nämä kaikki saivat hyvät pisteet jo sokkomaistelussa. Ja tosiaan nämä pääsi vielä myöhemmin maistamaan uudestaan pulloista ja viilennettyinä. Korkealaatuisia samppanjoita, mutta parhaimmillaan nämä ovat vasta vuosien kypsytyksen päästä. Ainoa rajoittava tekijä on 140-200 € hintahaarukka.

Punaviinit

Miellyttävin punaviini oli mielestäni Barbera d’Alba Piemontesta. Pelissero Barbera d’Alba Tulin 2012 (34,90€) on täyteläinen ja tamminen viini. Aromeista löytyy tammea (suklaata, kahvia) ja tummia marjoja (tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa, karpaloa).  Voimakas maku ja voimakkaat ja pehmeät tanniinit.

Hyvä alle kympin löytö tulee DOCa Riojasta. El Cuarto 2014 (9,99) on melko tyypillinen Rioja – tuokussa tammen vaniljiaa, punaisia marjoja (vadelmaa) ja marjajugurttia. Keskitäyteläinen viini jossa on pehmeät tanniinit, hedelmäisyyttä ja mausteisuutta. Miellyttävän tasapainoinen, maukas ja helposti lähestyttävä punaviini.

Suomi 100 juhlavuoden tuotteet

Paljon on mediassa viime aikoina puhuttu Suomi 100 juhlatuotteista ja etenkin liköörin alkuperämaasta nousi suuri kohu. Viineissä tällaista kotimaa-ongelmaa ei sinänsä ole. Omaan ostokäyttäytymiseen nämä juhlatuotteet tuskin muutenkaan vaikuttavat. Mutta parhaimat Suomi 100 löydöt taitavat kuitenkin löytyä pienpanimoiden olutpuolelta. Suosittelen kokeilemaan näitä ja kannattamaan suomalaista käsityötä. Joulupöytäänkin oluet sopivat erittäin hyvin. Alkumaljaksi tosin otan Samppanjaa.

Suomi 100 juhlavuoden oluet

Hauskaa joulua kaikille! Ensi vuonna viiniklubillamme on tulossa paljon viininmaisteluja ja matkoja. Ne alkavatkin jo mukavasti täyttymään. Tervetuloa mukaan.

Tallenna

Pääsin maistelemaan marraskuun Alkon uutuudet loppukuusta ja neljänkymmenen uutuusviinin joukosta valitsin tähän suosikkini. Viinit maistellaan aluksi sokkona ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus tutustua viineihin tarkemmin. Tähän olen listannut itseäni kiehtovimmat ja kiinnostavimmat viinit. Lopullisiin suosituksiin vaikuttaa siis myös kokemani hinta/laatu -suhde.

Alkon uutuudet marraskuu-1

Valkoviinit

Valkoviineistä suosikikseni nousi Holm Oak Chardonnay 2015 (26,90€) Australian Tasmaniasta. Viini on käynyt ja kypsynyt 10 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä. Ominaisuuksiltaan viini on kuiva ja hapokas, aromeissa löytyy tammen tuomaa vaniljaa, sekä omenan ja kypsän sitruunan hedelmäisyyttä. Keskitäyteläinen viini, jossa on todella miellyttävä tasapaino. Viiniä on saatavilla 800 pullon erä.

Herkullinen jälkiruokaviini Dr. Loosen Riesling Beerenauslese 2013 (16,75€ 0,187l) Saksan Moselista myydään pienissä pulloissa, mikä onkin aika sopiva pullokoko tälle 150 g/l jäännössokeria sisältävälle makealle viinille. Makeutta tasapainottaa viinin korkea hapokkuus ja aromeina löytyy aprikoosia, hunajaa ja melonia. Viini sopii mainiosti jälkiruokien ja juustojen pariksi.

