Vuoden ensimmäisessä tasting tilaisuudessamme pääsimme maistelemaan uuden maahantuojan, Hedonin, valikoimaa ja antamaan mielipiteemme mitä viinejä kannattaa Suomeen tuoda.

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja melko haastava, sillä maistettavia viinejä oli 15 ja viinien nimet ja rypälelajikkeet melko vieraita. Mutta kunnialla selvisimme urakasta ja tilaisuudesta jäi järjestäjille ja osallistujille positiivinen jälkimaku. Hedon sai arvokasta palautetta ja me pääsimme nauttimaan hyviä viinejä.

 

Viinimaana Portugal on pitkään ollut tunnettu lähinnä Portviineistään, Madeirasta, ja nuorista pirskahtelevista Vinho Verdeistä. Mutta viime vuosina paikallisista lajikkeista valmistetut puna- ja valkoviinit ovat rynnineet markkinoille. Portugalissa viljellään satoja rypälelajikkeita, joita ei löydä mistään muualta. Useat viinit ovat monen lajikkeen sekoituksia ja mukana voi olla myös ns. kansainvälisiä lajikkeita, Merlot, Cabernet, Syrah jne. Eli materiaalia viinintekijöille riittää kokeiluihin yllin kyllin. Toisaalta myös Field Blendit ovat herättäneet kiinnostusta maailmalla. Satoja vuosia sitten viinitarhalle on saatettu istuttaa sekaisin lukuisia eri lajikkeita jotka sitten poimitaan ja valmistetaan kerralla, sekoitus tapahtuu jo siis viinitarhassa.

Maistetut viinit maistelujärjestyksessä (suluissa tuottaja ja alue):

Valkoviinit:

  • Vinha da Putto (Campolargo, Bairrada)
  • Arinto (Campolargo, Bairrada)
  • Bical (Campolargo, Bairrada)
  • Crescendo Branco (Altas Quintas, Alentejo)
  • Sedna Branco (Secret Spot Wines, Douro)

Punaviinit:

  • Vinha da Putto (Campolargo, Bairrada)
  • Os corvos da V. da costa (Campolargo, Bairrada)
  • Termeão Pássaro Branco (Campolargo, Bairrada)
  • Rol de Coisas Antigas (Campolargo, Bairrada)
  • 600 (Altas Quintas, Alentejo)
  • Colheita (Altas Quintas, Alentejo)
  • Sedna tinto (Secret Spot Wines, Douro)
  • Crooked Vines tinto (Secret Spot Wines, Douro)
  • Meandro (Quinta do Vale Meao, Douro)
  • Quanta Terra Tinto (Quanta Terra, Douro)

Tarkemmat arviot viineistä jätimme Hedonin käyttöön, mutta tummenetut viinit olivat meidän raatimme suosikkeja. Eli näitä viinejä toivottavasti lähiaikoina löytyy ravintoloiden listoilta. Linkit tuottajien sivuille löytyvät Hedonin sivuilta. Yhteenvetona maistetuista viineistä voisi sanoa sen, että ne olivat hyvin erilaisia. Ne sopivatkin eri tilanteisiin erilaisten ruokien kanssa nautittavaksi.

 

Tilaisuus järjestettiin Ceesta Shopin tiloissa Töölöntorilla ja puitteet olivatkin hienot. Ceesta Shopilla on laaja valikoima viinitarvikkeita ja tuotteita voi tilata myös heidän verkkokaupasta. 15% alennuskoodi verkkokauppaan on lähetetty kaikille postituslistalaisille. 

Postituslistalle voi liittyä täyttämällä lomake tai meilitse info@wineserver.fi.

Tulevat tapahtumat löytyvät Wineserver sivuilta ja paljon kaikenlaista ajankohtaista tietoa löytyy myös Facebook sivuilta: www.facebook.com/wineserver.

Hedon kotisivut: http://hedon.fi/

CeestaShop kotisivut: http://www.ceestashop.fi/ 

CeestaShop Facebookissa: http://www.facebook.com/CeestaShop

Joulukuun tilaisuudessamme siirsimme katseemme jo uuden vuoden aattoon ja maistelimme perinteisten joulukinkkuviinien sijaan samppanjoita. Ja oikeastaan samppanja sopii myös joulupöytään oikein hyvin alkupalojen seuraksi, ja miksei myös joulukuusen alle lahjapakettiin. Maistelimme useita Brut samppanjoita eri tuottajilta. Rosét ja Vintaget maistelemme sitten seuraavalla kerralla.

