Samppanjat ovat kiehtoneet minua jo heti viiniharrastukseni alkuajoista. Sen lisäksi, että nautin suunnattomasti niiden mausta, niillä on kiehtova historia ja asema glamourissa. Arki muuttuu juhlaksi, kun samppanjapullo aukaistaan. Kun viiniharrastukseen yhdistetään vielä hyvä ruoka ja viinimatkat paikan päälle tutustumaan viiniviljelmiin ja tuottajiin, on matka Champagnen alueelle elämän hienoimpia kokemuksia.

Suunnilleen näillä sanoilla alkoi matkakertomus viiniklubimme ensimmäisen samppanjamatkan jälkeen. Nyt tehty matka oli jo kolmas, ja myös osa ryhmästämme oli mukana jo kolmatta kertaa. Jotain suunnattoman kiehtovaa näissä matkoissa on, koska tuskin on matkalaukkuja purettu ja tuliaispulloja siirretty viinikaappiin, kun jo seuraavan matkan suunnitelmat pyörivät päässä.

1. päivä, Reims, Charles Heidsieck, Lanson

Tämän kevään loppuunmyydylle matkalle oli ilmoittautunut yli 20 henkeä. Matkamme Champagneen alkoi aamulennolla Pariisiin ja sieltä suoraan Reimsiin lounastamaan ja vierailemaan Charles Heidsieckin samppanjatalolla. Vuonna 1851 perustetun Charles Heidsieckin samppanjat ovat voittaneet lukuisia palkintoja ja kuuluu monien harrastajien suosikkeihin. Charles Heidsieck Reserve Brut samppanja voitti kultaa viimeisimmässä vuoden viinit -kilpailussa, jossa itsekin olin tuomaroimassa, ja juuri viime viikolla Viinilehti valitsi sen vuoden parhaimmaksi samppanjaksi. Vierailun arvoa korosti myös se, että he eivät ota tavallisia turisteja vastaan, mutta meidän viiniklubimme oli erittäin tervetullut ja sen myös huomasi upeassa maisteluhetkessä.

Aloitimme vierailumme kuitenkin viinikellareista, jotka on perustettu 2000 vuotta vanhoihin kalkkikivikaivoksiin. Nämä Crayeresit ovat pyramidinmuotoisia 20-30 metriä syviä onkaloita, jotka on yhdistetty luolilla toisiinsa. Valkoiset seinät paljastavat Champagnen alueen ainutlaatuisen Kimmeridge-maaperän. Samppanjan kypsytykseen nämä luolat sopivat erittäin hyvin. Lämpötila on 11-12 astetta vuoden ympäri ja ilmankosteus 85-90 %. Näissä ihanteellisissa olosuhteissa säilytetään myös Charles Heidsieckin vanhimmat aarteet. Lopuksi siirryimme Art Deco tyyliseen paviljonkiin maistelemaan talon samppanjoita: Rosé Reserve, Brut Reserve, 2005 vintage. Maistelumme huipentui upeaan Blanc de Millenaires 1995 samppanjaan.

Champagne2016CHSeuraavana oli vuorossa Lansonin samppanjatalo, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1760. Viinit eivät käy malolaktista käymistä ja talon tyylinä onkin hyvin raikkaat ja puhdasaromiset samppanjat. Vierailumme alkoi hieman eritavalla. Yleensä samppanjataloilla laskeudutaan portaita alas kellareihin, mutta tällä kertaa lähdimmekin nousemaan portaita ylöspäin. Suureksi yllätykseksi saavuimmekin viinitarhalle keskellä Reimsin kaupunkia. Tällä yhden hehtaarin kokoisella Clos Lansonilla kasvaa Chardonnay-köynnöksiä. Tänä vuonna siitä julkaistaan oma palstasamppanja, joka on ehtinyt kypsyä kellareissa jo vuodesta 2006. Alapuolelta löytyykin sitten teräksiset käymistankit ja myös huone täynnä tammitynnyreitä. Lopuksi maistelimme talon vakiosamppanjan Black Labelin, Rosén, 2008 vintagen ja useamman vuosikerran sekoituksen Exta Agen.

Champagne2016LansonNäiden jälkeen olikin jo aika majoittua hotelliin ja lähteä kaupungille.