Alkon uutuudet marraskuu2

Punaviinit

Punaviiniestä miellyttävin uutuus oli Sutherland Syrah 2011 (19,49€) Etelä-Afrikasta WO Elgin alueelta. Viinin tuoksu on intensiivinen ja siitä löytyy tammea, tummia marjoja ja luumua. Maku on kuiva, keskihapokas ja täyteläinen. Tanniinit ovat melko voimakkaat ja  kypsät. Mausta löytyy tammea ja mustaherukkaa. Viiniä on saatavissa 1200 pulloa.

Miellyttävä viini oli myös Catena Cabernet Sauvignon 2014 (13,48€) Argentiinan Mendozasta. Cabernet Sauvignonin lisäksi viinistä löytyy Cabernet Francia ja Petit Verdota. Aromista löytyy tummia marjoja ja suklaista tammen paahteisuutta. Maku on kuiva, keskihapokas ja täyteläinen. Kypsät pehmeät tanniinit. Helposti lähestyttävä viini josta löytyy myös sopivasti monivivahteisuutta ja miellyttävä tasapaino.

Alkoon saapui myös upeita Bordeaux’laisia 2013 vuosikerran viinejä. Näiden hintahaarukka on 80-140 välillä. En kuitenkaan vielä avaisi näitä vaan laittaisin kellariin useammaksi vuodeksi kypsymään ja kehittymään. Tällä hetkellä viinit ovat liian tanniinisia eivätkä maut pääse avautumaan.

Alkon uutuudet marraskuu-bordeaux

Alkon uutuudet marraskuu-portPortviini

Herkutteluhetkiin sopiva Messias 30 Anos Port (34€ 0,375l) on 30 vuotta tammitynnyreissä kypsynyt tawny portviini. Väri on meripihkanruskea ja maussa pähkinää, appelsiinimarmeladia ja viikunaa. Aromit ovat upeasti kehittyneet ja hapettuneet (rancio). Makeassa ja täyteläisessä viinissä jäännössokeria löytyy 120 g/l ja alkoholia 20%.

Tallenna

Tallenna

Lokakuun Alkon viinisuositukset on valittu reilun kahdenkymmenen sokkona maistetun Alkon uutuusviinin joukosta. Viinit maistellaan aluksi sokkona ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus tutustua viineihin tarkemmin. Tähän olen listannut itseäni kiehtovimmat ja kiinnostavimmat viinit. Lopullisiin suosituksiin vaikuttaa siis myös kokemani hinta/laatu -suhde ja viinin saatavuus.

Lokakuun Alkon viinisuositukset 1

Kuohuviinit

Paras uutuuskuohuviini tulee WO Paarlin alueelta Etelä-Afrikasta. Avondale Armilla Méthode Cap Classique Blanc de Blancs Brut 2009 (24,90 €) on siis Chardonnaysta perinteisellä menetelmällä valmistettu kuiva vuosikertakuohuviini. Pieni osa perusviinistä on kypsynyt tammitynnyreissä ennen toista käymistä. Toinen käyminen on tapahtunut pulloissa ja pullot ovat kypsyneet kellareissa 36 kuukautta. Tuoksu on hedelmäinen (omenaa, aprikoosia) ja kevyen paahteinen. Maku on kuiva ja tasapainoinen. Tätä todella tyylikästä viiniä on saatavilla Alkosta 900 pullon erä.

Valkoviinit

Valkoviineistä suosikikseni nousi Kracher Pinot Blanc 2015 (13,98 €) Burgenlandista Itävallasta. Viini on miellyttävän tasapainoinen, hedelmäinen, hennon mausteinen ja mineraalinen. Aromeina löytyy persikkaa, aprikoosia ja kypsää omenaa.

Lokakuun Alkon viinisuositukset 2

Punaviinit

Punaviiniestä miellyttävin uutuus oli Chileläinen Pinot Noir. Aliwen Christmas Edition Pinot Noir 2015 (11,99 €). Viini tulee Leydan laaksosta ja tuottajana on Undurraga. Viini on kuiva, hapokas, tanniinit ovat melko runsaat, mutta silkkisen pehmeät ja maku hedelmäinen (kypsää kirsikkaa), kevyen tamminen (savua) ja hennon mausteinen.

