Kun Laetizia Riedel kutsui minut samppanjalasilliselle, en mitenkään pystynyt kieltäytymään. No ehkä kutsu ei tullut suoraan häneltä ja taisi paikalla olla muitakin, mutta hänen esiintyessä ei muiden läsnäoloa edes huomannut. Parituntinen vierähti Laetiziaa kuunnellessa ja omiin aisteihin keskittyessä.

Tomi Naarvala ja Laetizia Riedel
Tomi Naarvala ja Laetizia Riedel
Riedel samppanjalasit
Riedel Fatto a Mano samppanjalasit

Edellisestä Riedel tastingistä oli kulunut jo useita vuosia. Riedel on ollut viinilasien edelläkävijä. Vuonna 1959 se tuotti ensimmäisenä tulppaaninmuotoisen lasin. Aiemmat viinilasit olivat leveneviä vesilasin muotoisia, värikkäitä, painavia, ehkä kultakaiverruksin. Lasi kertoi omistajan varallisuudesta.

Uusimpana tulokkaana maistelimme nyt samppanjaa laseista, joissa on käsintehdyt värikkäät jalat ja suurempi pesä aromien kehittymiselle.

Vaikka laseja on kehitelty jo kaikelle mahdolliselle, on työ jatkuvaa kehittelyä. Viinimaailma laajenee ja viinien tyyli muuttuu vuosien mittaan ja jatkuvasti haetaan parhaita mahdollisia ratkaisuja, joilla viini maistuu parhaimmalta. Myös kilpailijat pakottavat pysymään hereillä ja yrittämään kovemmin. Viime kerralla suurempaa lasikokoa, Vinum XL sarjaa, Maximilian Riedel perusteli nykyaikaisilla korkeamman alkoholipitoisuuden ja konsentraation viineillä, jotka vaativat isomman lasin. Riedel on myös erittäin tunnettu kauniista dekanttereista.

Aloitimme lasitastingin juomalla vettä – suoraan pullosta ja eri viinilaseista. Pullosta tai kapeasta Syrah lasista juotaessa vesi jatkaa kielen keskellä Riedel dekantterimatkaa nieluun eikä koko suu edes kastu. Leveästä Pinot Noir lasisita viini kaatuu kielen alle ja sivuille ja poskien kautta nieluun. Parhaiten vedelle toimi Cabernet-lasi, josta nautittuna koko suu kastuu ja vie janontunteen suusta. Lasin muodolla vaikutetaan miten juoma virtaa suuhun.

Tähän kun yhdistetään viinin hapokkuus, makeus, tanniinisuus, alkoholi ja hedelmäisyys, ollaan jo asian ytimessä: mitä viinin ominaisuuksia halutaan korostaa ja mitä hillitä, ja mitkä suunosat näihin reagoivat. (Voit lukea lisää viinin maistamisesta ja arvioimisesta täällä.) Pinot Noir liian pienestä ja kapeasta lasista juotaessa maistuu happamalle, kun taas suuressa leveässä lasissa maku on silkkisen pehmeä ja hedelmäinen.

Riedel
Riedel Veritas lasit vasemmalta: Pinot Noir, Syrah, Cabernet

Tämä on helppoa testata myös kotona. Ota pullo suosikkiviiniäsi ja kaada sitä tilkka erimuotoisiin ja kokoisiin laseihin, mukeihin, kuppeihin, ja mitä kotoasi sattuukaan löytymään. Vertaile miten viinin tuoksu ja maku muuttuvat eri astioissa.

Laetizian vinkit:

Miten valita sopiva lasi eri tuotesarjoista? Lasin hinnan tulisi vastata pullon hintaa. Jos juot 20 € viinejä, sopivanhintainen lasi olisi 20 € hintaluokkaa.
Tarvitaanko kotiin useita laseja? Ei. Hanki aluksi lasi omalle suosikkiviinillesi. Sama lasi toimii usein myös muiden viinien kanssa. Muutamilla eri laseilla päästään jo pitkälle. Puhelimelle ladattavalla Riedel applikaatiolla voi etsiä omalle suosikkirypäleelle sopiva lasi.

Maximilian Riedel kävi esittelemässä Riedel Riedel lasitastingVinum XL lasisarjaansa Suomalaisille viinin ystäville. Itse olen Riedel tastingissä muutamaan otteeseen ollut, messuilla ja omalle viiniklubille järjestämässäni, mutta itse lasisuunnittelijan ollessa paikalla en malttanut olla osallistumatta. Ja tietenkin samalla pääsin kartuttamaan Riedel lasikokoelmaani. Maistelussa käytetyt lasit sai nimittäin pitää omanaan. Parisensataa muutakin viiniharrastajaa oli saapunut paikalle ja kyseessä kuulemma oli vuoden ( vai oliko se kaikkien aikojen ) suurin istuva tasting tilaisuus Suomessa.

Riedelin mukaan viineissä, kuten elämässäkin, on kyse tasapainosta. Ja lasit ovatkin suunniteltu niin, että aromit ja suuntuntuma ovat tasapainossa. Lasin koolla ja muodolla on suuri vaikutus aromeihin ja lasin suun muotoilulla, leveä vai kapea, suuntuntumaan.