2. päivä, Larmandier-Bernier, Collet

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Vertusin kylään Côte de Blancs -alueelle tutustumaan Larmandier-Bernier viljelijätuottajaan. Talon 16 hehtaaria on vuodesta 2003 viljelty biodynaamisesti ja suurin osa tuotannosta on Chardonnayta, joka käy luonnonhiivoilla viiniksi kevyesti paahdetuissa suurissa tammitynnyreissä. Viinit myös kypsyvät melko pitkään, 10 kk, ennen sekoittamista ja toista käymistä pulloissa. Pinot Noiria tuotetaan 2 hehtaarin alueella ja niistä valmistetaan rosésamppanjaa saignee menetelmällä kolmen päivän maseraatiolla. Viidesosa Pinot Noir viinistä kypsyy betonimunassa ja loput terästankeissa. Tuotanto on pientä ja tehokasta, n. 140 000 pulloa vuodessa, ja samppanjat tanssitetaan gyropaletilla. Korkinvaihtoon heillä ei ole omaa linjastoa, vaan disgorgin-rekka ajaa pihaan neljästi vuodessa muutamaksi päiväksi hoitamaan homman. Maistelimme Longitude, Terre de Vertus 2009, Vieille Vigne du Levant 2007, sekä Rosé de Saignée samppanjat.

Champagne2016LBLes Grains d’Argent ravintolassa nautitun lounaan jälkeen vierailemme Champagnen alueen sydämessä Ay:n kylässä Colletin samppanjatalolla.Talo perustettiin vuonna 1921 ja on alueen vanhin osuuskunta. Talolla on ollut keskeinen asema koko Champagnen appellaation synnyssä. Viljelijät halusivat suojata omat samppanjansa väärennöksiltä ja estää muilta alueilta saapuvien rypäleiden käytön niiden valmistuksessa. Aikanaan asia ratkaistiin verisillä mellakoilla. Voidakseen paremmin pitää huolta oikeuksistaan, perustivat viljelijät alueen ensimmäisen osuuskunnan COGEVIn, jonka tuotemerkki Collet on. Nykyään osuuskuntaan kuuluu reilut 600 viljelijää kattaen 650 hehtaaria viinitarhoja lähinnä Grand Cru ja Premier Cru kylistä. Vuosittainen tuotanto on 5-6 milj. pulloa. Vierailu erosi taas huomattavasti kaikista aikaisemmista. Tutustuimme talon ja alueen historiaan, vierailimme heidän uudessa samppanjamuseossa, ja lopulta päädyimme Raoul Colletin 1929 rakennettuun Art Deco tyyliseen taloon. Talosta löytyi jokaisen heidän samppanjan mukaan sisustettu huone ja lisäksi vielä taidegalleria kellarista. Maistelimme Brut Art Deco, Brut Rosé, Millesime 2006 ja Esprit Couture samppanjat.

Champagne2016Collet

Illalla olin varannut halukkaille pöydän yhden Michelin tähden ravintolasta Le Millenairesta. Söimme heidän päivittäin vaihtuvan maistelumenun. Koska ranskan kielisestä menusta ja puhelinluettelon kokoisesta viinilistasta oli työlästä alkaa etsimään sopivia juomia, luotimme sommelierin sanaan juomasuosituksissa. Samppanjaa magnumeista ja valkoista ja punaista viiniä Bourgognesta ei vaikuttanut yhtään hullummalta suositukselta.