Sherryt

Makean jälkiruokaviinin ystävälle sopiva valinta on Lustau East India Solera Sherry (17,85 € 0,5 l). Kyseessä on Oloroso sherry (80%), joka on makeutettu Pedro Ximenez sherryllä (20%). Sekoitettu viini jatkaa kypsymistään vielä omassa solerassaan. Väri on mahonginruskea ja maku pähkinäinen ja viikunainen. Viiniä on saatavilla 840 pullon erä.

Alkon viiniuutuudet tarjosivat elokuussa mielenkiintoisia löytöjä. Reilusta kolmestakymmenestä maistetusta viinistä olen tähän poiminut parhaimmat viinit.  Viinit maistellaan aluksi sokkona ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus tutustua viineihin tarkemmin. Tähän olen listannut itseäni kiehtovimmat ja kiinnostavimmat viinit. Lopullisiin suosituksiin vaikuttaa siis myös kokemani hinta/laatu -suhde ja viinin saatavuus.

Alkon viiniuutuudet elokuussa

Valkoviinit

Esporao Reserva Branco 2014 (18,99€) tulee Alentejon alueelta Portugalista ja on sekoitus Arinto, Antao vaz, Roupeiro ja Semillon lajikkeita. Osa viinistä on kypsynyt tammitynnyreissä kuusi kuukautta. Tuoksusta ja mausta löytyy tammea ja kypsää hedelmäisyyttä. Kokonaisuus on tyylikäs ja tasapainoinen. Viiniä saapui alkoon 1200 pullon erä. Salton Paradoxo Chardonnay 2013 (14,08€) tulee Brasiliasta Campanha Gauchan alueelta. Tuoksusta löytyy mineraalisuutta ja 6 kk tammikypsytys tuo toffeista aromia. Maku on kuiva, hapokas hedelmäinen, kypsän omenainen. Kokonaisuudessa tasapainoinen ja miellyttävä viini.

Fetzer Shaly Loam Gewürztraminer 2014 (11,90€) on Kaliforniasta Montereysta. Tuoksusta löytyy kukkia ja kypsää hedelmää. Hyvä hapokkuus tasapainottaa 25 g/l jäännössokeria. Maultaan tämä on tyypillinen Gewürztraminer, mutta harvemmin näitä tulee vastaan Kaliforniasta tai alle 12 eurolla. Chateau de Schengen Riesling 2014 (19,90€) Luxemburgista on kuiva ja erittäin hapokas Riesling. Tuoksu ja maku ovat melko kevyitä, kypsää persikkaa, sitrusta, vihreää omenaa ja mineraalisuutta. Viiniä on saatavilla 1200 pullon erä.

Alkon viiniuutuudet elokuussa

Punaviinit

Paras maistetuista uutuuspunaviineistä oli Chateau Forcas-Borie 2012 (22,80€), joka tulee AC Listrac-Medocin appellaatiolta Bordeaux’sta ja on sekoitus Merlot ja Cabernet Sauvignon lajikkeita. Tuoksu on täyteläinen ja houkutteleva – kypsää hedelmää ja suklaata. Maku on täyteläinen, tanniininen, kuiva ja keskihapokas. Tyylikäs viini, jossa on sopivasti hedelmäisyyttä ja mausteisuutta eikä hintakaan nouse liian korkeaksi. Altaland Cabernet Sauvignon 2015 (12,99€) tulee Saltan alueelta Argentiinasta. Viinitarhat sijaitsevat yli 1000 metrin korkeudessa ja Cabernet Savignonin lisäksi viinissä on myös Cabernet Franc lajiketta. Tuoksusta löytyy tummia marjoja, mustaherukkaa, rusinaa, tammea ja maku on pehmeäntäyteläinen. Tarapaca +Plus Oganic Red Blend 2014 (8,78€ 0,375l) on sekoitus Carmenere, Syrah ja Cabernet Franc lajikkeita ja myydään siis puolikkaassa pullossa. Tuoksusta löytyy tummien marjojen lisäksi raikasta eucalyptusta. Maku on täyteläinen, tanniinien ja mustaherukkainen.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kesäkuussa Alkoon saapui parikymmentä uutuusviiniä, jotka kävin maistelemassa ja arvioimassa. Näistä suurin osa oli valkoviinejä. Viinit maistellaan aluksi sokkona ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus tutustua viineihin tarkemmin. Tähän olen listannut itseäni kiehtovimmat ja kiinnostavimmat viinit. Lopullisiin suosituksiin vaikuttaa siis myös kokemani hinta/laatu -suhde ja viinin saatavuus.