Meillä ei ollut luennoitsijaa, vaan keskityimme samppanjoiden maisteluun, keskustelemaan niistä, tutustumaan toisiimme, juhlistamaan vuoden viimeistä tilaisuuttamme, ja pitämään hauskaa. Useimmille samppanja on juomana tuttu jo ennestään, mutta tiedot voi käydä kertaamassa täältä, varsinkin jos aikoo näihin tilaisuuksiin osallistua.

Samppanjat:
Canard-Duchêne Brut
Champagne Comtesse Lafond Brut
Tsarine Brut
Laurent-Perrier Brut
Ayala Brut
Nicolas Feuillate Brut

Lisäksi myös kuohuviini palkitulta tuottajalta Englannista:
Ridgeview Fitzrovia

Samppanjat tekivät hyvin kauppansa. Kaikki edustivat samaa tyyliä ja hintaluokkaa. Nämä samppanjat olivat tasaisen hyviä ja on mahdoton valita yhtä tai edes kahta ylitse muiden, vaikka jonkin verran erojakin niistä löytyi. Toiset olivat hedelmäisempiä ja toiset leipämäisempiä ja molemmille löytyi kannattajansa. Lisäksi englantilainen kuohuviini Ridgeview Fitzrovia oli myös todella positiivinen yllätys.

 

Alkuvudesta maistelemme ainakin portugalilaisia ja australialaisia viinejä. Tilaisuuksista lähetetään lisätietoja lähiaikoina meilitse. Postituslistalle voi liittyä täyttämällä lomake tai meilitse info@wineserver.fi.

Tuotteet sivulle on päivitetty myös uusia tarjouksia mm. espressokeittimistä. Myös Viiniopas 2011 kirjoja on tarjolla edulliseen viiniklubihintaan. http://www.wineserver.fi/www/?sivu=tuotteet

Viiniristeilylle on vielä vapaita paikkoja. Ainutlaatuinen tilaisuus lähteä kiertelemään Välimeren viinitarhoja luksusristeilijällä. http://www.wineserver.fi/www/?sivu=viiniristeily

Marraskuisessa viiniklubin tilaisuudessa maistelimme Sardinialaisia viinejä ja juustoja. Innokkaita viinien harrastajia tulikin paikalle talon täydeltä. Kiitos kaikille osallistujille.

 

Sardinia

Pinta-ala: 24.090 km²

Asukkaita: 1,65 milj.

Pääkaupunki: Cagliari (asukkaita 160 770)

Viinin viljelyala: 35.000 ha (sodan jälkeisinä vuosina lähes 70 000 ha)

Vuosituotanto: 2,5 milj. hl (340 milj. pulloa)

DOC-tuotanto vuodessa: 260.000 hl (34,6 milj. pulloa)

DOC-luokitus 16 tuottajalla

Osuus Italian viinien tuotannosta: 3,3%

Sardiniassa on kehittynyt ajan saatossa oma viinityyli, joka poikkeaa muista alueista. Saarella on optimaaliset kasvuolosuhteet eli maaperä, valo ja aurinko. Ilmasto on välimerellinen: kesällä kuiva ja lämmin, talvella lauhkea ja sateinen. Parhaat viinit ovat ilmeikkäitä, konsentroituneita ja tasapainoisia. Pyöreyttä ja täyteläisyyttä tuovat alkoholipitoisuus sekä kypsistä rypäleistä saatava hedelmäisyys.

Sardiniassa ovat vaikuttaneet vuosisatojen kuluessa lukuisat eri kulttuurit. Etenkin espanjalaisten vaikutus näkyy viinin viljelyksessä 1400-luvulta alkaen. Useat käytetyt rypälelajikkeet ovatkin Espanjasta kotoisin, esim. Cannonau tunnetaan Espanjassa nimellä Garnacha ja Etelä-Ranskassa mm. Rhonen alueella nimellä Grenache. Monica taas tunnetaan Espanjassa nimellä Morillo.

 

Illan viinit meille esitteli Tapio Mesikämmen Enoteca Fenniasta. Alkuun maistoimme kaksi valkoviiniä joita seurasi neljä punaviiniä. Valkoviinit olivat todella aromaattisia, voimakkaita ja reheviä ja punaviinit intensiivisiä ja täyteläisiä. Valkoviineistä on vaikea valita voittajaa. Molemmat ovat hyviä täyteläisiä viinejä, mutta eroakin löytyy. Itse pidin enemmän raikkaammasta Karmis Vernacciasta, mutta mielipiteet näiden kahden välillä jakautuivat tasaisesti.

