Vuoden Viinit kilpailu

Vuoden Viinit 2015 –kilpailun tulokset on julkistettu. Koko kilpailun voittajaviiniksi valittiin espanjalainen Durius Termpranillo 2011.

Katso kaikki tulokset täältä: http://www.vuodenviinit.fi/tulokset/tulokset-2015/

Alkuvuodesta minulla oli suuri kunnia olla mukana Vuoden Viinit kilpailun tuomaristossa. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 495 viiniä. Erilaisia kategorioita kilpailussa on kahdeksantoista ja itse osallistuin kymmenen kategorian tuomarointiin. Viinien tuomarointi oli jaettu seitsemälle päivälle ja yhden päivän aikana arvioidaan keskimäärin 70 viiniä. Tuomareita oli yhteensä 25 ja viinejä on kerralla arvostelemassa 13-14 kokenutta tuomaria.

vuoden viinit 2015 kilpailu

Viinit maistetaan ja pisteytetään sokkona, eli emme tiedä viineistä muuta kuin kilpailun kategorian esim. Eurooppalaiset punaviinit 11-17 € hintaluokassa. Viinien tunnistamisesta tässä ei ollut kyse, vaan niiden laittamisesta paremmuusjärjestykseen. Lopulta pisteet lasketaan yhteen ja selkein voittaja yhdestä kategoriasta päätyy myös vuoden viiniksi.

Tänään eri sarjojen voittajat julkistettiin ja viinien maahantuojat oli kutsuttu Ludviginkadun El Grecoon vastaanottamaan voittajaviinien diplomit.

IMG_8756 IMG_8743

Monet voittajaviinit olivat jo ennestään tuttuja ja menestyneet kilpailussa aiempinakin vuosina. Vaikka tuomaristoa olikin uudistettu, ei sillä lopputuloksiin ollut suurta merkitystä. Tuomaristoon oli tänä vuonna otettu monia uusia jäseniä. Uusista tuomareista suurin osa olikin jo ennestään tuttuja joko viinibloggaaja-piireistä tai viinimestariopintojen kautta. Omaan tuomarointiini ja sitä kautta myös kilpailun tuloksiin olen tyytyväinen. Arvioin 10 kategoriaa ja näiden voittajista 5 oli minulla 1. sijalla ja 2 oli 2. sijalla.

IMG_8749

Wineserver Viiniklubin toimintaan pääset mukaan tilaamalla uutiskirjeen. Tulevia tapahtumiamme löydät myös ajankohtaista sivultamme, josta löytyy myös ohjeet miten voit rekisteröityä jäseneksi. Kaikki ovat tervetulleita mukaan – tarvitaan vain kiinnostusta viineihin ja sopivan rentoa asennetta, niin sovit joukkoomme loistavasti.

Paljon kaikenlaista ajankohtaista tietoa ja kuvia tapahtumista löytyy myös Facebook sivuiltamme: www.facebook.com/wineserver.

Muut yhteydenotot ja tarjouspyynnöt yksityistilaisuuksille: info@wineserver.fi.

Related Posts

×

 

Hei!

Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!

× Ota yhteyttä - Contact me