Kesäkuun uutuusviinit 1

Valkoviinit

Parhaimmiksi valkoviineiksi osoittautuivat Chardonnay Espanjasta ja Riesling Yhdysvalloista. Jean Leon Vinya Gigi Chardonnay 2014 (24.50 €) tulee Katalonian Penedesistä. Värissä on kullankeltaista vivahdetta ja tuoksu runsaan tamminen, voita, toffeeta, vaniljaa. Maku on kuiva ja täyteläinen. Tammisuus ja hedelmäisyys on miellyttävästi tasapainossa ja viini varmaan kehittyisi vielä jos sitä ei ihan heti halua juoda. Viiniä on Alkosta saatavilla 600 pullon erä. Viini sattuu muutenkin olemaan ajankohtainen, sillä olemme loppukesästä viiniklubimme kanssa menossa vierailemaan Jean Leonin tilalla Barcelonan viinimatkallamme.

Fox Run Vineyards Dry Riesling 2013 (22,70 €) tulee Yhdysvalloista Finger Lakesin alueelta New Yorkin osavaltiosta. Väri on vaaleanvihreä ja tuoksu mineraalinen ja aromikas. Maku on kuiva, runsaan hedelmäinen ja mineraalinen. Harvemmin tulee vastaan viinejä Yhdysvaltojen itärannikolta ja maun puolesta myös miellyttävä uusi tuttavuus.

Kesäkuun uutuusviinit 2Seuraavakin viini Obsession Symphony 2014 (13,90 €) tulee Yhdysvalloista ja tällä kertaa Kaliforniasta. Harvinaiseksi tämän viinin tekee Symphony rypälelajike, joka on Grenache Gris ja Muscat of Alexandria lajikkeiden risteytys. Mielestäni viini muistutti hyvin paljon Gewürztramineria ja käyttäisin tätä viiniä samoissa tilanteissa. Tuoksu on hyvin avoin ja sieltä löytyy litsiä, kypsää hedelmää ja kukkia. Viini on puolimakea (sokeria 20 g/l), matalahappoinen. Maku on runsaan hedelmäinen ja mukana on myös mausteisuutta.

Sherry

Valikoimaan saapui myös 500 pullon erä kiehtovaa en rama Sherryä. Tio Pepe Fino en Rama (19,98 €) on kuiva hennon omenainen ja kevyen pähkinäinen fino sherry. Kesähelteillä tämä on oiva valinta aperitiiviksi ja tapasten kanssa nautittavaksi. En rama sherryt pullotetaan suoraan tynnyristä ja filtteröidään vain hyvin kevyesti. Fino sherryyn verrattuna maku on runsaampi ja monivivahteisempi. Sherrynotes blogissa löytyy enemmän tietoa en rama sherryistä englanniksi. Yleensä nämä suositellaan juotavaksi hyvinkin pian pullotuksesta.

Toukokuussa Alkoon saapui yli neljäkymmentä viiniä. Kävin maistelemassa ja arvioimassa uutuusviinit. Näistä suuri osa oli kesäisiä roseviinejä. Viinit maistellaan aluksi sokkona ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus tutustua viineihin tarkemmin. Tähän olen listannut itseäni kiehtovimmat ja kiinnostavimmat viinit. Lopullisiin suosituksiin vaikuttaa siis myös kokemani hinta/laatu -suhde ja viinin saatavuus.