Punaviineistä Cannonau oli kaikista kevyin jääden hieman muiden intensiivisten viinien jalkoihin. Nämä muut punaviinit ovat kyllä valmiita juotavaksi, mutta niistä löytyy myös säilytyspotentiaalia. Viinit ovat alkuun hiukan sulkeutuneita ja ne kehittyvät lasissa upeasti, varsinkin Korem Isola dei Nuraghi, ja dekantointikin olisi suositeltavaa. Itse pidin Korem Isolasta eniten, varsinkin maistettuani sitä vielä tilaisuuden lopussa, kun se oli ehtinyt seistä lasissa puolisen tuntia. Ymmärrän miksi Parker oli antanut tälle viinille 92 pistettä. Toinen illan suosikkiviini oli Rocca Rubia Carignano Riserva, joka edullisemmalla hinnalla on todella houkutteleva ostos.

Maistetut viinit (suluissa meidän antamat pisteet):

Villa Solais Vermentino di Sardegna DOC 2009 (88)

Karmis Vernaccia IGT 2009 (88)

Perdera Monica di Sardegna DOC 2008 (88)

Tonaghe Cannonau di Sardegna DOC 2008 (87)

Korem Isola dei Nuraghi IGT 2006 (90)

Rocca Rubia Carignano Riserva DOC 2007 (90)

Viinien kanssa oli tarjolla paikallista Gran sardo ja Pastore sardo juustoa.

Viinit ovat tilattavissa Enoteca Fenniasta: http://www.enotecafennia.com/. Viineissä on hyvä hintalaatusuhde ja toimituskin onnistuu nopeasti ja edullisesti.

Seuraava tilaisuus pidetään 9.12 ja silloin on vuorossa samppanjat. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: info@wineserver.fi, samalla voi pyytää liittämään postituslistalle. Ja paljon kaikenlaista ajankohtaista tietoa löytyy myös Facebook sivuilta: www.facebook.com/wineserver. Uusia tuotetarjouksiakin päivitetään sivuille pian: http://www.wineserver.fi/www/?sivu=tuotteet.

Tällä kertaa tutustuimme yhdysvaltalaisiin Gallon tuottamiin punaviineihin maahantuoja Jyrki Tarvosen, Beverage Partners Finland Oy, opastuksella.

Gallo on 1930-luvulla Ernst ja Julio Gallon perustama perheyritys, jota tällä hetkellä johtaa kolmas sukupolvi. Gallo on suurin Kalifornialaisten viinien valmistaja (70-80 milj. laatikkoa vuodessa) ja viinejä löytyy jokaiseen makuun ja hintaluokkaan useiden eri brändien alla. Erikoista Gallossa on myös se, että he itse valmistavat omat pullonsa. Me maistoimme Gallo Family Vineyards, Turning Leaf, Dancing Bull sekä Frei Ranch tuotemerkkejä.

Yhdysvaltalaiset viinit jakavat mielipiteitä. Toisaalta niitä pidetään helpostijuotavina ja kosiskelevina, viinimaailman Coca-Colana, mutta ne myös maistuvat kuluttajille. Tämän saimme itsekin huomata ensimmäisten viinien kohdalla. Viinit olivat helppoja ja miellyttäviä, ja maksoivat alle kympin.

Frei Ranch brändin alla Gallo tuottaa hieman arvokkaampia viinejä. Maistoimme 2003 vuoden Zinfandelin ja 2002 vuoden Cabernet Sauvignonin. Viinien aromeissa jo aisti kypsyyden ja korkeamman laadun. Molemmissa oli pehmeät kypsät tanniinit, ne olivat hedelmäisiä ja täyteläisiä ja Zinfandelissa oli mukana myös mausteisuutta. Nämä molemmat olivatkin illan parhaimmat viinit ja noin 30€ hintaluokassa houkutteleva ostos. Tosin Zinfandel löytyy vain ravintolamyynnistä, mutta Cabernet Sauvignon löytyy tilausvalikoimasta.

Maistetut viinit (suluissa meidän antamat pisteet):

Gallo Family Vineyards Cabernet Sauvignon 2008 (87)

Gallo Family Vineyards Zinfandel 2008 (88)

Turning Leaf Merlot 2008 (88)

Dancing Bull Zinfandel 2007 (89)

Frei Ranch Zinfandel 2003 (90)

Frei Ranch Cabernet Sauvignon 2002 (90)

Tarkemmat viiniarviot löytyvät Wineserver sivuilta sekä nykyään myös Viiniweb.net sivustolta.