100_1186

Aloitimme Vinum XL Sauvignon Blanc lasista ja Jackson Estate Sauvignon Blanc 2009 viinistä Uudesta Seelannista. Lasi on suunniteltu hapokkaalle, tammettomalle ja matala-alkoholiselle  Sauvignon Blanc viinille. Lasin kapeasta suusta viini kaatuu kielen kärjelle ja keskelle kieltä. Sauvignon Blanc on erittäin hapokas lajike ja ihminen aistii hapokkuuden kielen reunoilla, kun taas kielen kärjessä aistitaan makeutta. Vaikka viini suussa kulkeutuukin joka puolelle, on ensivaikutelmalla tärkeä merkitys. Viini maistuukin erittäin miellyttävältä ja tasapainoiselta, kun sen makeutta korostetaan ja hapokkuutta hillitään. Maistettuamme samaa viiniä kertakäyttömuovimukista, maku oli selvästi hapokas ja myös alkoholi maistui viinissä läpi. Myös aromit katosivat täysin, mutta palasivat taas runsaina, kun viini kaadettiin oikeaan lasiin.

Seuraavana viininä oli Marimar Torres Chardonnay 2005 Russian River Valleysta Californiasta. Aromeissa trooppista hedelmää, hunajaa, hedelmiä, kukkia ja hieman vaniljaa ja tammea taustalla. Chardonnay lasin leveästä suusta viini kaatuu kielen kärjen ohi kielen sivuille ja keskelle kieltä. Viini maistuu silkkisen pehmeältä. Sauvignon Blanc lasista juotuna viini kuivattaa suun ja siinä on selvästi vihreitä, raakojen rypäleiden, aromeja. Muovimukista viini maistuu kuivalta ja katkeralta, ja todella lyhyeltä.

Droughin Oregon 2006 Pinot Noirissa tuoksui tammi, vadelma, mausteet, punaiset marjat sekä ruusut ja appelsiinin kuori. Pinot Noir viinilasista viini kaatuu aivan kielen kärkeen, kieli jopa osuu lasin reunaan. Maku on silkkisen pehmeä ja miellyttävä. Chardonnay lasista tammen aromi korostui ja marjaisuus katosi. Maku oli kuiva, vihreä, kitkerä, tanniininen ja hapokas. Muovimuksita viini ei tuoksunut miltään ja maku oli kuiva ja kitkerä, ei silkkisyyttä tai punaisia marjoja. Pinot Noir lasi on kuulemma myös todella hyvä samppanjalasillekin, varsinkin jos se on Pinot Noir painotteinen. Pitääkin kokeilla joskus.

Chateau Carsin Cuvée 2005 Bordeauxsta tuoksuu yrteiltä, nahalta, tummilta marjoilta ja hieman tammelta. Maku on vielä tiivis ja tanniininen, mutta kuitenkin tasapainoinen ja todennäköisesti paranee ikääntyessään. Pinot Noir lasista aromeissa alkoholi korostuu ja hedelmäisyys vähenee. Maku on vihreä, tiukka, tanniininen ja lyhyt. Chardonnay lasista tuoksussa korostui alkoholi, tammi, vanilja ja mineraalit ja maussa kitkeryys ja tanniinit.

100_1197Vanhat käsitykseni Riedel laseista korostuivat. Ja jos tietynlaisesta viinistä pitää niin ehkä kannattaa muutama kymppi sijoittaa siihen sopivaan lasiin. Ehkä ainoa huono puoli illassa oli dekantterin esittely. Minun on nimittäin aivan pakko saada sellainen boakäärmettä, vai onko se kobra, muistuttava dekantteri. Ja hintaa sillä on noin 400€. Dekantoitaessa viini kiertää lasin reunaa spiraalimaisesti ja varmasti ilmaantuu tehokkaasti. Ja kaadettaessa lasiin, sieltä tulee viiniä vain lasillinen kerrallaan.

Suurempaa lasikokoa, XL sarjaa, Maximilian Riedel perusteli nykyaikaisilla korkeamman alkoholipitoisuuden ja konsentraation viineillä, jotka vaativat isomman lasin. Pitääkin joskus verrata miltä sama esim. Sauvignon Blanc viini maistuu Vinum ja Vinum XL Sauvignon Blanc lasista.

Olin kyllä todella tyytyväinen tähän tilaisuuteen. Ainakin toisessa rivissä istuessa esitelmää oli todella miellyttävä seurata. En sitten tiedä miten sen seuraaminen takariveillä onnistui. Lasit näyttelivät tässä pääosaa ja oikeista laseista juotuna viinitkin maistuivat todella hyviltä.

facebook97x30

Wineserverin sivut löytyvät myös Facebookista ja sivulle kannattaakin liittyä mukaan niin saa tietoa tulevista tapahtumista ja eduista.

×

 

Hei!

Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!

× Ota yhteyttä - Contact me