Alko toukokuu kuohuvat uutuusviinit

Kuohuviinit ja samppanjat

Laadukkaimman uutuuskuohuviinin tittelin voitti tässä kuussa englantilainen Ridgeview Fitzrovia Rosé Brut (34,60 €). Kuohuviini on hyvin samppanjatyylinen ja rypäleinäkin on samppanjasta tutut Chardonnay, Pinot Noir ja Meunier. Tuoksu on hedelmäisen raikas, vadelmaa ja punaherukkaa ja maku paahteinen ja miellyttävän tasapainoinen. Viiniä on saatavilla 900 pullon erä. Alkoon saapui uutuutena myös erittäin hyvän hinta/laatu-suhteen samppanja. Duval-Leroy Fleur de Champagne Premier Cru Brut Magnum (59,90 €) myydään siis 1,5 litran magnum pullossa ja vanhan sanonnan mukaan se on juuri sopiva pullokoko jaettavaksi kahden herrasmiehen kesken, jos toinen ei juo. Chardonnay ja Pinot Noir rypäleet tulevat premier cru tarhoilta ja maku oli paahteinen ja kehittynyt.

Alko toukokuu2

Valkoviinit

Mielenkiintoinen uutuusvalkoviini oli Spy Valley Envoy Johnson Vineyard Sauvignon Blanc 2013 (27,80 €). Viini tulee Uudesta-Seelannista Marlborough’n alueelta ja se on kypsynyt 11 kuukauden ajan tammitynnyreissä. Tammen lisäksi mausta löytyy mineraalisuutta, hapokkuutta ja sitruunaa. Hinta on hieman korkea, mutta mielenkiintoinen kokeiltavaksi jos ei ole tammisia Sauvingon Blanceja tullut maisteltua. Edullisempi löytö on Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Trocken 2015 (11,90 €) Saksan Moselista. Tuoksu on puhaspiirteinen, omenaa ja keltaista hedelmää. Maku on melko täyteläinen, hedelmäinen, raikas ja tasapainoinen. Maussa sitruunaa ja persikkaa. Jäännössokeria viinissä on 8 g/l.

Alko toukokuu3

Roseviinit

Roseviinejä saapui valikoimaan useampiakin. Omia suosikkejani olivat saksalainen Deep Roots Rosé (12,49 €) Protugieser lajikkeesta. Maku on melko kevyt, mutta miellyttävän tasapainoinen läpi maun. Mausta löytyy kypsää persikkaa, punaisia marjoja ja mansikkaa. Sartori Bardolino Chiaretto 2015 (8,48 €) on sekoitus paikallisia Veneton lajikkeita (Corvina Veronese, Rondinella, Molinara, Corvinone) sekä Merlota. Väriltään pinkki ja tuoksu on marjainen, karpaloa ja mansikkaa. Maku on hedelmäinen, miellyttävä tasapaino ja sopivasti hapokkuutta.

Alko toukokuu4

Punaviinit

Paras punaviini oli Damilano Barolo Lecinquevigne 2011 (17,82 € 0,375l), joka myydään siis puolikkaissa pulloissa. Tuoksu oli kehittynyt, nahkaa, kahvia, hapankirsikkaa, rusinaa ja samoja aromeja löytyi myös mausta, mutta tanniinit olivat vielä voimakkaat ja viini sopiikin paremmin ruokajuomaksi. Viiniä on tarjolla 1200 pullon erä. Parhaimman hinta/laatu-suhteen sekä erikoisimman alkuperän tittelin voitti Eno Cabernet Sauvignon 2013 (9,41 €) Moldovasta. Tuoksusta löytyi tummaa kirsikkaa ja hieman tallia, maussa tummien marjojen hedelmäisyyttä.

Tallenna

×

 

Hei!

Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!

× Ota yhteyttä - Contact me