Piemonte 19-22.9.2013

1. päivä. Sukula

Syyskuussa matkasimme neljäksi päiväksi tutustumaan Piemonten viineihin ja puhumattakaan ruokiin. Oppaana meitä oli Milanon kentällä vastassa Riikka Sukula ja illaksi menimmekin heidän viinitilalleen nauttimaan aperitiivia ja tutustumaan Piemonten tärkeimmän lajikkeen Nebbiolon viljelyyn, josta valmistetaan voimakkaat Barolot ja Barbarescot, alueen tunnetuimmat viinit. Toiseksi tärkein punainen lajike on Barbera, joka antaa helpomman lähestymistavan alueen viineihin.

IMG_7196
Jyrki ja Riikka kertomassa Nebbiolon viljelystä.

Italialaiset viinit ovat tarkoitettu ruokapöytään. Ensimmäisen kosketuksen italialaiseen ruokakulttuuriin saimme jo matkalla lentokentältä majapaikkaamme Albaan. Pysähdyimme pieneen kaupunkiin lounaalle ja tarjolla oli ruokalaji toisensa jälkeen.

Italiassa ruokailu seuraa aina samaa kaavaa, mutta muuten ruokakulttuuri on hyvin alueellista. Samaa toki voi sanoa viineistäkin. Ruokailu aloitetaan antipastilla, johon Piemontessa yleensä kuuluu vitello tonnatoa (vasikanpaistia tonnikalakastikkeella), carne crudaa (tartarpihvin tapaista raakaa naudanlihaa) sekä juustoja ja leikkeleitä. Seuraavaksi eteen tuodaan pastaa, jota seuraa lisää pastaa, ja ehkä vielä kolmaskin. Pastan sijasta saattaa tulla myös risottoa tai polentaa. Pohjois-Italian halki virtaavan Po joen laakso on tärkeä riisinviljelyalue ja risottoa on Piemontessa usein tarjolla höystettynä paikallisella kuuluisalla tryffelillä. Pääruokana on lihaa. Naudan lisäksi myös kania ja villisikaa käytetään paljon. Jälkiruokana meillä oli useimmin pannacottaa. Espresson jälkeen tapana on vielä nauttia joku ruoansulatusta helpottava digestiivi-juoma, joka todella tulee tarpeeseen tuollaisen ruokamäärän jälkeen.

 

IMG_7227
Matteo Correggian viinitarhaa.

2. päivä. Matteo Correggia, La Spinetta

Perjantaina suuntasimme Roeroon Matteo Correggian sympaattiselle viinitilalle. Samana päivänä alkoi Arneis lajikkeen sadonkorjuu ja pääsimme seuraamaan mitä rypäletertuille tapahtuu kun ne saapuvat viinimöön. Suuri osa paikallisista valkoviineistä tulee Roeron alueelta Arneis lajikkeesta. Arneis yleensä kypsytetään hiivasakan päällä (sur lie) ja sakkaa sekoitetaan viiniin säännöllisesti (batonnage). Näin viiniin saadaan täyteläisempi ja monivivahteisempi maku. Lukuisat matkan aikana maistetut Arneis viinit olivat todella miellyttäviä. Harmi, että niitä on Suomessa huonosti saatavilla.

IMG_7260
Osa Matteo Gorreggialla maistetuista viineistä.
IMG_7253
Riikka ja Matteo Correggian henkilökuntaa. Giovanni Correggia (toinen oik.) edustaa viinintekijöiden uutta sukupolvea.

Lounasta syötiin jälleen useampi tunti, jonka jälkeen oli vuorossa La Spinettan viinitila Barbarescossa. La Spinetta on Barbarescon alueen merkittävimpiä tottajia, joka omistaa myös Contratton kuohuviinitalon sekä viinitilan Toscanassa. Jos ei viinit, niin ainakin etiketissä komeileva piirustus sarvikuonosta on monille tuttu.

 

IMG_7282
La Spinettalla maistetut viinit.
IMG_7280
La Spinettan viinikellari.

3. päivä. Barolo, E. Pira e Figli

Lauantain kohteenamme Barolon kylä. Kävimme Barolon linnassa sijaitsevassa viinimuseossa ja iltapäivällä E. Pira e Figli viinitilalla. Viinintekijä Chiara Boschis oli alueen ensimmäisiä naispuolisia viinintekijöitä kun hän otti tuotannon vastuulleen v.1990 edellisen omistajan kuollessa. Pienemmät satomäärät, pienempien Barrique tynnyreiden (225 l.) käyttö, ja pullottaminen ilman suodatusta olivat Chiaran rohkeita päätöksiä, jotka kannattivat viinien saadessa kriitikoilta korkeita pisteitä ja kansainvälistä mainetta. Uutta oli myös yhden tarhan Barolot Cannubin ja Via Nuovan tarhoilta, joita mekin pääsimme maistamaan.

 

IMG_7292
Näkymä Barolon viinimuseosta.
IMG_7346
Viinintekijä Chiara Boschis.
IMG_7347
E. Pira e Figlin tilalla maistetut Barolot.

4. päivä. Contratto

Sunnuntaina vierailimme vielä Contratton kuohuviinitilalla ennen kotiinlähtöä. Talo on perustettu jo vuonna 1867 ja kuohuviini valmistetaan perinteisellä menetelmällä (eli toinen käyminen pullossa) Pinot Noir ja Chardonnay lajikkeista. Viineillä on pitkä, 30 kuukauden, kellarikypsytys. Näiden kuohuviinien maistelu olikin tyylikäs tapa lopettaa tämä viinimatka.

 

IMG_7377
Contratton kellaria.

Matkan järjestelyistä vastasi Lomalinja. Wineserver ja Lomalija tekevätkin jatkossa yhteistyötä viinimatkojen suunnittelussa ja markkinoinnissa. Seuraavaksi järjestämme Wineserver viiniklubille Samppanjamatkan 10-13.4.2014. Tutustumme Champagnen maakuntaan ja vierailemme lukuisilla tuottajilla maistelemassa samppanjaa. Matkan myynti alkaa syksyllä ja liittymällä postituslistalle saat siitä tietoa ensimmäisten joukossa.

Wineserver Viiniklubin toimintaan pääset mukaan tilaamalla uutiskirjeen. Tulevia tapahtumiamme löydät myös ajankohtaista sivultamme, josta löytyy myös ohjeet miten voit rekisteröityä jäseneksi. Kaikki ovat tervetulleita mukaan – tarvitaan vain kiinnostusta viineihin ja sopivan rentoa asennetta, niin sovit joukkoomme loistavasti.

Paljon kaikenlaista ajankohtaista tietoa ja kuvia tapahtumista löytyy myös Facebook sivuiltamme: www.facebook.com/wineserver.

Muut yhteydenotot ja tarjouspyynnöt yksityistilaisuuksille: info@wineserver.fi.

 

Related Posts

×

 

Hei!

Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!

× Ota yhteyttä - Contact me