Viinimessut Confidential

Viini, Ruoka ja Hyvä Elämä –messut takanapäin ja ensimmäistä kertaa vietin nämä messut tiskin ”väärällä” puolella, eli töissä.  Hauskaahan tämä näinkin oli, vaikka ei messuja ehtinytkään kiertelemään. Paikalla oli paljon viineistä innostunutta väkeä, viiniklubilaisiani (kiva kun kävitte moikkaamassa), muita tuttuja kasvoja, viinejä, ja niitä lipukkeita. Viinien maahantuojan ominaisuudessa tekee mieli tuoda muutamia messuihin liittyviä asioita esiin. Nämä ovat kuitenkin henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta työnantajani kantaa.

Me emme ole messuilla niiden lipukkeiden takia, vaan haluamme antaa kuluttajille mahdollisuuden kokeilla erilaisia viinejä. Messut antavat mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja suositella kuluttajalle jotain hänelle mieluisaa viiniä, jota hän voi sitten jatkossa ostaa kotiin Alkosta tai tilata ravintolasta. Suurin osa messuilla mukanaolevista viineistä onkin saatavilla Alkosta, toki muutamia erikoisempiakin viinejä on usein mukana, jotta asiaan enemmän vihkiytyneet kuluttajat saisivat hekin messuilta jotain uusia kokemuksia. Tarkoituksenamme ei siis ole haalia mahdollisimman suurta määrää lipukkeita.

Messut ovatkin meille markkinointikustannus, sillä lipuista saatu hyöty tuskin korvaa edes viinejä, kuten Mika Vanne omassa blogissaan tuokin asian selkeästi esille: ”Toinen mieltäni vaivaava asia on messujen epätasainen tulonjako. Messujen ravintolayhtiö käyttää hyväkseen monopoliasemaansa monopolivaltiossa. Viinilehti järjestää messut, maahantuojat maksavat ja rakentavat messuosastot, tuovat viinit paikalle, tarjoilevat ja siivoavat jäljet. Ravintolayhtiö myy viiniliput ja kerää tilitykset. 2,50€ hintaisesta juomatiketistä ravintolayhtiö rohmuaa minimaalisella osallistumisella 1,317€, näytteilleasettaja saa kaikkien kulujensa katteeksi 0,715€ ja loppu 0,468€ menee verona valtiolle. Tämäkö on sitä reilua kauppaa?” 

Miksi näitä lippuja sitten käytetään? Jo laki vaatii, että yleisölle avoimessa messutilaisuudessa ei esiteltäviä alkoholijuomia saa tarjoilla tai maistattaa ilmaiseksi. Ja kuvitelkaapa messut, joissa viini olisi täysin ilmaista. Minkälaista väkeä se keräisi paikalle, kuinka moni teistä enää messuille mahtuisi mukaan, tai kuinka moni sinne enää edes haluaisi.

Meidän kannalta halvemmat liput ja pienemmät maisteluannokset olisivat paras ratkaisu. Näin samalla rahalla voisi maistella useampaa viiniä ja sekä asiakas että maahantuoja hyötyisivät eniten.

Muuten messut olivat suuri menestys ja houkuttelivat paikalle paljon vanhoja ja uusia viinien ystäviä. Samaan aikaan järjestettiin kirja- sekä musiikkimessut ja messukeskuksessa vieraili neljän päivän aikana yhteensä 80 851 kävijää (kävijäennätys) (to 11 821, pe 22 164, la 26 509 ja su 20 357). Kävijöistä 76 % vieraili Viini, ruoka & hyvä elämä- tapahtumassa.  Tässä luvussa pitää vielä huomioida, että viinialue oli kielletty alle 18-vuotiailta.

Kuvia en tällä kertaa ottanut, mutta tähän kirjoitukseen sopivia messukuvia voi minulle lähettää, niin voin sellaisen lisätä.

 

Viiniklubiin ja postituslistallemme voit liittyä täyttämällä lomake tai meilitse info@wineserver.fi. Paljon kaikenlaista ajankohtaista tietoa ja kuvia tapahtumista löytyy myös Facebook sivuiltamme: www.facebook.com/wineserver.

Related Posts

×

 

Hei!

Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!

× Ota yhteyttä - Contact me