Kuva: Arja Halme
Kuva: Arja Halme

3. päivä, Hautvillers, Epernay, Moët & Chandon

Aamulla lähdimme kohti Epernayta ja poikkesimme matkalla pienessä Hautvillersin kylässä, jonka luostarissa munkki Dom Perignon aikanaan työskenteli. Luostarin kappelista löytyy Dom Perignonin hauta. Vaikka hän ei keksinytkään samppanjaa, hän kehitteli pullotusta, kellarointia, korkkeja ja niiden sidoksia, viiniköynnösten lannoitusta, leikkaamista ja hoitoa, puristimia ja muuta valmistuksen tekniikkaa. Viinintekijänä hän oli arvostettu jo omana elinaikanaan. Siihen aikaan kirkko sai rypäleitä, mehua ja viiniä talonpojilta kirkonkymmenyksinä ja hän oli taitava sekoittamaan niistä maistuvampia sekoituksia kuin mitä viinit erillään olivat. Dom Perignonin maine kuohuvan samppanjan keksijänä on saanut alkunsa vasta myöhemmin Moët & Chandonin lanseeratessa hänen nimeään kantavan luksussamppanjan vuonna 1935. Yhä tänä päivänä se on samppanjan tunnetuimpia tuotemerkkejä. Hautvillersistä löytyi myös useita putiikkeja, joissa oli mahdollista maistella samppanjoita.

Champagne2016MoetEpernayssa vierailimme Moët & Chandonilla, jonka kellareissa myös Dom Perignon samppanjat kypsyvät. Muuten viiniin käytetään Grand Cru kylien rypäleitä, mutta myös Premier Cru luokkaan kuuluva Hautvillers on päässyt ymmärrettävistä syistä mukaan. Ennen vierailua meillä oli aikaa omatoimiseen shoppailuun Epernayn lukuisissa samppanjaputiikeissa. Kävelin myös Avenue de Champagnen päästä päähän ihastellen lukuisien samppanjatalojen päämajoja.

4. päivä, Kotimatka

Sunnuntaina oli vapaa-aikaa tutustua Reimsin kaupunkiin. Notre Damen katedraalissa riitti kuhinaa ja ympäröivät samppanjakaupat pitävät ovensa auki myös sunnuntaisin. Aurinkoisessa säässä Place Drouet d’Erlonilla terassilla nautitun lounaan jälkeen olikin aika suunnata hotellilla odottavaan bussiin lentokentälle.

Kiitos kaikille matkalaisille. Te mahdollistitte tämän hienon matkan. Lämpimät kiitokset myös kaikille yhteistyökumppaneille, joiden avulla saimme vierailut järjestettyä. Seuraavana on vuorossa viinimatka Barcelonaan. Ensi vuoden samppanjamatka on jo työn alla ja se tulee jälleen olemaan täynnä upeita vierailuja. Alustava ajankohta matkalle on 19-23.4.2017. Liittymällä postituslistalle saat ensimmäisenä tiedon matkasta ja pääset varaamaan sen ennen muita. Näin varmistat paikkasi mukaan meidän loppuunmyydyille matkoille.

Tallenna

Huhtikuussa Alkoon saapui vajaat parikymmentä uutuusviiniä, jotka kävin maistelemassa ja arvioimassa. Viinit maistellaan aluksi sokkona ja sen jälkeen oli vielä mahdollisuus tutustua viineihin tarkemmin. Tähän olen listannut itseäni kiehtovimmat ja kiinnostavimmat viinit. Lopullisiin suosituksiin vaikuttaa siis myös kokemani hinta/laatu -suhde ja viinin saatavuus.

Kaksi Alkon uutuusviiniä

Valkoviinit

Valkoviineistä kiehtovin uutuus oli Etelä-Afrikkalainen Paul Cluver Chardonnay 2014 (19,89€). Viini tulee viileämmältä WO Elgin alueelta. Jo tuoksun perustella viini on helppo tunnistaa Chardonnayksi. Tuoksussa on sitruunaa, vihreää omenaa, runsaasti tammea sekä mineraalisuutta. Viini on käynyt tammitynnyreissä, joista viidesosa on ollut uusia, ja kypsynyt sen jälkeen tynnyreissä sakan päällä 9 kk. Maussa löytyy runsaasti hapokkuutta, mineraalisuutta, tammea ja voita. Muutaman vuoden pullokypsytys voisi tehdä hyvää. Viiniä on Alkossa tarjolla rajattu 600 pullon erä.

Roseviinit

Uusi miellyttävä roseviini Alkon vakiovalikoimaan on That’s Neiss Pinot Noir Rosé Trocken 2014 (13,50€). Viini tulee Saksasta Pfalzin alueelta. Tuoksusta löytyy kypsää hedelmää, punaherukkaa, vadelmaa, ja hieman trooppistakin hedelmää. Maussa on hieman makeutta (9g/l), mutta myös runsaasti hapokkuutta. Lopputuloksena on miellyttävän tasapainoinen viini.

Alko huhtikuu2

Punaviinit

Punaviiniestä paras oli Simi Cabernet Sauvignon Reserve 2010 (32,90€) Kaliforniasta Yhdysvalloista. Tuoksu on houkutteleva, tamminen, pehmeä, mustaherukkaa, tummia marjoja, boysenmarjaa ja hieman lakritsia. Viinä on kypsytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä 36 kk. Lopputuloksena on voimakas ja täyteläinen viini. Mausta löytyy mustaherukkaa, sikarilaatikkoa, voimakkaat tanniinit. Tämäkin viini on parhaimillaan vasta muutamien vuosien kypsytyksen jälkeen. Tai kannattaa ainakin dekantoida ja juoda lihan tai kovan juuston seurana. Viiniä on saatavilla 800 pullon erä.

Edullisempi vaihtoehto tuhdille punaviinille löytyy Portugalista. Quinta do Sobral Santar Reserva 2013 (12,94€) tulee DOC Daon alueelta ja on sekoitus Touriga Nacional, Tinta Roriz, Alfrocheiro ja Jaen lajikkeita. Tuoksussa on tammea, paahteisuutta, tummia marjoja, tummaa suklaata, rusinaa ja luumua. Maku vastaa tuoksua ollen aluksi hyvin pehmeä kunnes tanniinit ottavat yliotteen.

Tallenna

Tallenna

Collet Champagne

Viiniklubillamme oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä ennakkoon maistelemaan Collet samppanajatalon valikoimaa. Varsinainen Suomen lanseeraus tapahtuu vasta huhtikuun Grand Champagne tapahtumassa.

Collet Champagne

Teemu Laaksonen Arvid Nordquistilta saapui maistattamaan viiniklubillemme Colletin samppanjoita. Samppanjat saapuvat uutena heidän valikoimaansa, mutta talon historia ulottuu vuoteen 1921. Colletilla on ollut keskeinen asema Champagnen appellaation muodostumisessa. Viljelijät halusivat suojata omat samppanjansa väärennöksiltä ja estää muilta alueilta saapuvien rypäleiden käytön niiden valmistuksessa. Aikanaan asia ratkaistiin verisillä mellakoilla. Voidakseen paremmin pitää huolta oikeuksistaan, perustivat viljelijät alueen ensimmäisen osuuskunnan COGEVIn, jonka tuotemerkki Collet on, Ay:n kylään Champagnen sydämeen. Nykyään osuuskuntaan kuuluu reilut 600 viljelijää kattaen 650 hehtaaria viinitarhoja lähinnä Grand Cru ja Premier Cru kylistä. Vuosittainen tuotanto on 5-6 milj. pulloa.

Casa Gheller and Vouvray

Ennen itse asiaan pääsyä maistelimme myös muutaman kuohviinin. Aluksi maistettu Casa Gheller Prosecco Brut (11.90€) oli Proseccoksi miellyttävän kuiva ja hedelmäisen raikas. Viini on tilausvalikoiman tuote, mutta ainakin useammasta keskustan Alkosta tätä löytyy valmiina hyllystäkin.

Seuraavana maistelimme vanhan tutun Vouvray Tete de Cuvee Brutin (16,50€). Tätä olemme maistaneet aikaisemminkin tilaisuuksissamme. Viini tulee Loiren laaksosta Vouvrayn kylästä ja rypäleenä on Chenin Blanc. Kuohuviini on valmistettu perinteisellä menetelmällä ja pullokypsytetty vähintään 15 kuukautta. Kyseinen viini oli 2012 vuosikertaa, eli viini on ehtinyt kypsyä useamman vuoden. Maku on runsas,tyylikäs ja miellyttävän paahteinen. Tässä aletaan jo lähestymään samppanjan piirteitä.

Collet Champagne

Lopuksi maistelemme kolme Colletin samppanjaa: Brut (39,90€), Blanc de Blancs (53,80€), ja Brut Art Deco (44.90€). Viinit löytyvät tällä hetkellä Alkon tilausvalikoimasta. Collet Brut on Pinot Meunier voittoinen samppanja (50% PM, 25-30% CH, 20-25% PN). Collet Blanc de Blancs valmistetaan nimensä mukaan pelkästään Chardonnaysta ja dosage on muutaman gramman pienempi, 7,5g/l jäännössokeria. Collet Art Deco on kypsytetty vuoden pidempään, vähintään 4 vuotta, ja maku on runsas ja mineraalinen. Pinot Noir ja Chardonnay ovat pääosassa (40% PN, 40% CH, 20% PM). Vaikea sanoa mikä viineistä olisi paras, mutta tässä ainakin hinta/laatu-suhde on kohdillaan.

Maistetut viinit:

  • Casa Ghelleri Prosecco Brut
  • Vouvray Tete de Cuvee Brut
  • Collet Brut
  • Collet Blanc de Blancs
  • Collet Art Deco

Ilta eteni rennosti viinejä maistellen ja keskustellen ja hienosti Teemu otti tilanteen haltuun. Paljon enemmän tietoa ehtii yhden illan aikana tulvia kuin muistiinpanoja tehdä. Teemun kanssa olemme järjestäneet useampiakin viininmaisteluita vuosien varrella. Valitettavasti hän viettä pari seuraavaa vuotta Saksassa. Onnea ja menestystä matkalle!

Ensi viikolla viiniklubimme suuntaa Champagneen ja vierailemme mm. Colletilla. Voit lukea matkastamme täällä blogissa. Tietoa tulevista matkoista saat ensimmäisenä liittymällä postituslistalle.

Tallenna

Vuoden Viinit –kilpailun tulokset on julkistettu. Koko kilpailun voittajaviiniksi valittiin Chileläinen Sauvignon Blanc:

Vuoden Viini 2016 — Castillo de Molina Reserva Sauvignon Blanc 2015

Vaalean vihertävänkeltaisen viinin voimakas ja houkutteleva tuoksu on hieno ja rypäleelle tyypillinen. Tuoksusta löytyy mm. herukan lehteä, leikattua ruohoa, nokkosta ja kypsää karviaista. Avoin, herkullinen, kuiva maku jatkaa tuoksun linjoilla ja siinä on lisäksi kevyttä yrttisyyttä. Viini on tasapainoinen, raikas, sopivan hapokas ja sillä on pitkä, hieno jälkimaku.

viinituomarointi

19. kertaa järjestettyyn Vuoden viinit -kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna ennätysmäärä viinejä, lähes 650. Olin mukana tuomaristossa toista kertaa ja tuomarointipäiviä minulle kertyi 5 ja niiden aikana arvioin yli 450 viiniä. Yksin viinejä ei tarvitse tuomaroida, vaan mukana on aina 12-15 tuomaria. Jokainen laittaa sarjan viinit paremmuusjärjestykseen ja sarjan voittajaksi selviytyy parhaiten menestynyt viini. Koko kilpailun voittajaksi selviytyy oman sarjansa suvereenisesti voittanut viini.

Viinin hinnan perässä löydät minun viinille antamani sijaluvun, jos olen sijoittanut viinin omaan top10 joukkoon. Kuudessa sarjassa voittajaviini oli myös omassa top3:ssa. Viime vuonna vastaava luku oli 8 voittajaviiniä omassa top3:ssa. Viime vuoden tunnelmat voit lukea täältä.

Sarja 01: Euroopan punaviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Faustino Crianza 2012 10.98 € (1.)
Hopea Viña Albali Gran Reserva 2009 10.48 € (4.)
Pronssi Los Monteros Crianza 2012 9.30 € (2.)
Kunniamaininta Fontella Chianti 2014 10.48 € (6.)
Kunniamaininta Pata Negra Gran Reserva 2007 10.98 €
Kunniamaininta Penina 2013 10.90 €

 

Sarja 02: Euroopan punaviinit, hinta 11-17 euroa

Kulta Perticaia Montefalco Rosso 2012 15.90 € (2.)
Hopea Becker Family Pinot Noir 2012 16.85 € (10.)
Pronssi Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso 2013 14.99 € (5.)
Kunniamaininta Barón de Ley Reserva 2010 16.60 €
Kunniamaininta Villalta Valpolicella Ripasso 2013 13.48 €

Oma suosikkini:

Chateau Fontesteau 2011

Sarja 03: Euroopan punaviinit, hinta yli 17 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Barolo Giblin 2007 58.40 €
Hopea Amarone della Valpolicella Classico I Castei 2011 35.90 €
Pronssi Matsu El Viejo 2012 32.90 €
Kunniamaininta Côte Rôtie Laurus 50.50 €
Kunniamaininta Ornellaia 2011 147.00 €
Kunniamaininta Barolo Essenze 2010 33.50 €

Sarja 04: Uuden maailman punaviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Castillo de Molina Reserva Cabernet Sauvignon 2013 10.79 € (2.)
Hopea Cameleon Organic Cabernet Sauvignon 2015 10.99 € (4.)
Pronssi MontGras Merlot Reserva 2014 10.98 €
Kunniamaininta Nederburg Winemaster`s Reserve Shiraz 2013 10.98 € (7.)
Kunniamaininta Viña Maipo Reserva Vitral Cabernet Sauvignon 2014 8.99 € (4.)

Oma suosikkini:

Llai Llai Pinot Noir 2014

Sarja 05: Uuden maailman punaviinit, hinta 11-17 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Peter Lehmann Portrait Cabernet 2012 14.97 €
Hopea Castillo de Molina Reserva Pinot Noir 2014 11.99 €
Pronssi Matua Marlborough Pinot Noir 2013 14.95 €
Kunniamaininta Brancott Estate South Island Pinot Noir 2013 13.08 €
Kunniamaininta Tarapacá Gran Reserva Cabernet Sauvignon 2013 14.99 €
Kunniamaininta Nederburg Winemaster`s Reserve Edelrood 2013 11.19 €

Sarja 06: Uuden maailman punaviinit, hinta yli 17 euroa

Kulta Chateau Musar Hochar 24.70 € (8.)
Hopea Clos Henri Pinot Noir 2012 32.00 € (5.)
Pronssi Chateau Musar Red 35.70 € (4.)
Kunniamaininta Cono Sur 20 Barrels Pinot Noir 2013 24.90 € (1.)
Kunniamaininta Cono Sur Ocio Pinot Noir 2013 49.90 € (2.)
Kunniamaininta Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir 2012 24.90 €

Sarja 07: Euroopan valkoviinit, hinta alle 11 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Raimat Castell de Raimat Chardonnay 2015 9.99 €
Hopea Sommelier Selection Pinot Grigio Riesling 2014 8.90 €
Pronssi Fumées Blanches Sauvignon Blanc 2014 8.99 €
Kunniamaininta Laroche La Chevalière Cuvée Boisée Chardonnay 2014 10.98 €
Kunniamaininta Canapi Grillo 2014 7.26 €
Kunniamaininta Reserve Naturelle Prestige Chardonnay 2014 9.99 €

Sarja 08: Euroopan valkoviinit, hinta yli 11 euroa

Kulta Wolfberger Riesling Grand Cru Steingrubler 2012 22.60 € (1.)
Hopea Trimbach Riesling Réserve 2012 19.99 € (1.)
Pronssi Baron Heyl Estate Riesling 2013 13.98 € (9.)
Kunniamaininta Bernkastel Doctor Grosses Gewächs 2013 65.00 €
Kunniamaininta Wolfberger Riesling Grand Cru Rangen 2010 44.50 € (9.)
Kunniamaininta Pascal Jolivet Sancerre Blanc 2014 21.90 € (9.)

Sarja 09: Uuden maailman valkoviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta Castillo de Molina Reserva Sauvignon Blanc 2015 10.79 € (4.)
Hopea Cono Sur Bicicleta Riesling Gewürztraminer Viognier 2015 9.49 € (2.)
Pronssi Kaya Chardonnay Viognier 2014 8.99 € (10.)
Kunniamaininta Yali Wetland Reserva Gewürztraminer 2015 9.99 €
Kunniamaininta Cono Sur Bicicleta Riesling 2015 8.99 €
Kunniamaininta Jacob’s Creek Chardonnay 2015 9.99 € (6.)

Sarja 10: Uuden maailman valkoviinit, hinta yli 11 euroa (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Insight Sauvignon Blanc 2013 14.89 €
Hopea Squeling Pig 2014 12.17 €
Pronssi Hardys Nottage Hill Riesling 2013 11.90 €
Kunniamaininta Leyda Sauvignon Blanc Lot 4 2015 12.99 €
Kunniamaininta Villa Maria Private Bin Organic Sauvignon Blanc 2013 15.98 €
Kunniamaininta Ferngrove Diamond Chardonnay 2014 14.99 €

Sarja 11: Punaiset hanapakkaukset

Kulta Sandbar Estate GSM 2014 19.90 € (2.)
Hopea Passatempo Vivaldi NV 22.90 € (1.)
Pronssi Viña Albali Gran Reserva 2012 31.40 € (4.)
Kunniamaininta Grand Barossa Shiraz 26.90 € (6.)
Kunniamaininta Tommasi Graticcio 34.90 €

Sarja 12: Valkoiset hanapakkaukset

Kulta Matua Sauvignon Blanc 2014 22.90 €
Hopea Two Oceans Fresh & Fruity White 2015 26.90 € (2.)
Pronssi Devil’s Rock Riesling 29.90 € (4.)
Kunniamaininta Mud House Sauvignon Blanc 2014 19.98 €
Kunniamaininta Lindemans BIN 65 Chardonnay 2015 34.90 € (6.)
Kunniamaininta Two Oceans Sauvignon Blanc 2015 29.90 € (4.)

Oma suosikkini:

Rosemount GTR 2015

Sarja 16: Väkevöidyt (fortified) viinit

Kulta Dow’s Colheita Single Harvest Tawny Port 2002 30.90 € (5.)
Hopea Krohn Colheita 1976 89.70 € (10.)
Pronssi Valdespino Cream Sherry 11.59 € (2.)
Kunniamaininta Ferreira 10 Y.O. White Port 17.90 € (10.)
Kunniamaininta Krohn LBV 22.85 € (3.)

Oma suosikkini:

Ferreira Late Bottled Vintage Port 2010

Sarja 17: Roseeviinit mukaanlukien Rosee laatikkoviinit (en tuomaroinut tätä sarjaa)

Kulta Cameleon Rose Organic 2015 29.90 €
Hopea Domaine Houchart Rosé 2014 12.99 €
Pronssi Rosa dei Masi 2014 14.95 €
Kunniamaininta Casa Rivas Rose 2015 7.98 €
Kunniamaininta Santa Ana Rose 2015 8.46 €

Sarja 18: Kuohuviinit, hinta alle 13 euroa

Kulta Lindauer Brut 12.79 € (1.)
Hopea Lindauer Rosé Brut 12.79 € (4.)
Pronssi Mionetto Rosé Spumante 8.99 € (2.)
Kunniamaininta Jaume Serra Rosado Cava Brut 8.90 €
Kunniamaininta Mas de la Sabatera Chardonnay Cava Brut NV 12.49 €
Kunniamaininta Cava Faustino Extra Seco 9.89 € (4.)

Sarja 19: Kuohuviinit, hinta yli 13 euroa

Kulta Pongrácz Rosé Brut 14.99 €
Hopea Perelada Cava Brut Nature Cuvee Especial NA 13.99 €
Hopea Taltarni Brut Taché 13.90 € (1.)
Kunniamaininta Pierre Sparr Crémant d’Alsace Rosé Brut 13.90 € (3.)
Kunniamaininta Rotari Riserva Brut 2010 13.90 € (9.)
Kunniamaininta Vincent Chaudray Crémant de Bourgogne Brut 14.99 €

Sarja 20: Samppanjat

Kulta Charles Heidsieck Brut Reserve 49.90 € (9.)
Hopea Bollinger Rosé Brut 68.90 € (9.)
Pronssi Bollinger La Grande Année Rose 2004 129.20 € (1.)
Kunniamaininta Barons de Rothschild Champagne Brut 52.90 € (5.)
Kunniamaininta Bollinger Special Cuvée Brut 55.90 €
Kunniamaininta Castelnau Brut Reserve 36.90 €
Kunniamaininta Armand de Brignac Brut Rose 417.10 €

 

Tallenna

×

 

Hei!

Ota yhteyttä WhatsApp viestillä! Contact me with Whatsapp!

× Ota yhteyttä - Contact me