Otin äkkilähdon Mallorcalle ja yhden päivän ajan kiertelin paikallisia viinitiloja. Nopean Googletuksen jälkeen löysin saarelta Binissalemin viinialueen parinkymmentä kilometriä Palman kaupungista. Voidakseen käyttää Binissalem DO alkuperämerkintää punaviinissä tulee käyttää vähintään 30% paikallista Manto Negro lajiketta. Valkoviineissä taas tulee käyttää vähintään 50% Moll ja Moscatell lajikkeita. Muut käytetyt lajikkeet ovatkin sitten melko yleisiä ja tunnettuja.

Kyselin muutamilta tiloilta voiko sinne vain ilmaantua paikalle vai pitäisikö sopia tapaaminen. Useimmat vastasivatkin ja ilmoitti aukioloaikansa ja ehdotti myös ajankohtaa milloin heille sopisi esitellä tiloja. Pari päivää myöhemmin matkasimmekin jo Mallorcalle. Jotta aurinkoinen päivä ei menisi täysin ”hukkaan” autossa istuen, sain vuokrattua meille pienen avoauton.

 

Ensimmäisenä viinitilana oli Macia Batle. Löysimmekin sinne yllättävän hyvin. Olin jo ajamassa tien laitaan tutkimaan karttoja kun viinitila avautui tien vasemmalla puolella. Kurvasimme pihaan ja otimme hieman valokuvia ympäristöstä. Sisällä meille ilmoitettiin, että voimme vapaasti käydä kiertämässä tuotantolaitoksen ja kellarin ja sen jälkeen tulla maistelemaan viinejä. Sehän sopi meille oikein mainiosti.

 

Muutamien maisteltujen viinien jälkeen mukaan lähti Crianza ja Reserva viinit.

 

 

Seuraavana oli Binigrau, pieni valmistamo todella pienen kylän keskellä. Ajoimmekin siitä muutamaan kertaan ohi ennen kuin meidät opastettiin oikeaan paikkaan. Täällä meille näytettiin paikkoja ja esiteltiin viinejä. Lähes kaikki heidän viininsä oli jo myyty loppuun. Kellarissa oli vain jonkin verran punaviinejä kypsymässä. Sadonkorjuu alkaisi viikon päästä ja kaikki laitteet olivat valmiina odottamassa. Ostimme mukaan Nounat valkoviinin. Sitäkin oli vain muutama laatikko enää jäljellä, mutta uutta on siis tulossa pian. Tällä otettuihin kuviin emme saaneet lupaa julkaista niitä netissä, joten matkamme jatkuu seuraavaan kohteeseen.

Seuraavakin viinitila oli todella pieni Son Prim. Saimme heti alkuun lasilliset Merlot rypäleestä valmistettua valkoviiniä ja lähdimme katselemaan paikkoja. Pienessä rakennuksessa oli reunoilla terästankkeja ja keskellä löytyi filtteriä ja pneumaattista puristinta. Alakerrasta löytyi varasto tammitynnyreille.

 

Valkoviinimme oli todella runsasta ja maukasta, tosin siinä oli 15% alkoholia ja seuraavasta erästä on tarkoitus tehdä kevyempi. Tätä erikoisuutta otimme mukaan muutaman pullon ja lisäksi Syrah pullon.

 

 

Yhden viinitilan jätimme väliin kun sitä ei meinannut minkään karttojen ja navigaattoreiden perusteella löytyä, ja seuraava tapaaminenkin painoi päälle.

Viimeisenä oli vuorossa suurempi tuottaja Jose L. Ferrer. Täällä meidät laitettiin muun turistiryhmän kanssa kiertämään oppaan johdolla. Varsinaisesti mitään uutta täällä ei enää opittu, paitsi että tällä viinitalolla on ollut suuri merkitys Mallorcan viiniteollisuuden elvyttämisessä ja Binissalemin viinialueen luomisessa.

 

 

Kaiken kaikkiaan oikein mukava päivä ja saimme maistella todella erikoisia ja harvinaisia viinejä. Tässä vielä tuliaisviinimme:

 

 

Enemmän kuvia löytyy Facebookista tai Flickr kansiosta!

Tutustu myös uusittuihin Wineserver sivuihin ja liity mukaan postituslistalle tai Facebook ryhmään niin saat ajankohtaista tietoa tulevista tapahtumista.

Ravintola Basen viiniklubissa huhtikuun aiheena oli espanjalaiset viinit ja niiden kanssa tapaslautanen. Vastaavia viinejä tulikin jo juotua Alimentaria messuilla, ja osa viineistäkin oli jo sieltä tuttuja. Hintansa puolesta houkuttelevin maistettu viini oli Ludovicus Katalonian Terra Altasta. Siinä on todella tiivis maku, tosin hieman perinteisempi Prado Rey Ribera del Duerosta oli ehkä enemmän minun makuuni. Espanjassa on selvästi alettu panostamaan näihin tiiviimpiin, voimakkaisiin viineihin, joissa Garnacha ja Syrah ovat tärkeässä osassa. Ja ne ovat myös saaneet todella hyviä arvoita kansainvälisesti.

Seuraavana päivänä Viinitkotiin.com järjesti kevät tastingin. Aloitimme kuohuviineillä ja samppanjalla, ja jatkoimme valko-, rose- ja punaviineillä. Tarjolla olikin heidän koko valikoimansa, joka onkin jo kasvanut melko huomattavaksi. Joten lähinnä keskityin heidän Portugalilaisiin ja Ranskalaisiin uutuusviineihin. Mutta oli myös hienoa päästä vertailemaan niitä aikaisemmin maistettuihin viineihin. Maistelemalla viinejä rinnakkain niitä pääsee parhaiten vertailemaan ja arvioimaan.

 14042010033

 

Tapas ja Viini tilaisuudessa Kim’s Tapas ravintolassa pääsi tutustumaan Viiniagenttien maahantuomiin espanjalaisiin viineihin. Tarjolla mm. Vuoden Viinit 2010 kilpailussa, Eurooppalaiset viinit alle 15€ sarjassa, kultaa voittanut Santa Rufina Joven Roble 2006. Ja monia muitakin hyviä viinejä sekä tapaksia. Samanlainen tilaisuus tullaan myös järjestämään lähiaikoina viiniklubilaisilleni. Ilmoittaudu postituslistalleni lähettämällä sähköpostilla yhteystietosi info(at)wineserver.fi osoitteeseen, niin saat kutsun tilaisuuteen.

Moët Hennessy Finland kutsui minut Newton viiniensä maistelutilaisuuden. Valitettavasti viinitekijän vierailu peruuntui tuhkapilven aiheuttamien lentokieltojen takia. Newton viinit tulevat Californiasta Napa Valleysta ja maistoimme kaksi heidän Chardonnayta ja kaksi punaviiniä, Merlotin ja Bordeaux lajikkeiden sekoituksen.

Chardonnayt olivat tammikypsytettyjä, toinen kevyesti suodatettu ja toinen suodattamaton. Vertailun vuoksi maistoimme myös Cloudy Bayn tammikypsytetyn Sauvignon Blancin, Te Kokon. Punaviineinä oli Unfiltered Merlot sekä heidän ikoniviininsä The Puzzle, joka on usean palstan ja Bordeaux lajikkeiden sekoitus. Viinintekijällä on käytettävissä 120 eri palstan rypäleet ja viiniä on kypsytetty tammessa 30kk. Viinissä oli todella silkkinen, tiivis, voimakas ja pitkä maku. Vertailun vuoksi maistoimme myös Cheval de Andes viinin, joka on Cheval Blancin aj Terrazas de los Andes viinitalojen yheistyön tulos.

28042010034

Viinit olivat kyllä todella hienoja, eivätkä makupalatkaan jääneet jalkoihin. Saatavuus näille viineille vain on melko rajattu.

28042010035

 

Wineserverin oman viiniklubin aiheena oli kuohuviinit ja samppanja. Aloitimme Ranskalaisella ja Australialaisella edullisella Chardonnaysta valmistetulla kuohuviinillä, sen jälkeen seurasi arvokkaampi Cava, ja lopuksi kaksi Brut Samppanjaa ja yksi Rosé Samppanja. Peruskuohuviinit eivät olleet ollenkaan huonoja, mutta samppanjat erottuivat kyllä selkeästi edukseen tasapainoisemmalla, kypsemmällä, pehmeämmällä ja miellyttävämmällä maulla. Charles Heidsieck Brut ja Duval-Leroy Fleur de Champagne Brut olivat tämän maistelun parhaat. Pienenä bonuksena pääsimme vielä maistamaan yhden klubilaisen Canadasta tuoman Gehringer Brothers Riesling jääviinin. Upea jälkiruokaviini ja todella hieno lopetus illan maistamisille.

Islannin tulivuoren tuhkapilvi pääsi sittenkin vaikuttamaan minunkin elämääni yhden tasting tilaisuuden peruttua. Tai toivottavasti se vielä järjestetään. Mutta todella tyytyväinen voi olla tämänkin kuukauden viineihin. Ja vappuaattoa tietenkin juhlistettiin kuohuviineillä.

vos3_400x300

Koe täysin uudenlainen viinielämys. Vieraile Cavan syntysijoilla,  nauti roseviiniä Provencessa, vieraile Supertoscanalaisten, mm. Sassicaia, viinien syntysijoilla Livornon Bolgherissa, pysähdymme vielä Sisiliassa ennenkuin päädymme Venetsiaan. Toki ehdit myös nähdä Barcelonan ja Rooman samalla.

13-22.5.2011 lähdemme kiertämään viikoksi Välimerta luksusristeilyaluksella Voyager of the Seas.

Tervetuloa mukaan!

Aluksi lennämme Barcelonaan tutustumassa paikallisiin viinitarhoihin ja sieltä nousemme laivaan kohteinamme Toulon, Livorno, Rooma, Messina ja Venetsia.

Ennen risteilyä vietämme muutaman päivän Barcelonassa ja vierailemme viinitiloilla Sant Sadurni D’Anoiassa, joka on Cavanvalmistuksen keskus.

Voyager of the Seas laivalta löytyy useita ravintoloita, baareja, kasino, yökerho sekä paljon harrastus- ja hemmottelumahdollisuuksia. Risteilyllä kaikki ruoat kuuluvat hintaan gourmet tasoisissa ravintoloissa, ja tarjolla on myös upeita viinejä. Järjestämme oman viinitasting tilaisuuden laivan viinibaarissa. Laivalta voi ja kannattaakin ostaa edullisesti eritasoisia viinipaketteja, jotka sisältävät päivällisviinit. Kuvassa laivan ravintola.

vos4_299x218

Muita pysähdyskohteitamme ovat  Civitavecchia Italiassa ja Villefranche Ranskassa. Civitavecchiasta pääsee tutustumaan Roomaan ja Villefranche sijaitsee muutaman kilometrin päässä Nizzasta ja Monacosta.

 Nizzassa ja Roomassa tutustumme kaupunkeihin ja muissa kohteissa vierailemme läheisillä viinitarhoilla ja vietämme myös aikaa kaupungilla.

Barcelonan alue on tunnettu kuohuviinistään, Cavasta. Napolin lähellä sijaitsevan Vesuvius tulivuoren rinteillä valmistetaan kuuluisaa Lacryma Christi Del Vesuvio viiniä. Toscanassa Livornon lähellä sijaitseva Bolgheri on ”Supertoscanalaisten” viinien mm. Sassicaian syntysija. Provence  taas on maineessa Roséviineistään.  Kaikki nämä miellyttävästi luksusristeilijän kyydissä.

Matkan hinta 1537€

Sisältää suorat lennot, kuljetukset, hotelliyöpymiset, sekä risteilyn ruokineen.

Lisäksi tulossa retkipaketti sisältäen yllämainitut viinitilavierailut, viinimaistiaiset, kuljetukset, mahdolliset lounaat kokopäiväretkillä ym.  Retkikohteisiin ja vierailtaviin viinitiloihin on vielä mahdollisuus vaikuttaa. Eli ota nopeasti yhteyttä. Paikkojakin on vain rajoitetusti.

Risteilyn omat sivut: http://www.wineserver.fi/www/?sivu=viiniristeily

Lisätietoja: info@wineserver.fi.

Varaukset Soile Tours matkatoimistosta: anne@soiletours.com.

 

Picture 226

Picture 310

Enemmän kuvia messuilta löytyy Facebookin sivuiltani: www.facebook.com/wineserver 

Barcelonassa järjestetään joka toinen vuosi suuret ruoka-alan messut. Ja tietenkin viinikin on hyvin edustettuna. Suurin paviljonki oli omistettu viineille, ja viinejä oli tarjolla myös esim. orgaanisten tuotteiden osastolla sekä kansainvälisellä osastolla. Viiniosastolta löytyi lähinnä vain espanjalaisia viinejä, mutta onnistuimme löytämään sieltä myös Samppanjaa.

Picture 296

Barcelonassa ostoksilla saatu palvelu voi välillä olla melko tylyä, mutta täällä messuilla saimme todella hyvää palvelua. En tiedä auttoiko se, että olimme Suomesta asti tulleet tutustumaan paikallisiin viineihin ja ruokiin. Ja vaikka espanjan kielelläkin pärjään, niin lähes aina paikalle haettiin myös sujuvaa englantia puhuva esittelijä.

Picture 317

Pienoismallissa messukeskuksen yläpuolella on neliönmuotoinen Gran Via 2 ostoskeskus. Kaikki siellä ostoksilla käyneet tietävät, ettei se ole ihan pieni ostoskeskus, vaan pikemminkin Sellon kokoinen, vaikka se messukeskukseen vieressä näyttääkin pieneltä.

Picture 276

Picture 284

Aluksi tarkoituksena oli muutamana päivänä käväistä messuilla kiertelemässä ja katselemassa, mutta vietimmekin messuilla neljä päivää ja kuitenkaan aika ei riittänyt läheskään kaikkeen. Kaikkia viinejä ei mitenkään pysty käymään läpi ja niitä maistellessa keskityimme erikoisempiin viineihin ja paikallisiin lajikkeisiin. Ja usein päädyimme maistamaan viinitalon koko tuotannon. Vaikka maistelimme lähinnä espanjalaisia viinejä, niin niistäkin löytyy riittävästi erilaisia makuja ja tyylejä.

Picture 266

Picture 303

Paikalliset kuohuviinit, Cavat, olivat hyvin edustettuina ja tiedossa olisi kymmeniä mielenkiintoisia tuottajia. Osan luona olisi tarkoitus lähteä syyskuussa vierailemaan. Vietämme silloin muutaman päivän Barcelonassa ja sen jälkeen lähdemme Voyager of the Seas luksusristeilijällä viikoksi kiertämään Välimerta ja viinitiloilla Katalonian lisäksi Campaniassa, Toscanassa, sekä Provencessa.

Mukaan voivat lähteä kaikki viineistä kiinnostuneet. Lisätietoja Viiniristeilystä.