Viinimatka Barcelonaan

Viinimatka Espanjaan: Priorat, Penedes, Barcelona. 20-24.9.2017IMG_2763

Ainutlaatuinen viini- ja ruokamatka tutustuttaa sinut Katalonian alueen ekologiseen viinituotantoon ja ruokakulttuuriin. Katalonia on alueena ihanteellinen viininystävälle, sillä lähietäisyydellä sijaitsevat maailmankuulut Penedesin ja Prioratin viinialueet. Matkalla tutustut sekä historialliseen Tarragonaan että moderniin ja aina niin eläväiseen Barcelonaan.

 

 

PenedésPenedes

Kataloniassa sijaitsevaa Penedésin aluetta pidetään Espanjan nykyaikaisen viininviljelyn kehtona. Alueella on viinintuottajia, jotka ovat pitkäjänteisesti keskittyneet viininviljelyn sekä -valmistuksen tekniseen kehittämiseen. Espanjalaisen kuohuviinin, Cavan, valmistustekniikka tuotiin Ranskasta Champagnen alueelta Kataloniaan reilut sata vuotta sitten. Sittemmin Cava-teollisuuden korkea tekninen taso on hyödyttänyt myös puna- ja valkoviinien valmistusta. Viime vuosina on syntynyt pienehköjä viinitiloja, jotka ovat saaneet aikaan persoonallisia ja korkealaatuisia viinejä. Monet tilat pyrkivät käyttämään mahdollisimman ekologisia tuotantomenetelmiä.

Priorat

Priorat viinialuetta kutsutaan Espanjan viininviljelyn kulttialueeksi. Se on vuoristoinen, hieman karu alue noin 30 km Välimeren rannikolta. Mineraalipitoinen maaperä ja runsaat aurinkoiset päivät takaavat hyvän kasvualustan viinille. Aueella kasvavat rypäleet ovat pieniä, erittäin sokeripitoisia ja ne tuottavat maukkaita täyteläisiä viinejä. Prioratin salaisuus löytyy maaperästä eli ”llicorellasta”. Llicorella on hajoavanhaurasta liuskekiveä, jonka väleihin viiniköynnöksen juuret tunkeutuvat hyvin syvälle etsiessään vettä ja ravinteita. Llicorella maaperän mineraaliset aromit ovatkin hyvin esillä Prioratin viineissä. Maaperä yhdistettynä vuoristokasvatukseen 200-800 metrin korkeudella, tuovat Prioratin viineihin omaperäisen, hyvin syvän, kompleksin ja juurevan tyylinsä. Sadonkorjuu tapahtuu käsin, kukkulaisen maaston takia koneita ei voida käyttää.

Viinimatka Barcelonaan2

Matkaohjelma:                           

20.9 Tarragona

Finnairin suora iltalento Barcelonaan ja tilauskuljetus Tarragonaan. Majoittautuminen Hotel SB Ciutát de Tarragonaan. Tervetulotilaisuus, jossa viiniä ja tapaksia Tarragonan vanhassa kaupungissa. Tarragona oli aikanaan Rooman vallan keskus ja on nykyään vanhin Rooman aikainen kaupunki Italian ulkopuolella. Kaupungista löytyy edelleen useita roomalaisten rakennusten jäännöksiä, kuuluisimpina amfiteatteri ja sirkus. Tarragona on Unescon maailmanperintökohde. Historiannälkäisten ohella kaupunki on loistava kohde kulinaristille.

21.9 Priorat

Aamiaisen jälkeen kuljetus ja vierailu viinitila Mas Doixilla. Mas Doix on Prioratin huippuviinitaloja. Talon lippulaiva Doixille on muun muassa Parker on antanut useina vuosikertoina hämmästyttävät 98 pistettä. Mas Doixin salaisuus piilee syvällä Prioratin llicorella-maaperässä. Vierailun aikana tutustutaan tilaan ja osallistutaan sadonkorjuuseen. Lounas paikallisessa kylässä, jossa lounaan aikana nautitaan Mas Doixin viinejä.

Lounaan jälkeen matka jatkuu Torresin omistamalle El Lloarin viinitilalle. Tutustuminen tilaan ja sen filosofiaan, jonka jälkeen Salmos ja Perpetual viinien maistelu. Paluu hotellille Tarragonaan ja vapaa ilta.

Penedes-522.9 Barcelona

Aamiaisen ja huoneiden luovutuksen jälkeen suuntaamme Penedesiin Torresin Mas Rabelliin lounaalle ja brandykoulutukseen. Sen jälkeen kuljetus Barcelonaan ja majoittautuminen boutique Hotel H10 Casanovaan aivan kaupungin sydämeen. Ilta vapaa.

23.9 Penedes

Viinimatka Barcelonaan RecaredoAamiaisen jälkeen kuljetus Penedesin viinialueelle ja vierailemme viinitila Recaredolla. Luomu- ja bioviinitila tuottaa ainoastaan gran reserva cavaa. Kuohuviinejä on kypsytetty 30 -120 kuukautta. Nautimme lounaan Sant Sadurni d’Anoiassa ja sen jälkeen vierailemme Pere Venturan cavatilalla. Kierroksen ja viininmaisteluiden jälkeen kuljetus takaisin Barcelonaan hotellille. Vapaa ilta Barcelonassa.

24.9 Kotimatka

Aamiaisen jälkeen kuljetus lentokentälle ja paluulento Suomeen.

Matkan hinta 1530 €

Matkan hintaan sisältyy suorat Finnairin lennot, majoitukset, kuljetukset, vierailut viinitiloilla ja niissä viininmaistelut, aamiaiset hotellilla, neljä lounasta. Majoitus on kahden hengen huoneissa. Hinta yhden hengen huoneessa 1695 €. Ystäviä kuitenkin kannattaa houkutella mukaan. Varausmaksu on 200 €. Matkalle mahtuu mukaan 20 henkeä.

Matkan varaukset täyttämällä lomake tai meilitse: info@wineserver.fi
Ilmoitathan osoitteesi, sähköpostisi ja puhelinnumerosi.

Matkan järjestää Uniquetour ja matka on varattavissa myös Uniquetourin sivuilta.

Lentoaikataulu
20.9. Helsinki – Barcelona 17:25 – 20.25
24.9. Barcelona – Helsinki 10:15 – 15:05

Hotellit
Hotel SB Ciutát de Tarragona, 2 yötä
Hotel H10 Casanova, 2 yötä

Pidätämme oikeuden pieniin muutoksiin matkaohjelmassa.

 

Muita viinimatkojamme 2017:

Viinimatka Champagneen. Epernay ja Pariisi 19-23.4.2017

Armagnac- ja Viinimatka Lounais-Ranskaan 3-7.5.2017

Viinimatka Ranskaan. Bordeaux 9-13.10.2017

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna